Poikani Kevin

sivulauseita

Lionel Shriverin romaani Poikani Kevin (We Need to Talk About Kevin) oli minulle kaikin tavoin vavisuttava lukukokemus. Armoton, tosi, tarkka ja älykäs. Loppua kohden unohdin hetkittäin hengittää.

Talvella kuulin että siitä tehdään elokuva. Odotin ja pelkäsin. Sitten näin trailerin. Se oli lupaava. Tilda Swinton täydellinen valinta Evan, hirvittävän teon ja sen seurausten todistajaksi jätetyn äidin rooliin. Samoin Kevin, sekä pienenä että isona, katseessaan jotain käsittämätöntä. Odotin enemmän kun pelkäsin.

Mutta. Ei se nyt sitten ihan kuitenkaan. Näyttelijät olivat loistavia ja osa kirjan tunnelmasta välittyi myös elokuvan kuvista mutta. Siinä missä romaani oli kuvaus äidin rakkaudesta ja vihasta, perheestä, aikuistumisesta, amerikkalaisesta yhteiskunnasta ja sen kritiikistä, koulusurmista ja yksilön suhteestä yhteisöön, tuntui elokuva olevan vain väsyneen äidin ja hirviömäisen lapsen suhteen kuvaus. Sen se kyllä kuvasi hienosti, kiitos näyttelijöiden, mutta kokonaisuus jätti minut ulkopuolelle. Liikaa irrallisia (kauhu)kuvia, ihan liikaa musiikkia, äänitehosteita ja surrealistisia painajaisia ja hetkiä. Loppua kohden ote hieman tiukentui, ja viimeisessä kuvassa oli sitä ristiriitaista, viiltävää ja armotonta tunnetta joka teki romaanista niin poikkeuksellisen. Järkyttävät teot synnyttävät lukemattomia kysymyksiä, mutta kumpikaan teos ei pysty vastamaan siihen miksi Kevin tekee mitä tekee, mitä mielen pimeimmällä puolella tapahtuu, mutta romaani sukeltaa sinne pimeään vahvemmin.

Jos on aikaa vain toiselle, valitkaa kirja. Ehdottomasti.

 

Share

Kommentit

Jenni S.

Hmmm. Olen empinyt, menenkö katsomaan Kevin-leffan vai en, ja tämän luettuani luulen, että en. Tai kallistuin sille kannalle jo, kun luin ohjaajan haastattelun, jossa hän sanoi heti "tienneensä että tarinan rakenne piti muuttaa" ja halunneensa jättää ampumiset syrjemmäksi kuin kirjassa. Ei siinä mitään, mutta tämä kirja on ansiokas samasta syystä kuin muutkin Shriverit, tai ainakin myös uusin Jonnekin pois: samanaikaisesti viiltävän tarkkaa yksityisten ihmisten mutta myös yleisemmin yhteiskunnan kuvaamista. Kuulostaa siltä, että se yleinen puoli on jätetty leffassa kirjaa enemmän pois. Ja se pimeys - no, ehkä sitä on vaikea tuoda valkokankaalle samaan tapaan kuin se oli kirjassa kuvattu.

Helmi K
sivulauseita

Juurikin noin. Osasit elokuvaa näkemättäkin kiteyttää koko jutun :) kun mustakin Shriverin nerous on siinä yksilön ja yhteiskunnan suhteessa. Ja se pimeys, romaanissa se oli juuri sitä mielen pimeyttä, sekä äidin että pojan, ja yhteiskunnan. Elokuvassa se muuttui moderniksi kauhuelokuvaksi, irrallisiksi kuviksi, mistä en vain itse pitänyt.

Mutta toisaalta en kyllä voi sanoa niinkään että älä katso, koska juuri äidin ja Kevinin roolit ovat huikeita. Olisi oikeastaan hauska tietää mitä joku, joka ei ole lukenut kirjaa ajattelee elokuvasta.

Jenni S.

Mä yritin pakottaa miestäni katsomaan leffan, koska hän ei ole lukenut yhtään Shriverin kirjaa! Ei kuitenkaan ainakaan vielä suostunut. Jos suostuu, niin sitten menen mäkin katsomaan. :)

Ja joka tapauksessa, jos menen katsomaan Kevinin joissain seurassa, osaan nyt varautua, että se erilainen ja suppeampi kuin kirja. Enemmän kiinnostaa kuitenkin kirjaelokuva Humiseva harju, jonka yritän katsoa ihan lähipäivinä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kirjaa lukematta menen katsomaan elokuvan. Arvostelujen perusteella odotan siltä paljon.

