Rahasta

sivulauseita

 

En haluaisi kirjoittaa tästä koska jotenkin tämä on aihe josta ei kai pitäisi kirjoittaa tai ainakaan valittaa mutta turhautumiseni määrä sumentaa järjen.

 

Tämän päivän kirje mukaanluettuna olen nyt saanut kahdeksan kielteistä apurahapäätöstä putkeen.

Joskus keväällä, noin vuosi sitten, sain kaksi myönteistä joilla elin juuri ja juuri vuoden loppuun, eli reilulla 1000 eurolla kuussa.

Julkaisin romaanin elokuussa 2011, synnytin lapsen syyskuussa 2012, julkaisin toisen romaanin elokuussa 2014 ja julkaisen kolmannen elokuussa 2016. 

Jokainen kirjani on saanut hyvät arviot (ja lapsenikin on toki mitä mainioin) ja ne ovat myyneet suomalaisten kirjojen myyntilukuihin nähden ihan hyvin.

Kirjoitan, siis teen töitä neljänä-viitenä päivänä viikossa. Kirjoitan, siis teen töitä, aina kun mahdollista.

Olen saanut useamman apurahan juuri tätä kirjaa varten, tehnyt juuri sen mitä varten apuraha on myönnetty, kirjoittanut tätä kirjaa, ja nyt loppusuoralla ja jo vähän sitä ennenkin, ei mitään, ei kiitos, emme ole enää kiinnostuneita tukemaan.

 

En osaa edes kuvailla kuinka raivostuttavaa tämä on. 

Tehdä töitä, tehdä hyvää ja mielestäni tärkeää työtä, ja elää vuodesta toiseen köyhyysrajan alapuolella.

 

Ja kyllä, tiedän että tämän ammatin valitseminen ja harjoittaminen maassa jossa markkinat ovat todella pienet, on lähes hulluutta.

Ja kyllä, tiedän että on satoja kirjailijoita ja taitelijoita jotka kamppailevat saman asian kanssa.

Ja kyllä, olen tehnyt muitakin töitä tässä kaiken ohella.

Ja ei, en kuvittele että olisin jotenkin parempi ehdokas saamaan apurahan kuin se toinen tai kolmas tai tuhanneskaan.

Mutta pää räjähtää. 

Tuntuu siltä kuin saisin kerran kuussa potkut. Kahdeksan kertaa peräkkäin.

 

Mutta.

On luotettava tulevaan, tehtävä enemmän töitä, tehtävä paremmin.

Kerättävä itsensä ja aloitettava jälleen kerran alusta. 

Pää pystyssä, silmät auki, selkä suorana.

 

 

Koska silti minä uskon siihen mitä teen. Kustantajani uskoo siihen. Aika monet lukijatkin uskovat. 

Uskon, että kirjallisuudella ja kaikella taiteella on yhteiskunnassa suurempikin painoarvo kuin vain se jota mitataan myyntiluvuilla, että yhteiskunta tarvitsee rohkeaa, erilaista, innostunutta, uutta, perinteistä, vahvaa, monikulttuurista, villiä, koskettavaa, hauskaa ja älykästä taidetta, yhteiskunta tarvitsee taiteilijoiden ääniä tullakseen paremmaksi, vahvemmaksi ja rikkaammaksi, tarvitsee sitä heijastumapintaa jonka vain taide luo, ja siksi en häpeä apurahajärjestelmän käyttämistä, enkä varmasti häpeä sanoa että tässä maassa tuetaan kaikkea taidetta ja kulttuuria kaikin tavoin liian vähän, ei vain minua, hah.

Uskon että taiteella on merkitys, myös minun sanoillani.

Yritän keskittyä siihen mutta välillä tämä on vaan niin helvetin masentavaa.

 

 

Share

Kommentit

MM
Maijan matkassa

Tarvitsee. Ehdottomasti. Toivon todella, että pian tulee taas myönteisiä päätöksiä.

Helmi K
sivulauseita

Kiitos, sanasi ilahduttavat, todella.

