Riisuttu Suomi

sivulauseita

 

Suomalaiset eivät tee työtä vain velvollisuudesta tai rahasta vaan toisiaan varten. Ei siksi, että pääoma virtaisi veroparatiiseihin tai Piilaaksossa joku rikastuisi. Työn kutsumus on siellä, missä intohimo kohtaa maailman tarpeet. Hyvinvointivaltio ei syntynyt tehostamalla ja leikkaamalla vaan välittämällä ja toinen toista auttamalla. Nimensä mukaisesti tämä teos haluaa riisua yhteiskunnan tabuista, ennakkoluuloista ja -asenteista ja pysäyttää lukijan kohtaamaan ihminen työn takana.

 

 

Toimittaja Arman Alizadin ja valokuvaaja Meeri Koutaniemen teoksella Riisuttu Suomi on kunnianhimoinen ja tärkeä tavoite, ja monilta osin he myös saavuttavat sen.

Työllä, kuten kolikolla, on aina kaksi puolta.

On vanginvartija ja vanki, saattokodin hoitaja ja terminaalipotilas, eversti ja pasifisti, huumediileri ja huumeaddikti, seksityöläinen ja asiakas, yhteensä kuusitoista paria, kolmekymmentäkaksi tarinaa nimikkeiden takana.

 

Elinkautisvanki istuuu tuomiota kolmoismurhasta, siinä tapahtui semmoinen yhteentörmäys, et kaikki katastrofin ainekset sattui samalla, kertoo täysin silmittömistä väkivallanteoistaan, mutta samalla puolustaa eläinten oikeuksia ja vaatii valtiota ottamaan lisää maahanmuuttajia, auttamaan vähäosaisia.

Seksityöläinen puhuu sivutyöstään arkisen kliinisesti, soisi saman ammatin tyttärelleenkin (jos sellainen olisi) ja harmittelee miksei aloittanut aikaisemmin, miksi teki niin kauan "paskahommia" vähäpalkkaisen mutta korkeakoulututkintoaan vastaavan päivätyön ohella.

Saattokodin hoitajasta on työnsä myötä tullut kuoleva, mutta myös kuolemaa pelkäämätön.

Haudankaivaja on jo mummoltaan kuullut että kenellekään ei oo huomista luvattu ja ruumiinavaaja kunnioittaa elämää niin paljon ettei haluaisi edes muurahaista tallata, elämä on niin uniikki juttu, että sitä ei saa tuhota missään muodossa.

Nigeriasta neljä vuotta sitten tullut nuori mies opiskelee päivisin ja siivoaa juna-asemia öisin. Paperiton maahanmuuttaja asuu kadulla ja syö mitä löytää. Huumediilerin mielestä kaikki vastuu on ihmisellä itsellään, ei sitä voi ulkoistaa diilerille tai yhteiskunnalle. Terminaalipotilas on ollut neljäkymmentä vuotta neliraajahalvaantunut ja sairastunut vuosi sitten syöpään, oon elänyt tosi rikkaan elämän kaikesta huolimatta. Oon ollu aina kauheen villi, tehny vaikka mitä. Semmmosta mitä moni terve ei ois välttämättä tehnytkään.

 

Kirjan avattuani en halunnut sulkea sitä lainkaan. Tekijät ovat päässet haastattelemaan ja kuvaamaan ihmisiä, jotka toimivat sekä yhteiskunnan arkisessa ytimessä että sen laitamilla tai ulkopuolella. He näyttävät maailman heidän näkökulmastaan, eivät osoittele tai moralisoi. Jokaisen taustalla on aina syitä ja seurauksia, ja valintoja. Jokaisella on tarina.

Kirja on rakennettu puhekieliseen keskustelumuotoon ja dialogin sävy on neutraali, paikoin jopa lakoninen. Rakenne yhtä aikaa tukee kirjan tavoitetta että tekee siitä hieman levottoman; moni lause ja ajatus jää kesken eikä Alizad juurikaan esitä jatkokysymyksiä. Levottomuutta lisää myös valtava määrä kirjoitus- ja typovirheitä.

 

Tunnetut, lahjakkaat (itseni suuresti fanittamat) tekijät ja kirjan ajankohtaisuus saavat minut ihmettelemään miksi kokonaisuuden kanssa on oltu jotenkin huolimattomia. Tarkalla toimittamisella ja vähän pidemmälle hiotulla suunnittelulla tässä olisi ollut ainekset ihan huikeaan teokseen.

Mutta tälläisenäänkin se on hieno, upeasti kuvattu, ja varmasti yksi vuoden kiehtovimmista.

 

Share

Kommentit

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Minäkin tykkäsin kirjasta kovasti ja samalla ihmettelin ja harmittelin lukuisia kirjoitusvirheitä. Huolimattomuus tosiaan söi osan kirjan lumosta. 

Helmi K
sivulauseita

No niinpä, harmi tosiaan, ja ihan kummallistakin. Mutta hieno kirja silti.

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Kyllä, hieno ja inspiroiva kirja. 

Mia K.
Voi taivas

Tämä menee kyllä luettavaksi monen vuoden tauon jälkeen! 

Kommentoi