Perustuvat tositapahtumiin (hyvin ja huonosti)

sivulauseita

 

( Kirjoitin tämän juuri ennen kuin Lily toissa viikolla kaatui ja unohdin sen sitten. Minulla on näemmä joku juttu että jos en kirjoita ja julkaise leffoista ja kirjoista tekstejä heti kun olen ne lukenut/nähnyt, ne tuntuvat minusta tuhannen vuoden takaisilta. Älytöntä. Yritän siis muuttaa tapojani.)

 

Viime viikolla katsoin kaksi kovasti odottamaani elokuvaa.

Tom McCarthyn Spotlightin ja Adam McKayn The Big Shortin.

Näistä ensimmäinen oli iso pettymys, toinen loistava.

 

Kun elokuva perustuu tositapahtumiin ottavat tekijät aina ison riskin tarinan ollessa jo katsojalle tuttu. Toimiakseen myös valkokankaalla tällaisella elokuvalla täytyy olla todella vahva kaari ja jännite, sen täytyy löytää jo kerrotusta ja kuullusta jokin uusi ulottuvuus. 

 

 

 

Spotlight kertoo tarinan Boston Globen-toimittajista, jotka vuonna 2002 paljastivat laajan lasten hyväksikäytön katolisessa kirkossa.

Tarina on järkyttävä, elokuva tylsä.

 

Tämä on nyt taas näitä, että menikö minulta jotain ohi, niin kehuttu ja palkittu tämä elokuva on ollut. Minusta se oli tasapaksuin, draamattomin ja hampaattomin elokuva aikoihin. Ei missään nimessä huono vaan sujuvasti rullaava ja kerrottu, mutta vailla mitään terää tai omaa ääntä.

Yleensä loistavat näyttelijät olivat rooliensa vankeina kummallisine eleineen ja puhetyyleineen jotka hallitsivat koko suoritusta (esim Mark Ruffalon jatkuva silmien räpyttely ja huulen nykiminen ja Rachel McAdamisin töksähtelevä mutta samalla liioitellun pehmeä puhetapa). Jokainen henkilö, uhri tai toimittaja tai lakimies, jäi pintaraapaisuksi, syylliset jonnekin kulisseihin. Hirvittävän tapahtumaketjun paljastuessa toimittajien reaktiot kärjistyivät yhteen minuutin mittaiseen hermostumiseen ja siihen että yksi lakkasi käymästä mummon kanssa kirkossa. Tarinan ylle yritettiin langettaa yltäpäin tulevaa uhkailun ja vaientamisen ilmapiiriä mutta pahin uhkaus oli "Älkää kirjoittako juttua".

Koko elokuvan vavisuttavin ja vaikuttavin hetki oli lopputekstien yhteydessä näytetty lista maista ja kirkoista joissa vastaavaa tapahtuu yhä, nyt, kokoajan.

Verrattuna vaikkapa toiseen toimittajan työstä ja uutispaljastuksesta kertovaan, täydellisen loistavaan Insideriin, tämä oli kuin jokin rauhallinen ja hyssyttelevä opetusvideo. Ehkä tekijät ovat halunneet olla kunnioittavia ja siksi varovaisia. Ja ymmärrän minä sen. Aihe on arka, henkilökohtainen, kipeä. Ja elokuva toki aiheensa puolesta tärkeä ja kunnioitettava. Mutta erityisen hyvä elokuva se ei minusta ole, ja mietin josko tätä on ollut vähän pakkokin kehua ja ylistää? Että elokuvan kritisointi olisi sama kuin kritisoisi niitä todellisia Globen toimittajia, ja hyväksikäytön uhreja? Niinhän se ei tietenkään ole.

 

Sen sijaan The Big Short! Ah! Riemukasta, nokkelaa ja upeasti rytmitettyä kerrontaa ja kuvausta. Mahtavat näyttelijät, upea leikkaus ja ehjä kokonaisuus. Tykkäsin ihan hulluna.

 

 

 

Elokuva kertoo yhdysvaltalaisten pankkien vuoden 2008 jättiromahduksesta. Se kuvaa (ja selittää) talouden lainalaisuuksia, taloustieteen käsitteitä ja niiden rinnalla tapahtuvia yhteiskunnallisia järistyksiä ymmärrettävästi, hauskasti ja tarkasti. Se räiskyy, paukkuu ja sinkoilee, mutta onnistuu samalla havahduttamaan, valistamaan ja kertomaan jotain todella kiinnostavaa ja ajankohtaista sekä elävän draaman että mustan komedian keinoin.

Tiesin tarinan, nyt kuulin ja ymmärsin sen.

Toisin sanoen, virkistävää. 

 

Että jos kummatkin ovat vielä näkemättä ja arvot että kumman katsoisit niin minusta valinta on aika helppo.

Share

Kommentit

Eiksjoo
(pikkuseikkoja)

Minusta nämä molemmat olivat hyviä elokuvia, omilla tavoillaan.