Haiku Haikio (Ei varmistettu)

Hear hear!
Laskin huvikseni (marttyyriuttani?), että olen väitöskirjaprojektini aikana lähettänyt yli 50 apurahahakemusta. Ja toden totta, se tuntuu siltä kuin olisi saanut 50 kertaa potkut. Silti sitä on niin puupää, ettei suostu lopettamaan.
Voisin kirjoittaa kilometrien mittaisen vihapuheen yliopistosysteemistä, apurahasysteemistä, siitä mikä on oikeasti tärkeää ja mistä oikeasti pitäisi maksaa.

Jos yhtään lohduttaa, niin lukijoillesi tekemäsi työ on tärkeää, vaikkei se todentuisi rahana pankkitilille. Minä yritän omalla koneellani istuessani luottaa, että myös humanistisella tutkimuksella on merkitystä, että tekemäni työ on tärkeää vaikkei siitä kukaan olekaan valmis maksamaan.

Helmi K
sivulauseita

Marttyyrius on joskus ihan oikein. Huhhuh. Jos kirjoitat laitan nimeni alle.

Ja lohduttaa, paljonkin. Ja samat sanat sulle haiku haikuseni.

maggie-vierailija (Ei varmistettu)

WORD!

Helmi K
sivulauseita

JES!

Ihan lyhyesti

On sillä merkitystä. On. Välillä tuntuu vaan että nykyisin eletään jossain mittaushuumassa. Kaikelle on muka mittarit, joku datayksikkö, ja vissiin tässä insinööriyhteiskunnassa sen on oltava aina numeraalinen. Mutku sitä ei voi mitata numeroilla, mikä merkitys on sanoilla, musiikilla, kauneudella, hyvällä ololla, ajatusten avartumisella. Eikä varsinkaan rahalla. Jollain kirjan tai levyn myyntiluvulla ei ole mitään arvoa verrattuna siihen miten paljon se voi jotain ihmistä auttaa tässä elämässä. Toivottavasti voit jatkaa sun työtä.

Helmi K
sivulauseita

Kiitos, oikeasti. Olen täysin samaa mieltä ja suurimman osan ajasta muistankin sen, mutta välillä se unohtuu kun on niin takkuista ja hankalaa. 

Toimitus
Toimitus

Haastattelin hiljattain viisasta naista, jonka sanat jäivät mieleen: "Meiltä viedään usko koulutukseen, kun yhteiskuntaa kehitetään vain talouden ehdoilla." Sitten me puhuttiin pitkään siitä, mihin se johtaa, kun kaikki yhteiskunnassa pitäisi voida mitata. Jaksa uskoa, sun sanoilla on väliä! -Laura-

Helmi K
sivulauseita

Niin totta. Kiitos.

Metsästä törähtää

Jos lukee uutisia syötteiden kautta, huomaa, että niitä on aivan vitusti. Jossain purkautuu, joku tappoi, nyhtökaura, Ummikki on uusi Mansikki, LEENALLA TISSIT KUMISTA FEMINISTIT RAIVOSTUIVAT MIEHET SORTAVAT UNIONI PUOLUSTAA MUTTA TOISAALTA ON OIKEUS. Siksi uutisten arvo on romahtanut. Ne eivät enää yllä yleisiksi puheenaiheiksi eivätkä jäsennä ihmisten maailmaa, vaan niistä on tullut taustamelua.

Lilyssä jostain aiheesta riemastutaan viikoittain, mutta äitymiset ovat vain tuikahduksia, jotka palvelevat arkeen iloa ja ryhtiä tuovina virikkeinä, mutta joiden kulttuurinen arvo on nolla. Vanhempi herrasmies saattaisi ajatella, että ämmät märisevät ilokseen, vaikka ei tietenkään sanoisi sitä ääneen, koska on herrasmies. Hän ymmärtää Lilyn riehunnankin kokemuksensa nojalla turhuudeksi.

