true colors

On asioita, joista pidän erityisen paljon. Kuten HBO:n sarjoista, tanskalaisista elokuvista ja Sally Mannin valokuvista. Paul Austerin romaaneista. Pitkistä puheluista ystävän kanssa joka asuu kaukana ja omasta huoneesta lahden rannalla. Taivaasta juuri ennen kuin sade alkaa. The Nationalin levystä High Violet. Michelle Williamsista.

Ja on asioita joita rakastan. Pitkiä kävelyitä Uunisaareen talvisin kun aurinko on laskemaisillaan, Elbow'n levyä Seldom Seen Kid ja Joyce Carol Oatesin romaania Blondi. J:n naurua ja ääntä. Hetkeä, jolloin tuntuu että tarina alkaa kirjoittaa itse itseään, jolloin henkilöhahmot tekevät jotain jota ei itse haluaisi heidän tekevän, jota ei ole osannut odottaa, ehkei edes aavistaa. Varhaisia aamuja jolloin tuntuu ettei kukaan muu ole vielä hereillä.

Kaksi viimeistä liittyvät vahvasti toisiinsa, koska kirjoitan aamuisin. Olen melko varma että 90 % kirjojeni tekstistä on syntynyt kuuden ja yhdentoista välillä. Puolenpäivän jälkeen en enää pysty keskittymään, iltapäivisin olen liian levoton. Olen joskus kadehtinut yökirjoittajia, se on minusta ihana ajatus. Mutta öisin minua nukuttaa liikaa.

Mutta. Nyt on uusi vuosi.

Aion kirjoittaa öisin. Katsoa mitä tapahtuu.

Aion myös nauraa ja nukkua enemmän. Pukeutua pehmeisiin villapaitoihin ja uusia elokuva-arkiston jäsenkortin. Lukea Joel Haahtelan Traumbachin, Monika Fagerholmin Meren, Jeffrey Eugenidesin The Marriage Plotin ja David Grossmanin Sinne missä maa päätyy. Ainakin.

Olla onnellinen. Kuunnella enemmän Ane Brunia.