Rooma, olet outo mutta teit minusta onnellisen

sivulauseita

 

Se, että Rooma on ikiaikainen, häkellyttävän kaunis kaupunki täynnä taidetta, historiaa ja kulttuuria, ei muuta sitä tosiasiaa että se ei ole minun kaupunkini.

Olen käynyt siellä nyt kahdesti, ja vaikka tämä toinen kerta oli parempi, vähän lempeämpi, en minä tälläkään kertaa tuntenut sitä mitä kaupungeista parhaat tarjoavat oikeastaan heti: juuri täällä haluan olla, juuri nyt.

Olen kokenut sen Pariisissa, New Yorkissa, Lissabonissa ja Reykjavikissa, tunteen joka kietoo sisäänsä vauhdilla ja pehmeän valon lailla.

Rooma on minusta näyttämö, silmien eteen laskeutuva epätodellinen ja upea lavastus jolla ei ole juurikaan tekemistä oikean elämän kanssa. Itkettävän upean Pantheonin peittävät turistimassat ja selfie-kepit, Colosseumia kohti virtaavat loputtomat jonot ja kojujen, kioskien ja kaupusteljoiden meri tekevät valtavasta kaupungista hyvin ahtaan. Heti kun kävelee kauemmas sivukaduille, istuu pienissä kahviloissa ja vain katselee ihmisiä, tunnelma vaihtuu mutta levollisuutta on lähes mahdoton löytää. Toki olen viettänyt kaupungissa vain muutamia päiviä ja voi olla että aina vain syrjäisemmillä kaduilla ja aukioilla minä muuttaisin mieleni, ehkä joskus niin tapahtuu, mutta ei sillä oikeastaan ole väliä. Ei kaikkien kaupunkien kuulukaan olla kaikkia varten.

Mutta. Oli myös tällaista:

Jäämme pois Roma Nord-asemalla ja astumme ihmisvilinään joka kylän hiljaisuuden jälkeen tuntuu ihmeelliseltä. Rakennukset kohoavat jyhkeinä ja korkeina, kadut ovat täynnä autoja, kasvoja ja ääniä, ilma täyttyy paahdettujen kastanjoiden tuoksusta. Puolessa välissä Via Corsoa katusoittajat soittavat jazzia, tunnen tytön käden irtoavan omastani, hän pysähtyy kuuntelemaan, yht’äkkiä meitä kaikkia naurattaa, olen onnellinen että olemme tuoneet hänet tänne, miljoonakaupunkiin jossa hän saa tanssia keskellä katua pilvettömän taivaan alla, tuhatvuotisten seinien lomassa.

Myöhemmin, käveltyämme tuntikausia me pysähdymme syömään jäätelöä. Olemme aivan Espanjalaisten rappusten kupeessa mutta kapea katu on lähes tyhjä. Tyttö syö hitaasti silmät ummessa, huokailee ja hymyilee, minä katselen häntä ja rappusia ja muistan miten olin samassa paikassa ensimmäisen kerran, vuosia sitten, vain kaksi aikuista, ei vielä tietoakaan lapsesta tai tällaisesta elämästä, ja olimme silloinkin onnellisia mutta eri tavalla.

Iltapäivällä huomaan pitäväni eniten väreistä. Seinät, kukat, vaatteet, maalaukset ja katot ovat murrettuja, rosoisia, sävykkäitä. Niistä välittyy se eloisa rauha jota en muualta kaupungista löydä.

Illalla istumme jälleen tärisevässä junassa, tyttö laskee päänsä olkaani vasten, välillä kuulen hänen laulunsa, muuten olemme vaiti, aurinko paistaa vielä talojen ja vuorten takaa, tuntuu siltä että olemme matkalla, pidän siitä.

 

Joten Rooma, ole mitä olet, niin mekin olimme, ja niin oli hyvä.

 

Kommentit

Räyhälä
Räyhälä

Ihanaa, että joku muukin jakaa tuntemukseni Roomasta! Rooma ei ollut munkaan kaupunkini, vaikka siellä pääsikin näkemään paljon vaikuttavia rakennuksia ja historiaa. Juuri tuo kuvailemasi tunne juuri täällä haluan olla, juuri nyt, jäi uupumaan.

saarah
visual diary

Ah, mulle jäi ihan samanlainen kuva Roomasta. Yleensä haluan heti muuttaa suunnilleen jokaiseen kaupunkiin, johon matkustan, mutta Rooma jäi oudoksi ja etäiseksi. Kaunistahan siellä tietysti oli, mutta en päässyt jotenkin yhtään sisään siihen kaupunkiin.

Aina olen miettinyt, että pitäisikö mennä joskus uudestaan vai antaa vaan olla...

Oranssinen
50 shades of a Lady

Ihanaa, että paljastuu muitakin, ketkä eivät ole totaalisen höpertyneet Roomaan!
Yleensä kommenttiani "ei se kyllä kolahtanut minuun" seuraa silmien pyörittelyä koko seurueen voimin ja vastaväitteiden vyöry.

Tokihan itsellänikin siellä hyviä hetkiä oli ja kauneutta niin että välillä silmiin koski. Mutta se vain jätti kylmäksi.

maariapaivinen (Ei varmistettu) http://www.maariapaivinen.com

En ole vielä käynyt Roomassa, mutta monessa muussa kaupungissa on tullut sama tunne: et ole minua varten vaikka sinulla onkin puolesi. Yksi esimerkki on Lontoo.

Helmi K
sivulauseita

Hei kaikki, kiitos kommenteista, ihanaa etten ole yksin! Samaista ihmettelyä ja silmien pyöritystä olen saanut minäkin osakseni, mutta nyt tiedän etten ole ihan pihalla tai hullu. Juuri tuo kauneuden ja etäisyyden, tavoittamattomuuden tuntu on siellä niin vahva. 

Lontoossa en ole käynyt mutta ehkä menen keväällä, kiinnostaa tosi paljon miltä siellä tuntuu, miten se minuun osuu.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.