Samalla tavalla on käynyt kirjallisuudelle, jota julkaistaan hävyttömän paljon. Sen sijaan että kirjat olisivat kulttuurista käyttövoimaa, yhteistä omaisuutta, josta keskusteltaisiin ja joka tarjoaisi rakennusaineksia yksilöille ja yhteisöille, kirjoja tuotetaan myyntiin. "Kirja elää syksystä jouluun niin kuin Aleksis Kivi ja lakkaa sitten olemasta." Kirjat ovat kiinaromua muun romun joukossa.

Kirjojen kulttuurinen asema paranisi, jos julkaistujen teosten määrästä niistettäisiin 95 %. Tällöin ihmiset ehtisivät huomata, mitä julkaistaan. Syntyisi keskustelua.

Mitä tulee taiteilijoiden ja humanistien asemaan, tilanne on vaikea. Yhteiskunnassa näet on monenlaisia porukoita, jotka puuhailevat yleishyödyllisiä asioita. Jos kirjailijoiden asemaa parannetaan apurahoja lisäämällä, niin pitäisikö samalla työntää rahaa kaupunkilaisnuoria lumikengillä tunturiin vieville luontosuhdekehittäjille? Mistä raha otetaan?

Kulttuurin asema on vaikea myös siksi, että punavihreä pääkaupunkikeskeinen kupla on alkanut luhistua. Soininvaaran blogin kommenteissa on kirjoitettu siitä, että kansa ei mene enää herrojen eteen nöyrästi hattu kourassa, vaan on ruvennut puhumaan suunsa puhtaaksi. Ylpeys käy lankeemuksern edellä. Kulttuuriväki on tunnettu ahdasmielisyydestään ja suvaitsemattomuudestaan. Nyt kun rahahanoja suljetaan, se joutuu kohtaamaan ylimielisyytensä seuraukset, koska kulttuurin leikkaamiselle on kansan vahva tuki. Kansa on kyllästynyt olemaan alistettu.

Kirjailijoiden vaikeaa asemaa korostaa vielä se, että kirjan asema heikkenee. Lukeminen vähenee, vaikka Suomessa on perinteisesti luettu paljon. Tarinat eivät tule kuolemaan, mutta tulevaisuudessa ne luetaan yhä harvemmin kansien välistä. Tulevaisuuden kirjailijoidenkin on opittava luomaan tekstejä uudella tavalla.  

Helmi K
sivulauseita

Kiitos kommentista.

Sulla on siitä jännä tapa katsoa maailmaa, tai ainakin kertoa siitä, että on asioita joista olen samaa mieltä mutta sun sävy on jotenkin niin katkeroitunut ja tylyttävä, että keskustelu tuntuu raskaalta. 

Olen samaa mieltä että Suomen kokoisessa maassa nimikkeiden määrä on turhan suuri, mutta en mielestäni ole kovinkaan sopiva henkilö arvioimaan sitä tarkemmin. En kuitenkaan ole sitä mieltä että niiden arvo olisi romahtanut. Uskon yhä, kuten kirjoitin, että kirjoitetulla sanalla ja/tai kirjalla voi olla suurikin vaikutus ja merkitys, yksilön ja/tai yhteisön tasolla.

En ymmärrä haluasi toistuvasti dissata Lilyä ja sen blogeja ja kirjoittajia, että tämä täällä olisi pelkkään tyhjänpäiväistä riehumista. Olen satavarma että täältä on sadat ja tuhannet ihmiset saaneet apua, tukea ja iloa lapsettomuuden, vanhemmuuden, elämänhallinnan ja taiteeseen liittyvien kysymysten parista. Ja oliko esim Ruskeat tytöt-blogin aloittaman Meillä on unelma-liikkeen kulttuurinen arvo sinun mielestäsi nolla? Oliko?

En ymmärrä sitä miksi olet täällä niin vihainen tai jos et ole, miksi provosoit? Miksi haluat kerta toisensa jälkeen väheksyä, arvostella ja dissata heitä, meitä, jotka täällä välitämme, puhumme ja jaamme asioita?

