Tyhjä syli

sivulauseita

Lapsi nostetaan rinnalleni. Tämä on elämäni hienoin ja kauhein hetki.

 

 

Pelkästään Suomessa kohtuun kuolee noin kaksisataa lasta vuodessa. Kohtukuolemalla tarkoitetaan sikiön menehtymistä kohtuun raskauden kestettyä yli 22 raskausviikkoa tai sikiön painaessa yli 500 grammaa.

Myönnän heti, aihe oli minulle ennen tätä kirjaa vieras. Siinä missä keskenmenoista ja aborteista puhutaan nykyään avoimemmin kuin ennen, on tämä aihe kovin vaiettu.

Kaksisataa äitiä ja perhettä vuodessa tarkoittaa kuitenkin suurta joukkoa ihmisiä. Ja he kantavat mukanaan vielä suurempaa surua.

 

Näen mieheni kasvot, kun lapsi viedään pois. Tunnen, kuinka koko meidän maailma murenee.

 

Valokuvaaja Kaisa Jouppi on kolmen vuoden aikana keskustellut neljänkymmenen todella rohkean naisen kanssa. Tarinat ovat erilaisia mutta niiden ydin on sama, surusta sakea: jotain puuttuu, syli on tyhjä.

Kuvat ovat raivoavia, rauhallisia, tuskaisia, kauniita. Tarinat raadollisia. Rehellisiä.

 

Usein tuntuu, että en halua puhua mistään muusta kuin pojastani ja huomaan samalla, että hän ei kiinnosta ketään. Häntä ei ole olemassa muille kuin meille kahdelle, eikä kukaan muista tai muistele häntä. Se on niin surullista. Hänen elämänsä ja kuolemansa muuttivat minua valtavasti. On epäreilua, että joku on kiinnostunut minusta mutta ei halua kuulla kuolleesta lapsestani.

 

Kirjan naiset ja perheet ovat kohdanneet niin syvän surun ja pimeän että sellaista on vaikea ymmärtää, käsitellä. 

Täysin äänetön synnytyssali, hautajaiset ilman lasta.

Yksi on synnyttänyt kaksi kuollutta, toinen pitänyt pienenpientä arkkua auton takapenkillä sylissään.

He ovat huutaneet suoraa huutoa, raivonneet, itkeneet salaa, taistelleet vastaan vaikka pahin on jo tapahtunut. Olleet täysin yksin.

Juuri sen takia tämä kirja tuntuu niin tärkeältä, välttämättömältä.

Paitsi lapsettomista äideistä ja perheistä se kertoo surusta, siitä miten tärkeää se on jakaa, tavalla tai toisella. Puhumalla, halaamalla, kuuntelemalla, kysymällä. Olemalla vain siinä, tässä. Väistelemättä, kaunistelematta. Kipu tuskin koskaan katoaa mutta valo voi silti välkehtiä sen läpi.

Toivoa kun on myös se että saa olla näkyvä, että saa surra. 

 

Luin kirjaa myöhään illalla. Lapseni heräsi, kömpi unisena viereeni. Silitin hänen hiuksiaan, itkin ihan hiljaa niin kuin olin itkenyt läpi koko kirjan, en vain surusta vaan äärettömästä kiitollisuudesta. Että lapseni on tässä, sylissäni. 

Se ei koskaan, koskaan, ole itsestäänselvää.

 

Minä rakastan häntä niin paljon.

 

 

Share

Kommentit

Kati Aviron (Ei varmistettu) http://piilomajassa.wordpress.com

Ei, ei ole itsestään selvää.

Ensimmäisen raskauteni aikana ajattelin että on oikeastaan aivan käsittämätön ihme että lapsia syntyy ja ne jäävät henkiin kun on niin paljon kaikkea mikä voi raskaudessa ja synnytyksessä mennä pieleen.

Jotakin meni pieleen seuraavassa raskaudessani, ja se päättyi aika alkumetreillä.

Kolmas raskauteni meni hyvin ja loppuun asti, ja taas se valtava kiitollisuus, jonka koin ensimmäisen lapseni synnyttyä.

Nyt he ovat jo 16 ja 13. Välillä unohtuu kaiken tyhmän alle se miten tärkeitä ja rakkaita he ovat. Sitten se tulee taas täysillä mieleen, kuten nyt kun luin tämän.

Helmi K
sivulauseita

Minulle se iski kunnolla vasta vähän viiveellä, ehkä lapsen ollessa muutaman kuukauden ikäinen. Että tämähän on ihan täysin ihme. Ehjä, terve, ihana lapsi. Tässä näin, olemassa.