Spotlightin hienous oli sen "aitoudessa", siinä kuinka toimittajat penkovat juttua kauan ja hartaasti ja se saa väistyä isompien skuuppien tieltä, kunnes lopulta juttu julkaistaan ja tulee jonkinlainen helpotuksen tunne paitsi että kaikkia epäkohtia ei ikinä ratkaista ja esim. hyväksikäyttötapauksia hoitava juristi jatkaa työtään niin kuin ennenkin. Leffa piti minut otteessaan rauhallisuudestaan huolimatta alusta loppuun, ja ihasatelin sitä kuinka se karttoi kaikkea turhaa draamaa.

Sen sijaan Spotlightin kohdalla olin ihastunut juurikin sen nopeasta temmosta ja viihteellisyydestä ja siitä kuinka vaikeammatkin talousaiheet voidaan esittää noin kiinnostavassa muodossa. :)

Helmi K
sivulauseita

Ymmärrän tuon aitous-pointin, mutta mun mielestä se ei riittänyt kannattelemaan kokonaista elokuvaa. Leffassa oli kohtaus jossa toimittaja sanoo haastateltavalle että tarvitaan "lihaa luiden ympärille" (jotenkin noin), muuten stoori ei kiinnosta. Sama kävi mulle leffan kanssa. Se luotti liikaa siihen että fakta riittää. Mulle ei riittänyt. Plus käsikirjoitus oli rakennettu niin ettei yhdestäkään henkilöstä saanut otetta, kehenkään ei voinut samaistua, kaikki oli täysin mustavalkoista jne. 

Mutta ymmärrän myös hyvin miksi jotkut ovat tästä pitäneet.

Ja tarkotit varmaan lopussa Big shortia? Se oli ihan super, ah, vieläkin myhäilen :)

Eiksjoo
(pikkuseikkoja)

Joo, sekoilin, lopussa tosiaan puhuin Big Shortista kuten arvasit :)

Mutta jännä juttu, mä just fiilistelin Spotlightissa sitä, miten se piti otteessaan tuosta yliviedystä aitoudesta huolimatta. Ja että journalistinen työ oli pääosassa ja hollywoodmaiset ihmissuhteet oli jätetty leffasta kokonaan pois.

Mutta hyvä, että herättää keskustelua :)

Helmi K
sivulauseita

Oon ymmärtänyt että Spotlight on jakanut mielipiteet just siinä että onko "pelkkä" journalistien seuraaminen riittänyt vai ei. Enkä mäkään olisi ihmissuhteita sinänsä kaivannut mutta jotain, mitä tahansa, mikä olisi mennyt pintaa syvemmälle. 

Ja siis korostan vielä sitä että missään nimessä tämä ei ollut musta huono. Vaan liian tasapaksu, suurilta osin jopa tylsä. Toisin kuin Big Shortin riemastuttava ilotulitus.

Eiksjoo
(pikkuseikkoja)

Ymmärrän. :)

Ja Big Short oli kyllä virkistävä odottamaton kokemus!

Neiti Hoi (Ei varmistettu) https://neitihoi.wordpress.com

Mun eka ajatus oli, että ihanaa, kun kirjoitit näistä, itse kun en enää ilmeisesti käy elokuvissa. Jännä kuulla, että Spotlight oli tuollainen pettymys - olin harkinnut sitä juuri ensimmäiseksi leffateatterivisiitiksi kuukausiin. Hmm! Ehkä sittenkin se Suffragette! (Oletko sattumalta nähnyt sitä, muuten?) Suurkiitos siis! :)

Tuon toisen leffan kohdalla vaan sellainen kommentti, että muistan silmäilleeni julistetta Pasilan aseman edustalla joku aamu bussia odotellessa ja miettineeni, että voisipa lanseerata sellaisen all male poster -merkin sen paneeli-iloittelun rinnalle...

Ehdin muuten juuri tänään aloittaa vihdoin Suojattoman, jonka sain joululahjaksi. Hurjaa, mutta kaunista, todella kaunista. Hurjan kaunista. Vei heti mennessään. <3

- Hannamari

Helmi K
sivulauseita

Hei ihanainen, täällä, miten kiva!

Spotlight on monelle muulle ollut kaikkea muuta kuin pettymys, joten älä vain minun takiani sitä unohda, olen huomannut jonkin verran olevani paitsiossa tuntemusteni kanssa.

Suffragetten näin, ja siitä kirjoitinkin, olisit löytänyt sen tuosta alta :)

http://www.lily.fi/blogit/sivulauseita/koulutettu-siis-vaarallinen

 

Ja voi, kerro sitten kun olet päässyt loppuun, ilahduttaa ajatus että luet!

Neiti Hoi (Ei varmistettu)

Hei itsellesi ihana, kiitos kauniista sanoista! Jep, vähän on sellainen olo kuin olisi hiljaiselon jälkeen vihdoin viimein heräilemässä talviunilta... :D

Ah, mä haluan luottaa sun arvostelukykyyn - mehän oltiin siitä Pasistakin aika samoilla linjoilla ;) Ja hehe, kiitos kun avustit tuon Suffragette-arvion pariin, oonpas mä vilkuillut hajamielisesti sun kirjoituksia, sorry. Sen mä haluaisin nähdä vielä enemmän.

Ja joo, palaan kyllä! Tunnelma on niin latautunut ja vahva, että mun täytyy välillä odottaa, ennen kuin jatkan... (Yritin muuten sydäntä edellisen postauksen loppuun, sitä se merkkioksennus siellä markkeerasi.)

Kommentoi