Ja miten niin, miten niin kulttuuriväki on tunnettu suvaitsemattomuudestaan ja ahdasmielisyydestään? Miten niin? Missä? Mitä järkeä tämmöisissä heitoissa on? Siksikö että emme hyväksy rasismia? Siksikö että rasisimi ei ole meistä sama asia kuin sananvapaus? Siksikö että puolustamme kovaäänisesti sitä mihin uskomme? Koska olemme feministejä (ja sehän on tietnkin sama asia, aina vain, kuin miesten väheksyntä)? En ymmärrä mitä haet takaa, tai mistä nämä jutut revit.

Ja onko kulttuuriväki jotenkin eri asia kuin kansa? Emmekö me ole myös kansa?

Itse uskon että perinteinen kirja säilyttää asemansa, sekä saavuttaa uusia lukijoita sähköistymisen kautta, sama kirja se silti on. Viimeisestä lauseesta olen samaa mieltä.

Yoquese (Ei varmistettu)

Mä elän punavihreessä kuplassa, taiteilijoiden ja kulttuuriväen ympäröimänä. Täällä meillä päin varmaankin 90% ihmisistä on kulttuurintuottajia, taiteilijoita, kirjailijoita ynnä muuta. Vaikka kuulen sitä todellisuutta päivittäin, en ymmärrä maksamisen logiikkaa tässä asiassa: rahahan on vaihdannan väline ja tyypillisesti siitä maksetaan, mitä tarvitaan ja mitä halutaan. On itselleni täysin vieras asia, että taidetta tuotetaan kaikille, ja sitten vaan se kuuluisa Joku Muu maksaa sen tuottamisen. Totta kai olen sitä mieltä, että teosten tuottajille kuuluu palkka työstään. Mutta kenen se kuuluu maksaa?

No ok, maksaja voi olla yhteiskunta. Yhteiskunnan tehtävähän on tuottaa kaikenlaisia palveluita kansalaisille. Mutta miten ihmeessä se taiteen ja kirjallisuuden kohdalla määritellään, mistä kuuluu maksaa, ja mistä ei? Mikä on yleishyödyllistä? Missä menee raja?

Asia pohdituttaa minua mm. sen takia, että pöytälaatikkokirjailijana olisin mielelläni tietenkin saamapuolella ja levittäisin hengentuotoksiani. Sen sijaan olen vahvasti maksumiehenä tällä hetkellä. No kumpaa tekisin mieluummin, menisin aamuisin rakentamaan digitaalista yhteiskuntaa, vai kirjoittaisin kirjaani eteenpäin? Kirjoittaisin, tietenkin. Mutta ei siitä ole kukaan valmis maksamaan. Sen sijaan panokseni IT-alalla on katsottu sellaiseksi, että joku on siitä halukas maksamaan. Ja rahat siihen tulee ihan muista taskuista kuin naapureiden.

Koitan tällä lähinnä sanoa, että mulle asia ei ole selkeä. Kannatan kyllä tukemista, ja sitten toisaalta mietin, että rahaa ei saisi demonisoida, vaan jollain tapaa kai aidosti merkittävä taide myy itsensä?

Helmi K
sivulauseita

Kiitos tästä.

Niin, ei tietenkään ole selkeää, koska tukea tarvitsevia tahoja on aika paljon, varsinkin näinä aikoina. Kulttuuri ja taide ovat kuitenkin kautta historian olleet asioita joilla on valtava merkitys ihmisen kehitykseen, hyvinvointiin, oppimiseen ja maailman hahmottamiseen, enkä usko että koskaan olisi ollut tilannetta jossa se olisi varsinaisesti paistatellut tuen lämmössä. Ja siinä mielessä kaikki kiteytyy rahaan, että ilman rahaa taidetta on vaikea luoda mutta taiteessa itsessään ei liiku samalla tavalla rahaa kuin monessa muussa yhteiskunnallisessa/kaupallisessa vuorovaikutussuhteessa. Taiteesta halutaan nauttia mutta siitä ei haluta maksaa, siinä ongelma.

Ja koska Suomi on markkinoiltaan niin pieni maa, ei tuollainen "aidosti merkittävä taide myy itse itsensä" ajattelumalli vaan suurilta osin toimi. Sen sijaan olisi aika miettiä erilaisia rahoittamisen ja tukemisen malleja.

