there is another world, but it is inside this one

sivulauseita

jos kirjoitus ei suju, minä kirjoitin.

Niitä päiviä on, ja sitten on toisenlaisia.

On, vaikka aamulla kaikki merkit ennustavat toista.

Kun yö on ollut katkonainen ja lapsi aloittaa harmaan aamun itkuhuudolla joka leimahtaa kymmenen minuutin välein syistä jotka voisi ennakoida tai sitten ei. Itseäkin alkaa itkettää, kahvi jäähtyy, puurokulho putoaa lattialle. Itkun pidättely saa aikaa silmien takana polttavan kirvelyn joka muuttuu pian päänsäryksi. Lapsi on jo päättänyt vaihtaa asennetta mutta oma sydän ei rauhoitu, eikä mieli. Suihkussa saippuaa menee silmään, kaikki alusvaatteet ovat pesukoneessa ja ulkona alkaa sataa.

Kello on vähän vaille kahdeksan.

Ja sitten, lopulta, hiljaisuus.

Hengitän hetken, ihan vain, sisään ulos sisään ulos, noin. Avaan koneen, avaan tiedoston, muutamaa olen vältellyt ja tämä on yksi niistä. Aihe on rankka, lapsiin liittyvä, sellainen jolta tekisi mieli sulkea silmät ja korvat, mutta en voi, miksi en voi, ikinä en voi, ja kirjoitan yhä, kirjoitan yli kaksi tuntia yhteen putkeen, se on minulle todella paljon, nostan katseen, olo on hurja, lyöty ja voittoisa.

Ummistan hetkeksi silmäni ja nukahdan, tasan kahdenkymmenen minuutin kuluttua säpsähdän hereillä painajaisesta, sillä tavalla kuin elokuvissa, nousen melkein istumaan, hirveä uni, sydän hakkaa yhä, kiedon kädet ympärilleni, unen kuvat vellovat mielessä, mustavalkoisina huutavat. Rauhoitu, rauhoitu.

Sinä kirjoitat sanoja. Sinä et kirjoita sitä mitä tulee tapahtumaan. Älä ole hölmö, älä pelkää.

Vielä takaisin töihin, luen kirjoittamani, teen korjauksia mutta on myös hyvää, kauheaa mutta hyvää, tämä on tärkeää, pakko olla. 

Suljen koneen, puen villpaidan ja sadetakin, haen lapsen, kerrankin olen äiti joka ei välitä sateesta ja tuulesta, menemme puistoon, viileä kostea ilma tekee hyvää, tuulta vasten kasvoja, lapsi nauraa, minäkin jo.

Share

Kommentit

Aikavarkaissa (Ei varmistettu)

Tämä on tuttua, kauhu että omat kirjoitetut sanat ujuttautuvat omaksi elämäksi. Onkohan se yleistä kirjoittajilla? Tiettyinä aikoina olen väkisin sulkenut silmäni. Lapsettomuudesta kärsiessä en vielä voinut kirjoittaa siitä. Raskaana en kirjoittanut huonosti päättyvästä raskaudesta. Kaksi pikkulasta, ja arvatenkin lapsen sairaus ja kuolema on mun tekstitiedostoissa tabu. Tosin oma kirjoittajanäänenikin on kevyempi kuin sinun, vähemmän vakava, ja siksi aiheetkin voivat olla huumoria. Toisaalta ääni pysyy kevyenä kenties siksi että pelkään mennä sinne ytimiin, en ehkä pääsisi pois, takaisin laittamaan lapsille iltapalaa hyväntuulisena. Ja ehkä juuri sen takia en olekaan kirjailija, etten uskalla heittäytyä niihin vaikeampiin aiheisiin.

Helmi K
sivulauseita

Tämä on tosi hurja aihe, mutta sellainen mikä mulla on kunnolla noussut pintaan vasta lapsen myötä. Työn ja arjen yhteensovittaminen on vaikeaa, kun rankan kirjoitusrupeaman jälkeen pitää hakea lapsi päiväkodista ja astua ihan toiseen maailmaan joka kuitenkin tavallaan on sitä samaa maailmaa, kuten otsikossa kirjoitin. "Ennustamisen" tunne on ihan järjetön mutta silti todellinen. Tähän on onneksi muutamia apukeinoja joihin palaan pian :)

Kiitos paljon kommentista, nämä kun ovat myös tosi kiehtovia juttuja.

Kommentoi