Room

sivulauseita

 

"Once upon a time, before I came, you cried and cried and watched TV all day, until you were a zombie. But then I zoomed down from heaven, through skylight, into Room. Whoosh-pshew! And I was kicking you from the inside. Boom, boom! And then I shot out onto Rug with my eyes wide open, and you cutted the cord and said, "Hello, Jack!"

 

 

On olemassa elokuvia jotka ampaisevat valkokankaalta sellaisella voimalla, että tuntuu kuin sydän räjähtäisi.

Lenny Abrahamsonin ohjaama Room on juuri sellainen.

 

On äiti ja poika.

On Huone.

On lukittu ovi. On Hän kuka oven avaa ja takanaan sulkee.

 

On sänky, kylpyamme, matto, pöytä, komero ja televisio.

On sellainen määrä rakkautta, mielikuvitusta, ahdistusta ja pelkoa, että se tihkuu läpi jokaisesta sanasta, katseesta, liikkeestä ja hetkestä.

Ja jossain, paksujen seinien ja likaisen kattoikkunan takana, on Maailma.

 

Itkin läpi elokuvan. Itkin hiljaa ja varovasti, itkin valtoimenaan. Laitoin käden suun eteen etten huutaisi ääneen, istuin käsien päällä jotten ojentaisi niitä kohti valkokangasta. Tärisin ja unohdin hengittää. Toivoin ja hymyilin. 

En tiedä millainen tämä elokuva olisi ollut ilman Brie Larsonia ja Jacob Trembleyta, heidän yhteistä rytmiään, eikä sillä toki ole mitään merkitystä. Molemmat ovat todella hyviä, etenkin nuori, häkellyttävän välitön Trembley. Vastaavaa suoritusta, niin vilpitöntä, aitoa ja elävää, en muista nähneeni, ja hänen vuokseen elokuvan hetkittäin murskaavan painon kestää, kuten NY Timesin arviossa kirjoitetaan:

 

"But his presence in the movie has a crystalline purity, and while Jack makes life bearable for Ma, Mr. Tremblay makes the movie bearable for you. His essential child being, his fragility and buoyancy, his shrieks of happiness and complaint, air the room out."

 

Yhä kun mietin hänen kasvojaan, reaktioitaan ja sanojaan, minua alkaa itkettää.

Kun mietin sitä miten lapsi luottaa vanhempaansa. Miten rohkeita lapset ovat. Miten suurta vanhemman rakkaus lastaan kohtaan. Miten hirveä paikka maailma voi olla, miten kaunis.

 

Ei tämä ollut elokuvallisesti paras elokuva ikinä, ja sen ensimmäinen puolisko oli huomattavasti toista vahvempi, mutta jotain siinä osui hurjemmin kuin mikään aikoihin, jos koskaan.

Lapsen katse, lapsen maailma, rajattu ja rajaton, niin täynnä elämää, tunnetta ja ihmetystä.

Äidin rakkaus, se suunnaton, valtameret ja seinät kaatava rakkaus ja halu suojella lastaan, selvitä sen vuoksi mistä tahansa. 

 

Ja taas itkettää :)

 

 

Share

Kommentit

Kiti
Katso tarkemmin

Elokuvan toinen puolisko oli vähän pettymys, tapahtumat vaan käytiin listanomaisesti läpi. Ehkä kirjassa toimii paremmin, en ole lukenut sitä.

Pääosien näyttelijät olivat kyllä huikeita, poika on luonnonlahjakkuus. :)

Ehkä tämä olisi kolahtanut kovemmin, jos itse olisin äiti. 

Helmi K
sivulauseita

Oli toisessa puoliskossa mun mielestä paljon hyvääkin, mutta alku oli niin vahva että kalpeni sen rinnalla. Tuntui ettei lapsen näkökulmaan enää siinä lopussa tarpeeksi luotettu, olisi tosiaan kiinnostava lukea miten kirjassa rakentui.

Mun sydän pakahtuu pojasta yhä, ja niin, mulla ainakin oma äitiys oli hurjana pinnassa kokoajan, suhde joka äidin ja lapsen välillä on. Mutta niin käy nykyään melkein kaikkien elokuvien kohdalla, tai minkä tahansa, tunteet pinnassa 24 h :D

Laura / Tänään Kotona (Ei varmistettu) http://lkotona.blogspot.fi/

Huone oli kirjana oikeasti hyvä. Elokuvaa en ole nähnyt, mutta kirjan luin yhdeltä istumalta, en vain voinut lopettaa kesken.

Helmi K
sivulauseita

Uskon! Ja muistan että kirjaa kehuttiin sen tullessa tosi paljon. Aion sen lukea mutta ehkä vasta kun elokuva ei ole niin vahvana mielessä.

Ja hei, taidat olla ihan uusi lukija, tai ainakin kommentoija, ilahduttavaa!

Naislaif
Naislaif

En ole nähnyt elokuvaa, mutta jo pelkkä kuvaus sai minut itkemään.

Varaan tämän elämyksen siihen hetkeen, kun tarvitsen naiselliseen tapaan suuria tunnevyöryjä. 

Kiitos suosituksesta, 

Helmi K
sivulauseita

Suuri tunnevyöry on aika taattu :)

annakarin
Anna Karin

Hei nyt on vähän random, mutta menkööt: oisko sulla sähköpostia, johon voisin laittaa viestiä? Mulla olisi sulle sellaista asiaa, josta en ehkä halua kirjoittaa ihan näin julkisesti. Ymmärrän enkä pahastu, jos et halua antaa, mutta kysyn silti. :-)

Pau
P.S C'est moi!

Hienosti kirjoitit tästä.

Ja oli mielenkiintoista ja kivaa kuulla sunkin mielipide elokuvasta.

Nyt kun mainitsit, on totta että elokuvan toinen puolisko tuntui hieman "löysemmältä" ja ei niin tiiviiltä ja upealta kuin alkuosa. Mutta toisaalta elokuvaa katsoessa ei se kyllä häirinnyt ainakaan itseäni. Äidin ja pojan suhde sekä heidän välinen rakkaus oli kyllä sydäntäriipivän koskettava ja aito. 

Mä olin itse sen verran onnellisissa lähtökohdissa ennen elokuvan katsomista, etten jostain syystä ollut edes kuullut koko elokuvasta ja lähdin katsomaan sitä tietämättä siitä lähes mitään. Elokuvan käännekohta ja koko huoneen totuus oli siis myös aika järkyttävän mullistava.

Mutta kaiken kaikkiaan upea elokuva.

Helmi K
sivulauseita

Huh. Mä en olisi selvinnyt ekasta puoliskosta ilman ennakkotietoa mitä puolivälissä tapahtuu. 

Nyt kun aikaa on mennyt huomaan yhä palaavani tähän, käyn tunnetiloja mielessäni läpi. Hurja elokuva.

Kommentoi