Mutta silti olen myös sitä mieltä että taiteen tukemisessa Suomi on varsinkin esim. muita Pohjoismaita huimasti jäljessä, ja se näkee myös ihan käytännössä. Kun taidetta tuetaan syntyy sellaisia elokuvia ja sarjoja kuin Tanskassa, sellaista kirjallisuutta kun Ruotsissa, sellaista teatteria kuin Norjassa, sellaista musiikkia kuin Islannissa. Pitäisi uskaltaa katsoa rohkeasti pidemmälle, sitä millaisia pitkäaikaisia vaikutuksia taiteen taloudellisella tukemisella olisi.

Mutta, samaa mieltä olen, yksinkertaista ja helppoa ei ole, ei mikään osa-alue tässä.

minna

Jotenkin tämä päivitys jäi jo aiemmin mietityttämään, mutta en osannut muotoilla mielipidettäni mitenkään selkeästi. Taiteen merkityksen arviointi on vaikeaa ja mun on hankala kannattaa sitä, että kaadetaan enemmän verorahoja siihen, että yksittäiset ihmiset voivat tehdä tärkeäksi kokemaansa, mutta taloudelliseti kannattamatonta asiaa. Yleishyödyllisiä asioita on hyvä tukea, mutta raja on vedettävä johonkin, ja näinä SSS-hallituksen leikkauskuurin aikoina on aika monta elintärkeää juttua, joille rahat mielestäni kuuluvat kipeämmin, kuin kulttuurille.

Onko sulle jotain tietoa, kuinka paljon julkista rahaa taiteen ja kulttuurin tukemiseen vertailukelpoisissa maissa (esim. Pohjoismaat) laitetaan, euroina? Yritin etsiä, mutta en helposti löytänyt. Suomen osalta OKM kertoo seuraavaa: "Taiteen ja kulttuurin osuus valtionbudjetissa on vuonna 2015 noin n. 463 miljoonaa euroa ja siitä 51 % rahoitetaan veikkausvoittovaroilla."

Helmi K
sivulauseita

Ymmärrän.

Puhun nyt oman alani tiimoilta, eli esim. lainauskorvaus on hyvä (siis huono) esimerkki. Ts. kirjoja lainataan, siis halutaan markkinoille, enemmän kuin muualla Pohjoismaissa mutta korvaukset ovat huomattavasti pienempiä ja niitä on maksettu vasta pieni hetki.

Tästä päästään toki siihen mikä kirjojen myyntihinta sitten on, mutta sekään ei lopulta ole kovin korkea kun miettii kuinka monen ihmisen palkka siitä 30 eurosta maksetaan.

Ja tuohon, että on elintärkeitä juttuja joille raha kuuluu kipeämmin, olen samaa mieltä mutta kysymys onkin siinä että miksi niin usein se on sitten pois kulttuurista, sivistyksestä? Miksei vaikkapa puolustusmäärärahoista? Jokin siinä miten vähän taidetta arvostetaan mutta miten paljon silti halutaan, ja miten paljon sen laadusta sitä tukematta valitetaan, on kovassa ristiriidassa.

Tässä mun mielestä hyvin sanottu se, miksi taiteella on paljon isompi merkitys kuin se että, onko se myyvää tai edes hyvää (ja kenen mielestä):

