poika

sivulauseita

On juhannuspäivän aamu, ja mies ajaa punaista Volkswagen Golfia kohti Turkua. Kulahtaneen kylpytakin alta vilkkuvat siniset bokserit.

Myös takapenkillä istuvalla pojalla on yllään kylpytakki. Hän on kolmekuinen eikä vaippoja tullut mukaan, mutta nämä kaksi ovatkin ensimmäistä kertaa kahdestaan. Äiti on lukittuna vessan oven taakse.

On vaikea keksiä tai muistaa milloin viimeksi olen lukenut yhtä vaikuttavan takankannen. Ja vaikuttava on kirjakin. Näyttelijä-muusikko Petja Lähteen esikoisromaani Poika on vahva, vilpitön ja surullinen road-romaani isästä ja pojasta, menneisyyden ja valintojen painosta, rakkaudesta ja anteeksiannosta.

Jo pidempään liitoksissaan horjunut avioliitto kärjistyy eräänä aamuna peruuttamattomalla tavalla. Janne lukitsee Saijan kylpyhuoneeseen, ottaa vauvan mukaansa ja lähtee ajamaan. Tapahtumat etenevät vauhdilla, aurinko paahtaa armottomasti ja Jannen sisällä pelko ja pakokauhu muuttuvat pakahduttavaksi rakkaudeksi pientä poikaa kohtaa, toisaalla Saija yrittää toimia oikein. Itse tapahatumat kestävät muutaman tunnin, mutta Lähde kuljettaa tarinan taitavasti myös menneisyyteen, rikkinäisten ihmisten tuttuihin, mutta silti koskettaviin kohtaloihin, ja väistämätön loppu tulee lukijan eteen poikkeuksellisen herkällä voimalla.

Tiivis romaani on hyvin elokuvamainen, ja minua se viehättää. Mutta kuvien ollessa niin vahvoja, olisi myös kielen oltava yhtä tarkkaa ja loppuun asti hiottua. Paikoitellen romaanin kieli on hieman kulunutta ( "Hän oli ylväs kuin kuningatar, mutta pelkäsi kuin tyttö."), tietyt sanat toistuvat monta kertaa ja itse tarinaa olisi muutaman sivuhenkilön kohdalla voinut kyllä tiivistää (ts. kustannustoimittaja olisi voinut olla tarkempi). Mutta nämä ovat kokonaisuuden kannalta pieniä tekijöitä.

Suurimman osan ajasta kieli on ihailtavan ytimekästä, lyhyet lauseet toimivat, muuttuvat hetkittäin kauniin soljuviksi ja tarinan maailman näkee kirkkaana edessään. Romaanin kysymykset ja ajatukset isän rakkaudesta ja oikeuksista, vastuusta ja anteeksiannosta sekä puhumattomuuden synnyttämistä kivuista ovat tärkeitä, ja Lähde onnistuu tarinankuljetuksessaan erinomaisesti. Luin kirjan melkein yhdeltä istumalta, ja sen jälkeen teki mieli olla pitkään aikaa ihan hiljaa.

"Mies pusersi poikaa syliinsä ja keinutti hiljaa. Hyräili jotain korkealta kauniisti. Kaisa veivasi varovasti ikkunaa raolleen, mies ei kiinnittänyt siihen huomiota. Kaisa olisi voinut avata oven, ottaa Jonnan ja poistua rauhassa. Mies ei olisi estänyt. Mutta Kaisa ei pystynyt liikkumaan, hän ei halunnut. Hänen täytyi nähdä ja kokea tämä hetki vielä pidemmälle.

Ulkona oli alkanut tuulla. Järvi tai meri kumpuili pieniä aaltoja, jotka pujottelivat sulavasti kivien välistä ja rantautuivat ruohikkoon, kääntyivät, sekoittuivat pohjavirtaukseen ja palasivat takaisin ulapalle. Saunan räystäiden alta kuului piipitystä, lintu lensi sudenkorento nokassaan hirsien välistä sisään.

Poika oli kuin sulautunut mieheen kiinni."

 

ps. luin muutaman tästä kirjoitetun arvion ja törmäsin samaan ajatukseen kuin monen muunkin pienoisromaanin kohdalla: "petyin kirjaan kun se oli niin lyhyt, jostain syystä odotin paksua kirjaa". Tämä on minulle täysin vieras ajatus. Miten voi etukäteen odottaa jonkun kirjan olevan paksu/pitkä? Ja jokainen kirjahan on juuri niin pitkä kuin juuri se tarina vaatii.

Share

Kommentit

Karoliina

Tämä herätti kiinnostukseni heti kustantajan katalogissa, mutta olen yrittänyt pitää kirjatilaukset tänä keväänä minimissä, joten päätin odottaa ekoja arvioita. Nyt olen lukenut kaksi, joista tämä jälkimmäinen sai minut jo tilaamaan kirjan itselleni. Siis kiitos! Ja hyvää pääsiäistä.

Helmi K
sivulauseita

 Harvoin on romaanissa näin kiinnostava, uskomaton mutta silti uskottava, alkuasetelma. Loppu saattaa jakaa mielipiteet, kerro sitten hetimiten :)

Kommentoi