Takaikkuna

sivulauseita

"Harry, how long does it take to write a book?

That depends.

On what?

On evertyhing."

Katsoin ikkunasta. Lapsi leikki pihalla. Kaatoi sadevettä ämpäristä toiseen, uudestaan ja uudestaan, nauroi niin että aurinko tuli pumpulipilvien takaa esiin.

Paljaat varpaat, aurinkorasvalta tuoksuva iho, pieni olkihattu vinossa. 

Ikkunan raosta kurkkiessani mietin kaikkia niitä hetkiä ja valintoja jotka olivat tuoneet meidät tuohon kesäpäivän iltaan. Miten toisin kaikki voisi olla jos eräänä iltana tammikuussa melkein neljä vuotta sitten olisinkin mennyt juhliin enkä kotiin.

Jos en sitten myöhemmin olisikaan ollut tarpeeksi rohkea valitsemaan häntä.

Jos olisin silloin kerran ajatellut että se on vain flunssaa, vain kuumetta, ja laittanut tytön nukkumaan sen sijaan että lähdimme suoraan sairaalaan.

Jos viisi vuotta sitten olisinkin vain luovuttanut, antanut tärkeimmän ihmisen mennä koska olin vain niin hämmentynyt ja väsynyt.

Jos se tai tuo tai tämä ihminen, hetki tai paikka olisikin vaihtunut joksikin toiseksi.

Miten kaikki liittyy kaikkeen. Ihan kaikki. Joka hetki.

 

Ja miten tämä kesä, sen kiireettömät päivät, kuplivat naurut ja turhat kinat, lukemattomat ja luetut kirjat, ajetut kilometrit ja avatut ovet, raukeat aamut ja valvotut yöt, on alkanut rakentua mielessäni kuviksi ja tarinoiksi. Osaksi minua, ja siten myös osaksi kirjaani jota olen viime päivinä ajatellut alati. Se, että kirja on palannut mieleeni vauhdilla ja valloittavana johtuu myös romaanista jota nyt luen, kerron siitä myöhemmin lisää.

Kun kaikki on yhteydessä kaikkeen on kaikella merkitys, suuri tai pieni tai hassu tai tärkeä, jokainen hetki muuttuu jotenkin todemmaksi. 

Takaikkuna ei ole ainoastaan ikkuna pihalla vaan, no, ihan kaikkeen.

Kannattaa katsoa.

 

Share

Kommentoi