"Minä en olisi minä, ellen olisi lukenut tiettyjä runoja. Ellen tietäisi, että on olemassa runoja, joita en ole lukenut - mutta että joku on kurottunut kohti tunnetta ja etsinyt sille viikkojen ja vuosien työn tuloksena ilmaisun. En olisi minä, ellen tietäisi musiikin rytmikuvioista. Odysseusta en ole kokonaan lukenut, mutta minulle on tärkeää, että JOS haluaisin lukea kreikkalaisten kansalliseepoksen, jonka päälle niin paljon länsimaista kulttuuria on rakentunut, minä voisin sen lukea, suomeksi. Saarikoski on sen kääntänyt, ja sai siitä palkaksi kaksi markkaa tunti. Käännös ei lyönyt leiville, mutta hän teki sen, koska runous on tärkeämpää kuin voi rahassa mitata. Tämä on taiteen luonne: sen on mahdollista levitä ja koitua kaikkien hyödyksi. Olisi hirveää, jos sanoja ei käytettäisi muuhun vuorovaikutukseen kuin sanomaan kaupan kassalla ”pankkikortti”. Ja vaikka ”pankkikortti” joskus onkin ainoa, mitä päivän aikana tulee sanoneeksi toiselle ihmiselle, olisi hirveää, jos kielellämme ei muuta tehtäisi. Jos taide poistettaisiin maailmasta, ihminen näivettyisi. Jos kaikki ihmisen aivokapasiteetti valjastettaisiin siihen, että ”saataisiin aikaan tuottavia keksintöjä”, tuottavien keksintöjen keksiminen loppuisi pian. Jos tunteille ei olisi ilmaisukanavia niillä keinoin kuin ihminen on kautta oman historiansa kehittänyt, lakkaisimme olemasta ihmisiä. Meillä olisi maat ja mannut täynnä vaivaisia, mielenvikaisia ja sairaita ihmisen haamuja. Taide ei ole kaikkien tehtävä. Sen on kuitenkin hyvä olla kaikkien ulottuvilla. Se, jonka tehtäväksi taide on tullut, on sitoutunut kehittämään taitojaan kaikkien hyväksi. Taide hyödyttää meitä kaikkia. Siksi taiteen tukeminen on kaikkien, siis yhteiskunnan, tehtävä."

Yoquese (Ei varmistettu)

Juu, olet varmaan oikeassa, että Suomen markkinat ovat aivan liian pienet siihen, että taidetta voisi ajatella perustarpeena, joka myy itsensä. Vähän niin kuin nälkäinen hakee Lidlistä leipää, voisi sielunravintoa etsivät hakeutua taiteen pariin. Näinhän tapahtuukin, mutta vasta sitten, kun taide on tuotettu ja tuotanto maksettu. Toisaalta, on se leipäkin tuotettu ja jos ei sitä kukaan osta, se jää kauppiaan tappioksi.

Ehkä itselleni suurin ongelma tässä hahmottamisessa on, että jotkut kokevat, että heidän teoksillaan on sanomaa, taiteellista arvoa jne., jolla on merkitystä ihmiskunnalle. Miten ihmeessä tuo määritellään? Koska noin ylevillä meriiteillä on mielestäni täysin oikeutettu saatavilla oleviin, verovaroin kustannettuihin tukiin. Jos minä koen, että minulla on samaan tapaan merkittävää sanottavaa, olenko minäkin oikeutettu tukiin? Onko kuka tahansa? Jos kirjoja suolletaan liukuhihnalta, mikä niistä on ns. merkittävää kirjallisuutta?

Tässä päästään aika nopeasti diippeihin pohdintoihin taiteen olemuksesta ja hyvän taiteen tunnuspiirteistä. Ja koska nuo eivät ole koskaan mulle kristallisoituneet, en hahmota tätä asiaa.

Yhtä kaikki, en halua yhtään dissata ahdistustasi, tilannehan on ihan superturhauttava. Ymmärrän jollain tasolla tuskasi ja luomisen tarpeesi. Ja rahattomana oleminen on ihan kamalaa. Ja apurahat ovat niin pieniä, että en kadehdi yhtään niillä itsensä elättävää.

Se tässä kai hiertää, että itse olen tukahduttanut tarpeen tehdä niitä asioita, jotka koen tärkeiksi ja mukaviksi, jotta pysyn leivässä kiinni. Ja kun sen uhrauksen on tehnyt, tuntuu hassulta, että joku muu käy lompakollani eikä tee samaa uhrausta (ja tällä en nyt tarkoita sinua, vaan koko asetelmaa).

