Taivaalta tippuvat asiat

sivulauseita

Olen jo pitkään, ehkäpä lokakuusta, Itkosesta ja Pettersonista lähtien, odottanut sellaista kirjaa jota en malttaisi laskea käsistäni, ja olin jo lähes varma että se olisi monelta taholta suositeltu Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, mutta sitten postimies tiputtikin luukusta Taivaalta tippuvat asiat, ja ah, niin kävi.

Olen viimeisen vuorokauden aikana lukenut joka hetki kun se on ollut mahdollista.

Koska, tällainen se on:

On asioita, jotka eivät mene ajan mukana pois. Ne eivät himmene, pehmene eivätkä muutu muistoiksi. Ne ovat aina yhtä kovia ja suuria, ne seisovat kuin patsas ihmisen mahassa ja rinnassa ja kumisevat siellä sitten. Ne voivat unohtua, mutta kun ne palaavat mieleen, ne ovat aina nyt, ja aina yhtä isoja, niin kuin ne olisivat juuri tapahtumassa.

Ja tällainen:

Ehkä äiti aina kertoi millainen isä on, missä isä loppuu ja muu alkaa, mutta nyt kun äiti on kuollut, isä hapertuu. Sen ääriviiva vuotaa, sen valkoinen viiva ei pidä, sen jalat katoavat.

Minä haluaisin sanoa: - Nojaa isä seinää vasten, minä piirrän sinun viivan.

Sitten isä voisi katsoa kuvaa ja värittää sen tusseilla, ja sitten se näkisi, kuinka iso mies se oikeasti on.

Saaran äiti tekee puutarhatöitä kun taivaalta putoava jäälohkare halkaisee äidin pään. Saara ja isä muuttavat Annu-tädin kartanoon joka on liian suuri yhdelle ihmiselle mutta täti onkin voittanut lotossa jättipotin kahdesti. Isä kulkee koko kesän aurinkolasit päässä ja täti nukkuu kuukauden. Saaralla on seinässä salahuone josta kukaan muu ei tiedä.

Selja Ahavan kerronta on hurmaavaa.

Suru ja ilo läikähtävät samassa lauseessa, rytmi on sulavaa ja keveää, silloinkin kun se riipaisee. Itku vaihtuu hetkessä nauruksi ja valot varjoiksi, voi kysyä miksi näin tapahtui tai miksei mitään tapahdu. Vauva voi molskia mahassa kuin merenneito ja seinän sisällä kasvaa omenapuu. Aika liikkuu eteenpäin mutta joskus myös taaksepäin ja joskus se pysähtyy kokonaan, elämä jää jumiin ja on helvetin vaikeaa, lapsikin sen tietää.

Niin. Tämä lapsi. Saara. Aivan varmasti kiehtovin ja ihanin henkilö pitkään, pitkään aikaan. 

Koulun kanssa me kävimme keväisin pääsiäiskirkossa. Sen nimi oli lasten kirkko, ja siellä Matti-pappi, Leila-pappi ja kerho-Niina esittivät opetuslapsia ja naisia Jeesuksen haudalla. Minä tiedän, että pääsiäinen on siksi, että Jeesus kuoli ristillä, mutta jostain syystä lasten kirkossa ne yrittävät olla puhumatta juuri siitä. 

Olin jo etukäteen kiinnostunut siitä ristiinnaulitsemisesta, koska en ollut koskaan oikein käsittänyt sitä. Odotin, että näytelmä eteni Jeesuksen pidätykseen. Leila-pappi ja kerho-Niina esittivät surevia opetuslapsia. Mutta sitten kerrottiinkin vain, että ukkonen jyrähti, verho repesi ja tuli pimeää. Seuraavassa kohtauksessa oli aamu, Jeesuksen hauta oli tyhjä ja kaikki olivat iloisia. Toivoin, että joku olisi selittänyt miten siihen voi kuolla, että naulat menevät käden ja jalan läpi. Kun joskus voi kokonainen käsi tai jalka irrota, eikä siihen kuole.

...

Joskus ihminen kuolee helposti, joskus vaikeasti. Äiti ja Jeesus kuolivat helposti, äiti tavallisissa pihahommissa ja Jeesus neljästä naulasta, ja sellaisista kuolemista aikuiset eivät halua puhua.

Tämä romaani on jaettu neljään osaan, joista ensimmäinen ja kattavin on juuri Saaran äänellä kerrottu. Hauska mutta vakava, surullinen, eloisa kuvaus elämästä ennen ja elämästä jälkeen, maailmasta jonka äidin kuolema muuttaa. Kolme muuta osaa valottavat tarinan muita henkilöitä, ja ovat hienoja nekin, mutta Saara on tämän romaanin sydän. Suuri ja vahva sellainen.

Jos antaa äänen lapselle, on se tehtävä juuri oikein, juuri näin. Ja jos sekoittaa hieman ihmeellistä arkiseen, satua toteen, on sekin tehtävä juuri oikein, juuri näin.  

Viehättävä, hieno, koskettava romaani perheestä, ajasta, merkityksistä, lapsista ja aikuisista. Lukekaa.

Sen pituinen se.

Share

Kommentit

Epätasapainoilua

Kiinnostuin tästä kirjasta suosituksesi perusteella, ja lukaisin. Onneksi luin. Juuri sellainen kirja jota ei millään voi laskea käsistään.

Se sai ajattelemaan juurikin merkityksiä, sattumia. Kortteja jotka meille annetaan ja jotka voi pelata, hyvin, huonosti, tai ei ollenkaan. Ja sitä, että sillä ei välttämättä siltikään ole merkitystä: On ihmisiä jotka yrittävät, eivätkä koskaan saavuta. On ihmisiä joiden ei tarvitse edes yrittää. On ihmisiä jotka jäävät taivaalta tippuvan jäälohkareen alle. 

Maailman vaikein kysymys on usein: Miksi?

Helmi K
sivulauseita

Olen iloinen että sain sinut lukemaan tämän kirjan, se on minusta yhä ihmeellinen, poikkeuksellinen. Ja nuo sattumat, ja miksi, niistä emme tosiaan taida ikinä päästä eroon. Ehkä hyvä juuri niin.

Epätasapainoilua

Poikkeuksellinen, varsin kuvaava sana tästä kirjasta puhuttaessa. 

Niin, sattumistahan elämä enemmän tai vähemmän koostuu. Ehkä se on hyvä niin, kuten sanoit, vaikka se onkin vähän pelottavaa.

Sara / p.s. rakastan kirjoja (Ei varmistettu) http://psrakastankirjoja.blogspot.fi/

Ihana (!) kirjoitus ihanasta (!) kirjasta. Luin tämän vasta nyt, mutta tämä tulee takuulla jäämään mieleen yhtenä vuoden kirkkaimmista helmistä. Voi nyyh, miten kaunis, aito ja lempeä romaani. Ihmeellisen hieno, todellakin.

Helmi K
sivulauseita

Kiitos, ja olen ihan samaa mieltä! Mä olen viime päivinä F-ehdokkaiden myötä ajatellut tätä kirjaa paljon, hauska että kommentoit ja onneksi luit, ja toivottavasti lukee moni muukin.

 

Kommentoi