take this waltz

sivulauseita

Life has a gap in it... It just does. You don't go crazy trying to fill it.

Paitsi että monet menevät, minä myös, vuosia sitten kun kaikki oli hyvin eikä kuitenkaan ollut, jokin puuttui, elämässä oli aukko eikä yritys sen täyttämiseksi sujunut kovinkaan kauniisti. Ja paljon kului aikaa juuri tuon ajatuksen hahmottamiseen. Että se tyhjä tila on ja tulee (ainakin minulla) aina olemaan mutta sen kanssa voi valintojen ja päätösten kautta oppia elämään, sitä oppii jopa arvostamaan, joskus se saattaa kadota mutta tulee aina takaisin ja hyvä niin. Se pakottaa pysähtymään hetkeen sekä pysymään liikkeessä. 

Elokuvassa jossa onnellisesti naimisissa oleva surumielinen Margot ihastuu kadun toisella puolella olevaan mieheen ei sinänsä ole mitään uutta, mutta se tavoittaa hienosti sen hetken kun tuttu ja turvallinen muuttuu liian tutuksi ja turvalliseksi, sen kivun joka jaetun, kokonaisen elämän rikkomisesta syntyy, sen sydäntäsärkevän kaipuun jonka vieras ja uusi herättää vaikka ei haluaisi.

Kiinnostavaa on että aluksi en pitänyt elokuvasta juuri yhtään mutta hitaasti aloin viehättymään siitä enemmän ja enemmän. Nyt muutama päivä sen katsomisen jälkeen olen melkein kokonaan unohtanut sen ärsyttävät puolet, kuten (Michelle Williamsin hienosti näyttelemän) Margotin hahmon, jonka suurimman osan elokuvasta olisin halunnut tönäistä maahan sekä selkeästi improvisaation kautta tehtyjen kohtausten levottomuuden, ja huomaan vain jääneeni miettimään sitä mistä elokuva kertoi, ja sitä miten hienosti sen ensimmäinen ja viimeinen kuva vastaavat elokuvan esittämään kysymykseen siitä pitäiskö lähteä vai jäädä. 

Lopputulos kun saattaa molemmissa vaihtoehdoissa olla sama. Ja hyvin usein onkin. Itsemme luota kun emme voi lähteä.

(Oletteko nähneet tämän? Mitä ajattelette?)

Share

Kommentit

Matkalla koti-ihmiseksi

Mahtavaa kun kirjoitit tästä! Elokuva pyöri mielessä monta päivää näkemisen jälkeen, ja teema oli hieno. Pisti miettimään juuri tuota kysymystä, jota varmaan kaikki joutuvat pohtimaan, että oisko jonkun muun kanssa kuitenkin kivempaa. 

Ei lopulta varmaan oo, erilaista ehkä. Niin se leffakin kai meinas.

Tämä on samalla osuva sauma tulla kaapista oman blogini kanssa, käy tsekkaamaassa. Arvaat varmaan kuka oon...Hih ja halaus!!

Helmi K
sivulauseita

No arvaan! Siis nyt kun kävin kurkkimassa, mahtavuutta!

Ihmeellinen elokuva, harvoin jää niin ristiriitainen tunne joka sitten vielä kääntyy hyväksi. 

 

Haiku Haikio (Ei varmistettu) http://www.haikuarviot.blogspot.fi/

Mä tykkäsin tästä valtavasti, siitä kuinka se tavoitti jonkin elämän rajaamattomien vaihtoehtojen tuottamasta alakulosta, kyllästymisestä, pienestä äänestä takaraivossa: onko sittenkään hyvä näin.

Enkä ole voinut enää tämän jälkeen käydä mummovesijumpassani hymyilemättä sisäänpäin allaskohtaukselle.

http://haikuarviot.blogspot.fi/2012/10/take-this-waltz.html

Helmi K
sivulauseita

En tunne ketään kenelle mummovesijumppa sopisi paremmin :)

Ja niin, tuo ajatus vaihtoehtojen tuomasta alakulosta on hieno, ja aika usein läsnä. (Ja jokin Michelle Williamsin kasvoissa saa sen sopimaan juuri sen ilmentämiseen paremmin kuin kukaan muu.)

Hotelli Hertta (Ei varmistettu)

Aargh, toi leffa! Olin katsomassa sitä ystävän (L) kanssa, ja elokuvan loputtua meinattiin molemmat tikahtua nauruun. Myöhemmin kävi ilmi, että aivan eri syistä: L jotenkin yllätettynä siksi, että elokuva oli tavoittanut jotain todellista ja samalla raadollista, mä siksi, että se oli mun mielestä ärsyttävä, teennäinen ja söpöstelevä elokuva täynnä kliseitä. No, meillä oli paljon keskusteltavaa leffan jälkeen, ja jälkikäteen ajatellen oma (aika vahva) reaktioni saattoi johtua siitä, että jotenkin leffan kysymykset oli (juuri silloin? aina?) pyörineet mun päässä, ja ehkä ne siksi tuntuivat puhki ajatelluilta jo enkä kokenut saavani erityisen uutta näkökulmaa (tarvitseeko aina saada, en tiedä). Tai sitten suojelin itseäni turvautumalla voimakkaaseen torjuntareaktioon? :) Ensihöyryjen hälvennettyä myönnän, että varmaan siinä kuitenkin tavoitettiin jotain olennaista ja todellista, ei vain ehkä mun makuun kaikkein vaikuttavimmalla tavalla. Söpöstely-argumentistakaan en luovu, mutta ehkä se on osa elokuvan charmia. Ja Michelle Williams, aargh! Täydellinen valinta, ja silti munkin teki koko ajan mieli kuristaa se.

Ja nimenomaan, se on hieno oivallus: Usein lopputulos on sama, lähtisi tai jäisi.

Helmi K
sivulauseita

Hahaa, L kertoikin mulle tästä! Ymmärrän sun ajatukset täysin, vaikka en ehkä tuota teennäisyyttä nähnyt. Ja mulle aviomiehen reaktio ja valinta oli kyllä yllättävä, ei kovinkaan kliseinen. Ja kliseisyyttä vähensi myös elokuvan kerrontatapa, ja Margotin hahmo, joka oli poikkeuksellisen raivostuttava, ja siksi ehkä ajatuksia herättävä, niihin kun ei tässä sekoittunut sympatiaa tai koskettavuutta, vaikka hyvin olisi voinut. Mutta kaikissa tämä tuntuu herättäneen tavalla tai toisella aika voimakkaita reaktioita, se on musta hyvä. Ja vaikka nuo kysymykset pyörisi aina mielessä, ja niitä niin usein käsitellään kirjoissa ja elokuvissa, onnistuu joku aina silloin tällöin tekemään sen niin että se jää mieleen, kuten nyt.

Kommentoi