Helmi K
sivulauseita

No, itse koen niin että jos kirjailijalla on takanaan arvostettu kustantamo joka julkaisee hänen kirjoittamansa kirjan joka saa hyvät kritiikit ja paljon lukijoita, niin alku on jo hyvä. Tässä on juuri se ydin, vaikkapa nyt ihan vain itseni kohdalla. Saamani tuen ja palautteen takia koen/olen antanut itseni ymmärtää että tekemälläni työllä on merkitys. Että kirjoittamani kautta ymmärrys vaikkapa toisia ihmisiä, vanhuksia, sivullisia, vanhemmuutta ja lapsettomuutta kohtaan on kasvanut. Kirjani ovat lohduttaneet, koskettaneet ja esittäneet kysymyksiä jotka on koettu laajemmassakin mittakaavassa tärkeiksi. Ja että sitä työtä onkin tuettu mutta koska resurssit ovat rajalliset on tuki nyt syystä tai toisesta muuttunut hyvin pieneksi vaikka itse koen em. syistä että työn laatu on parantunut ja että se tavoittaa entistä enemmän ihmisiä.

Koska toki tässä on sekin taustalla mihin sinäkin toiselta puolelta viittaat: että kun olen tehnyt sen hypyn erpävarman päälle koska olen itse uskonut työhöni ja saanut siihen tukea, ihan puhtaasti ärsyttää ja turhauttaa ettei se riitä että olen tehnyt sen mitä "lupasin" ja teen kokoajan.

Ja niin, apurahoilla eläminen ei ole juhlaa, siksipä lähes kaikki tuntemani taiteilijat tekevät jotain muuta työtä, tai useaa työtä, samaan aikaan. Ja vaikka valtion resurssit ovat pienet, on Suomessa mielestäni hyvä yksityisten säätiöiden apurahajärjestelmä joka on minuakin todella merkittävästi tukenut. Ettei aina tarvitse toisten lompakolla käydä :)

 

Jännänen (Ei varmistettu)

"Se tässä kai hiertää, että itse olen tukahduttanut tarpeen tehdä niitä asioita, jotka koen tärkeiksi ja mukaviksi, jotta pysyn leivässä kiinni."

Tuo on realismia.

Myös bloggaajat valittavat, ettei heille makseta. En hahmota kuviota. Ihminen ryhtyy vapaaehtoisesti tekemään jotain, minkä jälkeen kiukkuilee, ettei hänelle makseta. Aivan kuin hän olettaisi, että koska hän haluaa, niin hänen on saatava.

Professori Timo Vihavainen ja tutkija Riikka Purra tuottavat blogeihinsa osaamiseensa ja sivistykseensä tukeutuen todellista sisältöä, jonka synnyttämiseksi on vaadittu paljon työtä, mutta he tuskin edes haaveilevat rahallisista palkkioista toisin kuin tuotepostaajat, jotka kuvittelevat olevansa oikeutettuja rahalliseen korvaukseen siitä, että he kirjoittavat pintapuolisia ja tuotteelle myötäsukaisia mielipiteitään muiden luettavaksi.

http://www.andalusianauringossa.com/2015/11/bloggaus-on-sisallontuotanto...

Helmi K
sivulauseita

En itse koe että hyvien kustantamojen listoilla olevat kirjailijat työskentelevät samalla kentällä kuin mainitsemasi pintapuolista ja myötäsukaista tuotepostausta suoltavat bloggarit. 

Sekä valtio että yksityiset säätiöt ovat valinneet tukea taidetta ja kulttuuria, mutta resurssuit ovat rajalliset, ymmärrettävistä ja vähemmän ymmärrettävistä syistä. Samalla on täysin selvä asia että suuri osa kansasta kaipaa, haluaa ja tarvitsee taidetta, kuten vaikkapa yo. lainauskorvaus-linkistä on nähtävissä, mutta silti sen saatavuudesta, tasosta ja hinnasta valitetaan.

Minä ja jokainen tuntemani taiteilija suhtautuu työhönsä täysin realistisesti ja ilman kiukuttelua, siksi tekevätkin muita töitä samaan aikaan. Ilman rahaa kun ei oikein voi elää. Se ei poista sitä että samalla tavalla kuin mikä tahansa ammatinharjoittajakunta, he saattavat joskus hermostua ja turhautua siitä että varsinaisesta ammatista saatu palkka on ihan paska.

Kommentoi