sormus

sivulauseita

 

On Uunisaaren ranta ja minä mietin, että tämän vuoksi rakastan merta. Vaikka edessä on vielä Suomenlinna, saaristo, kaikki Itämeren etelärantojen maat ja lopulta Tanskan salmet, niin meri jatkuu iäisesti. Minä askellan paljaalta kalliolta toiselle. Minä istun ja katson merta, joka on maan kiertävä sormus, ikuinen lupaus siitä, että sitä pitkin voi lähteä kulkemaan.

 

Minäkin haluan lähteä.

Viime ajat ovat olleet raskaita. 

Eivä musertavia mutta painavia silti.

Uskoisin sen välittyneen tännekin.

On paljon sanottavaa mutta en tiedä miten sen kaiken sanoa.

En vain tiedä.

Kaikkien omien kysymysten, ajatusten ja tunteiden rinnalla on niin paljon enemmän. Tarinoita jotka ovat tosia, tapahtumia joita ei voi muuttaa eikä editoida, ja silti olen ollut aivan hirvittävän käpertynyt sisäänpäin.

 

Mutta iltaisin kun koti hiljenee minä mietin mistä kirjoittaisin jos vain uskaltaisin, mistä itse haluaisin lukea.

Haluaisin kirjoittaa täysin vapaasti kirjoista ilman pelkoa siitä, että joku ehkä loukkaantuu. (Haluaisin lukea edes yhden kirjan, katsoa yhden elokuvan ja jakson ilman että mietin mitä siitä haluaisin kirjoittaa, ilman aina mielessä lymyävää punakynää.) Haluaisin kirjoittaa aina vain rakkaudesta, avoimesti ja mitään salaamatta. Seksistä ja sodista. Vanhemmuudesta ja feminismistä.

On aiheita joita varon henkilökohtaisista syistä ja aiheita joihin omat tietoni ja sivistykseni eivät vain riitä, joista toiset kirjoittavat paremmin ja laajemmin. Ja aiheita jotka vaatisivat syvempää perehtymistä kuin mihin minusta juuri nyt on. 

Ja aiheita joita säästän kirjoihin joita aion jatkossakin vielä kirjoittaa.

 

Tuntuu, että sanani liikkuvat sykleissä. On aika omille tarinoille, ja aika toisille.

Olen tämän kevään ollut niin syvällä ensimmäisissä, että kosketus toisiin on nyt kadoksissa.

Ja valehtelisin jos väittäisin ettenkö miettisi sitäkin että täällä on keskustelu hiljentynyt. Jostain se kertoo. Minusta, teistä, tästä alustasta, kaikesta. 

 

Siksi on aika muutokselle. Sille jota olen miettinyt säännöllisen epäsäännöllisesti jo vuoden, ääneen ja salaa. On oltava paikka jossa minä uskallan sanoa kaiken juuri niin kuin ajattelen. 

Kun keksin missä se on, minä kerron.

Mutta satun olemaan ärsyttävän tunteellinen ja nostalgiaan taipuva, kaipaan jo nyt tätä paikkaa vaikken tunne sitä enää samalla tavalla omakseni. Olen kirjoittanut tänne niin kauan, näihin vuosiin mahtuu niin paljon, tänne on heijastunut minun kuvani, hyvässä ja pahassa.

Mutta silti tiedän, että on aika.

Ja keskityn Tua Harnon sanoihin, tuohon lohdulliseen ajatukseen maailmaa kiertävästä sormuksesta, lupauksesta että aina voi lähteä ja löytää jotain mitä ei ehkä ole edes tiennyt etsivänsä.

 

 

Share

Kommentit

Toimitus
Toimitus

Voi Helmi. <3

Nica
Klassikko viikossa

Ymmärrän halun lähteä. Lilyä vaivaa kuvottava mainosahneus. 

