Tulvaniitty

sivulauseita

Hän halusi sulkea silmät tulevalta. Hän toivoi, että edessäpäin häämöttävät päivät ja kuukaudet päättyisivät. Hänen loppuelämänsä kuitenkin jatkui yhä, ja aikaa tuli koko ajan lisää. Hän joutui odottamaan tulevaisuutta vastoin tahtoaan.

Hän toivoi kiihkeästi, ettei päivää seuraisi toinen, ja oli samalla varma ettei toive toteutuisi. Tuntui että hän pidätti hengitystä kuten Udayan oli yrittänyt pidättää tulvaniityllä. Ja hengitti silti jotenkin. Aika oli pysähtynyt mutta kului siitä huolimatta, ja samalla tavalla jokin ruumiinosa, josta hän ei ollut tietoinen, veti nyt ilmaa hänen sisäänsä ja pakotti hänet jäämään henkiin.

Lapsina veljekset Subhash ja Udayan ovat erottamattomat, mutta nuoruusvuosien jälkeen he ajatuvat erilleen sekä henkisesti että fyysisesti maltillisen Subhashin lähtiessä Amerikkaan opiskelemaan ja kapinallisen, kommunistiseen liikkeeseen liittyvän Udayanin jäädessä Intiaan, ja lopulta yhteys katkeaa kokonaan.

Kun Subhash vuosien jälkeen palaa Intiaan hänelle paljastuu veljensä teot ja niiden seuraukset, ja hän myös tapaa veljensä vaimon Gaurin. 

Jhumpa Lahirin neljäs suomennettu teos Tulvaniitty on upea romaani. Se avautuu hitaasti ja varovasti, kierii auki henkilöidensä mieltä ja sydäntä tarkasti ja kaikin aistein. Lahiri käyttää useaa kertojaääntä mutta hieman poikkeuksellisella tavalla, siten että aina kun ääni vaihtuu on siinä jotain yllättävää. Samaten käy ajan kanssa; neljä vuotta saattaa kulua yhdessa lauseessa tai sadassa sivussa. 

Vuosikymmeniä kattava tarina kuvaa perhettä ja rakkautta, ikävää ja yksinäisyyttä joka ei koskaan lakkaa, tekoja joita ei saa tekemättömiksi, muukalaisuutta joka ei liity vain maanosiin tai kansalaisuuteen, ja tarkastelee perinpohjin sitä kumpi lopulta tekee enemmän kipeää, lähteminen vai jääminen.

Vaikka romaanin aloittava ja kantava tarina onkin veljesten, rakentuu siitä kaksi yhtä suurta, Gaurin ja hänen tyttärensä Belan tarinat. Varsinkin Gauri on henkilönä kiehtova ja moniulotteinen; hänestä on vaikea pitää ja hänen tekonsa on helppo tuomita, mutta lopulta juuri hänen tarinansa vaimona, leskenä ja äitinä on ehkä kaikista koskettavin, varsinkin kun siitä heijastuu Bela, hänen sekä valheelle että suurelle rakkaudelle pohjautuva elämänsä.

Olen ennen tätä lukenut Lahirilta novellikokoelmat Tämä siunattu koti ja Tuore maa, joista varsinkin jälkimmäinen jätti minuun aikoinaan ihan valtavan jäljen, ja se on yhä minulle yksi tärkeimmistä kirjoista, hengästyttävän tosi. Tulvaniitty oli lukukokemuksena hieman erilainen, rauhallisempi, mutta siinä mielessä poikkeuksellinen että jokainen luettu kappale ja luku iski hieman viiveellä, ja nyt kun kirjan lukemisesta on noin vuorokausi, se myllertää mielessä hurjan vahvana ja kirkkaana, ja uskon sen pysyvän siellä kauan. Surullisena, lohdullisena ja kauniina.

Eli vihdoin. Pitkästä aikaa näin pysäyttävä, ja kaikessa hiljaisuudessaan alusta loppuun vavisuttava romaani. 

Share

Kommentit

Kimmo
Ruokasuositus

Aloitin kirjan joskus keväällä ja diggailin siitä aika paljonkin. Jostain syystä kirjanmerkki jämähti paikalleen 140 sivua ennen maalia. Ehkä luen sen tämän innoittamana seuraavaksi loppuun.

Helmi K
sivulauseita

Kannattaa kyllä aivan ehdottomasti! Lopussa paljastuu vielä paljon tärkeää.

Ja jännä muuten että noinpäin, mulle taas alku oli vähän hidas, pääsin kunnolla vauhtiin 100 sivun jälkeen ja sitten en malttanutkaan lopettaa.

Kommentoi