Helmi K
sivulauseita

Kerrotko sitten mitä pidit! Tavallaan elokuva voikin "yksinään" olla parempi, ilman kirjan tuomia kovin vahvoja kuvia ja tunteita.

Tommi K
Isyyspakkaus

 

Itse en ole lukenut kirjaa, ja epäilin etten haluaisi nähdä leffaakaan, sillä ahdistun ahdistavista elokuvista usein aivan liian paljon. Kävimme kuitenkin katsomassa pätkän Rouvan kanssa viime viikonloppuna, ja se oli todella vaikuttava. Päällimmäisiksi kysymyksiksi mieleen jäi, voiko lapsi oikeasti olla syntymästä asti läpeensä paha ja kuinka paljon lapsen mielen kehitykseen on vaikuttanut äidin ahdistus ja kylmyys. Kumpi on syy ja kumpi seuraus?

Muuten olen sitä mieltä, että kirjoja ja elokuvia ei ylipäänsä kannata verrata koskaan toisiinsa. Elokuva ja kirja ovat eri teoksia, ja itsestäni on ainakin mielenkiintoista nähdä, millaisia valintoja elokuvan tekijät ovat tehneet.

Kirjat ovat yleensä aivan liian pitkiä esitettäväksi sanasta sanaan, joten joitain valintoja on tehtävä. Lisäksi kirjat sisältävät usein runsaasti asioiden kuvailua ja päähenkilön ajatusten juoksua, joita ei helposti muunneta liikkuvaksi kuvaksi. Tarinan rakennetta muutetaan myös usein elokuvissa, ja se on hyväksyttävää.

Sen sijaan täysin anteeksiantamatonta on, jos tapahtumia tai jopa loppuratkaisua peukaloidaan. En myöskään pidä siitä, jos joku kirjan keskeisistä henkilöhahmoista onkin poistettu tarinasta kokonaan ja laitettu sanat toisen hahmon suuhun. 

Mutta siis: ei tätä leffaa kannata jättää katsomatta siksi, että epäilisi kirjan olevan parempi. Aika harvassa taitavat olla ne tapaukset, joissa kirja häviää elokuvalle.

Helmi K
sivulauseita

Kiitos tästä Tommi! Ja olen ihan samaa mieltä ettei pitäisi verrata. Silloin vain kun kyseessä on yksi omista lempikirjoista, ei sille oikein voi mitään, koska sen johdosta odotukset ovat olleet niin suuret. Valintoja täytyy toki tehdä, ja mielen liikkeitä on vaikea kuvata liikuvana kuvana,  mutta se, että elokuva oli keskittynyt niin vahvasti vain yksilön tasolle, kauemmas yhteisöstä, oli juuri ohjaajan valinta josta en pitänyt. Ja  minulle se yksilön tasokin jäi etäiseksi liiallisten kauhuefektien takia.

Nuo mainitsemasi kysymykset kyllä nousivat esille, kuten sanoinkin että "osa kirjan tunnelmasta välittyi", mutta elokuva tarjosi minusta myös hieman liian suorasukaisen (katsojalle helpomman) kuvan Kevinistä hirviönä. Outoa oli myös se että isä oli lähes täysin sokea, ja jäi muutenkin liiaksi taka-alalle.

Mutta en myöskään sano että kannattaa jättää katsomatta. Kirjaa vain suosittelen kaikille.

ps. pidän kovasti sinun blogistasi :)

 

Helmi K
sivulauseita

Tänään oli Hesarissa juttu Poikani Kevinistä ja Doris Lessingin Viidennestä lapsesta. Kevin on Viides lapsi!! En voi ymmärtää etten ole nähnyt sitä aikaisemmin. Tosin tuo viides lapsi ei (ainakaan kirjassa) ehtinyt tehdä sitä mitä Kevin mutta silti. Suosittelen lukemaa Lessingin kirjan. Tai no, en tiedä. Kokeilkaa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ehdotus Kevinin lukeneille; Armas Gerdt: Petrin matka Myyrmanniin.

jukka s.

Helmi K
sivulauseita

hei jukka s, tuo kirja on aina silloin tällöin käynyt mielessä, mutta sitten unohtunut. Aion lukea. Mieleen on jäänyt tosi vahvasti Armas Gerdtin haastattelu (olikohan noin vuosi tapahtumien jälkeen, Inhimillinen tekijä tms?) jossa kertoi juuri vihasta jota häneen on kohdistunt, vaikka kaiken kauheuden keskellä myös hän oli menettänyt lapsensa, ja miten tuntui ettei heillä ollut oikeutta surra. Paljon samaa kuin Kevinissä. Toivottavasti löytyy kirjastosta.

Kommentoi