Itse tosi harvakseltaan löydän energiaa kommentoida blogeja, yleensä kommentoin vaan istuessani ratikassa/tappaessani muuten aikaa. Silloinkin tulee sanottua usein mitä sattuu, nälkäkiukussa ja ties missä väsymistilassa... Vaikeaa tämä some-elämä. :D

Helmi K
sivulauseita

Mainoksia on tosiaan aika lailla ja mieluummin olisin ilman, mutta ovat silti aika pieni osa tätä omaa pohdintaa. Vastaus lienee jossain juurikin tuon some-elämän ja oman elämän solmuissa, siihen liittyvässä ainaisessa vaikeilussa. Paljon onnellisempi olisin kokonaan ilman mutta samalla haluan kirjoittaa ja keskustella. 

Keskustelun puute ihmetyttää mua usein. Siis että ihan suoraan sanottuna miten voi olla että ihmiset haluavat niiiiin paljon puhua meikeistä, remonteista, vaatteista, resepteistä ja vauvoista, ja niin vähän kirjoista ja leffoista ja sarjoista. En vaan tajua. Mä haluaisin käyttää vähintään 3 tuntia vuorokaudesta kirjoista ja sarjoista puhumiseen :D

Nica
Klassikko viikossa

Nii, mä käytän kyllä elämäni keskusteluaikaa taiteeseen huomattavasti enemmän ku meikkeihin tai ruokaan tms, mutta blogit ei ole mulle se keskustelufoorumi. Ensinnäkään en tiedä blogeja jotka keskustelis juuri siitä taiteesta josta itse pidän. Taidetarjonta on niin valtavaa että on vaikea kohdata ihmisiä jotka lukee just samoja kirjoja. Ja toisekseen jos joku blogi kirjottaa kirjasta jonka luin 2 vuotta sitten, ei se kirja ole enää niin tuoreessa muistissa et ois kauheesti sanottavaa, ellei sitten ollut todella huippukokemus. Ja kolmanneks mulle keskustelu toimii paremmin perinteisessä muodossa, ei näin jähmeällä pullopostityylillä.

Luulen myös että näitä remppa- ja vauvajuttuja hössötetään paljon kun ne on niin energiaa ja huomiota vaativia juttuja. Mäki tapitan hetkittäin vauhkona sinkkukeskusteluja, vaikken niihin juuri osallistukaan. 

Helmi K
sivulauseita

Totta tuokin, ihan kaikki. Ja itsellänikin kynnys osallistua keskusteluihin blogeissa on aika korkea, paitsi jos löytäis blogin jonka teemana olis 2000-luuvun lopun HBO, Joyce Carol Oates, Monika Fagerholm, 1920-luvun amerikkalainen kirjallisuus ja The National. Mistähän löytyis?

Vierailija (Ei varmistettu) https://islakahdenkesken.blogspot.fi/2016/05/taas-tanaankin.html

Huikea kirjoitus.

Laura T.
Missä olet Laura?

Tämä oli kaunis. Tunnistan niin paljon tuttua; niin sykleissä kuin fiiliksissäkin. Loppukevät ja kesä taitaa kaiken kaikkiaan olla muutenkin vähän hiljaisempaa some-rintamalla, kun ihmiset ovat (jumalan kiitos!) pihalla ja omien deadlinejen kanssa painimassa.

Halaus.

Helmi K
sivulauseita

Sullekin ihanainen.

Olis jo aika sun ja mun ja viinin syklille.

MinäKertoja (Ei varmistettu) http://blogit.image.fi/minakertoja/

Sun kirjoituksia on ihanaa ja inspiroivaa käydä lukemassa. Ihailen myös sitä, kuinka usein pystyt postaamaan, se on hienoa ja pitää blogin vireänä. Toivottavasti saamme lukea jatkossakin tekstejäsi myös täällä nettimaailmassa &lt;3
Lämmin kesähalaus täältä!

Helmi K
sivulauseita

Kiitos Taina, ja samoin. Ja mulle taas sun tekstien rauha ja pohdinta on ihan kultaa <3

MinäKertoja (Ei varmistettu) http://blogit.image.fi/minakertoja/

PS: Ja tuo yksi jännä kirjainjono edellisessä kommentissa yrittää olla sydän :)

Kommentoi