Pitkästä ilosta (kadonnut lause)

sivulauseita

Olenko kertonut teille pitkästä ilosta? Ehkä en. Muistaisin kyllä jos olisin. Se menee esimerkiksi näin.

Magdalla on vaalea tukka ja mustat kulmakarvat ja hän näyttää herätessäänkin raikkaalta. Hän rakastaa vaaleanpunaista ja mustaa, vihaa sushia ja polttaa tupakkaa pyöräillessään. Me näemme hänet, menossa jonnekin, vaaleanpunaisessa mekossa, mustalla pyörällään, myöhässä, silmät vielä päiväunien jäljiltä puoliummessa ja tupakka oikeassa kädessä. Hän pysähtyy liikennevaloihin ja vetää savua aristaviin keuhkoihinsa.

Ja näin.

Jälkeenpäin hän menee suihkuun ja pesee humalaa pois. Magda tulee kylpyhuoneeseen ja istuu hajamielisenä pöntölle. Hän kuuntelee, kuinka pisarat putoavat kaakelia vasten ja yltyvät kovaksi suihkuksi hidastuakseen taas, äänekkääksi puroksi. Hän katsoo Magdan vaaleaa tukkaa, joka on takkuinen ja täynnä lehtiä. Magda on luonnon kruunaama, eikä hän kestä sitä että Magda katsoo hänen maallista, mitätöntä ruumistaan. Tai vielä pahempaa, kääntää hänelle selkänsä, niin kuin mies. Ja siksi hän sen sanoo.

Magda, sinä teet sen väärin.

(rose&crown)

Mihin tämä tänään liittyy? Kaikkeen, ehkä. Kuten aina silloin kun otan sen esille. Koska on kirjoja joiden merkitys kasvaa aina vain, jotka vuosi vuodelta tulevat lähemmäksi, ihan kiinni, ihon alle.

Minä löysin tämän kirjan, nämä sanat, Magdan ja Edlan tarinan Beninissä, Villa Karon kirjastosta. Sen vaaleanpunainen kansi hohti ylimmällä hyllyllä ja heti avattuani ensimmäisen sivun, minä tiesin. Kantaisin tätä kirjaa aina mukanani. Luen sitä silloin kun haluan ilahtua tai kaipaan lohtua, silloin kun lause on hukassa. Ja silloinkin kun niitä on liikaa. Koska niin voi parhaimmillaan käydä. Että toisen ihanan vino, erilainen, omassa rytmissään kulkeva kieli kirkastaa oman mielen.

Minulle se on kovin usein tämä, Juuli Niemen Pitkästä ilosta.

Se kertoo ystävyyden ja rakkauden voimasta ja raadollisuudesta, vuosista ja sukupolvista, riemusta ja surusta. Se on viisas, kaunis, surullinen ja viehättävästi nyrjällään.

Kun hän tulee kotiin hän sanoo Edlalle: alatko piilosille?

Minä voin jäädä, loputtomiin.

Korkki toisensa jälkeen poksahtaa kattoon ja kuplia sataa ylhäältä alas.

He seisovat rinnakkain, päät takakenossa

ja antavat läpinäkyvän ilon valua kieleltä vatsan alle.

Missä sinä olet, hän kysyy silmät sidottuina.

Asunto on pieni ja vain sokkona voi olla löytämättä etsimäänsä.

 

(Ja ei, en varastanut kirjaa Villa Karon kirjastosta vaikka mieli teki. Sain myöhemmin ikioman kappaleen joka on aina kirjoituspöydällä, koneen vieressä, käsieni ulottuvilla. )

Kommentit

Matkalla koti-ihmiseksi

Aa,vitsi mulla tulee tästä mieleen yksi kirja jonka luin joskus teininä, olikohan sen nimi Kalpeat tytöt, ootkohan lukenut?

Matkalla koti-ihmiseksi

Joo! Kalpeat tytöt. " Yliopistossa Greta halusi olla kalpein kaikista ja melkein onnistuikin siinä. Onnistuminen vaati paljon valvomista, tiettyjä elämäntapoja ja paksun kerroksen puuteria. Greta ei kestänyt muita opiskelijoita, paitsi yhtä, Edithiä, johon hän oli tutustunut tupakkahuoneessa ja joka oli vielä kalpeampi kuin hän itse. He olivat keksineet tarinan, jonka nimi oli Kalpeat tytöt ja jonka pääosissa olivat he itse. He nauroivat, että tarinan sankarit kantoivat suurten tähtien nimiä, ehkä hekin siis olivat tähtiä, Garbo ja Piaf!"

http://www2.hs.fi/klik/alkuluku/esikoiset/kalpeattytot9811.html

Tuli vaan mieleen....

Helmi K
sivulauseita

Hei, on aika sisarteoksen oloinen, mistähän tuon saisi? Onko sulla?

Tapolalta on tullut viime vuonna lyhytproosa teos, sekin voisi olla hauska,

Matkalla koti-ihmiseksi

Mun äidillä on ollut, täytyy kysäistä!

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.