Se saattoi johtua siitä ettei lapsi ollut suunniteltu, en tiedä, mutta kaikenlaista, tärkeää ja vähemmän tärkeää, sitä matkan varrella murehti mutta oikeasti en kertaakaan sitä että mitä jos jotain oikeasti menee pieleen. Nykyään jokainen uutinen, pieni tai suuri, mikä liittyy lapsiin, raskauteen tai synnytyksiin saa sisällä aikaan lämpimän aallon: miten onnekas ja onnellinen minä olenkaan. 

Kirjan rehellisyys ja mutkattomuus tekee sen ettei omasta onnesta tunne huonoa omatuntoa, vaan sen ymmärtää paremmin ja sitä arvostaa suuresti.

Tänne kun mahtuu kaikki, syntyneet ja syntymättömät, ilot ja surut.

Valoa ja varjoa

Minulle mikään raskaus ei ole ollut enää itsestään selvää. Ei koska taistelimme kolmisen vuotta lapsettomuutta vastaan, koimme yrittämisen alussa yhden kkm ja kun vuosien jälkeen vihdoin uusi raskaus alkoi, päättyi se meillä kohtukuolemaan. 

Pienen korjauksen haluaisin kuitenkin sanoa. Kyllä se lapsi siellä hautajaisissa on ❤ 

Toki jos tuhkauksesta puhutaan, mutta on hän siellä silti ❤

Nyt meillä on kolmas yritys menossa ja selvää ei ole tuskin maailmassani raskaudet enää koskaan, varsinkaan nyt. Valitettavasti kenenkään raskaus ei ole omassa mielessäni itsestään selvyys. Toki en sitten muille latele. Mutta minulle on aivan äärimmäisen tärkeää että ihmiset, jotka eivät ole kokeneet ja toivottavasti eivät koekaan, yrittävät kohdata tuon kirjan kautta asiaa. Tai minkä kautta tahansa. Se tuo minulle arvostusta äitinä ilman lasta kotona. Ja sen tuomaa lämmitystä sydämeen on mukava kantaa tässä surussa.

Vähättelyä en siedä.

Kiitos kun puhut ja postasit ❤

Helmi K
sivulauseita

merenneito, kiitos kommentistasi.

Olen todella pahoillani sinun ja lastesi puolesta, ja toivon sydämeni pohjasta että tällä kertaa kaikki menisi hyvin. 

( Yksi kirjan tarinoista on vuodelta 1980. Kyseisessä tapauksessa lapsi jäi sairaalaan ja hautajaiset pidettiin ilman.)

Valoa ja varjoa

Heh, kiva että korjasit takaisin ;)

Luulin että tarkoitit tuota yleisesti.

Hertta
Lilou's Crush

Kirjoitit niin kauniisti ja arvostaen. Itselläni molemmat raskaudet olivat vaikeita, ja pelkäsin niin paljon menettämistä. Tunnen tuota samaa kiitollisuutta toisinaan niin, että pakahduttaa, koska niin helposti asiat voisivat olla menneet toisin. Sydämeni särkyy joka kerta, kun kuulen näitä tarinoita, niitä on niin paljon. Lapsia, joista minä haluaisin kuulla, jos äiti haluaisi ehkä kertoa.

 

Helmi K
sivulauseita

Tarinat tosiaan särkevät sydämen mutta samalla tunnen iloa siitä että tämä kirja on olemassa, uskon sen tuovan lohtua monelle. Ja toivottavasti myös rohkaisee tämän, tai minkä tahansa surun, kokeneita puhumaan, ja toisia kysymään. Pimeästä on niin vaikea löytää yksin ulos.

Hertta
Lilou's Crush

Tälle kirjalle on todellakin paikkansa maailmassa niin surun kohdanneille kuin kanssakulkijoille.

maariapaivinen (Ei varmistettu) http://www.maariapaivinen.com

En voi lukea nyt, en tässä tilassa, mutta vahvalta rohkealta rehelliseltä kirjalta kuulostaa.

Helmi K
sivulauseita

Ei, ei varmaan kannata just nyt. (Vaikka kaiken lisäksi kirja on myös upea valokuvakirja.)

Suhteessa

On ne olemassa myös tädeille, jotka surevat yhä menetettyä pientä, hän olisi nyt 13-vuotias.

Helmi K
sivulauseita

Kiitos kauniista kommentista, läheisten muistot ja jaetut tunteet ovat surussa niin tärkeitä.

CougarWoman
CougarWoman

Hyvä ystäväni, joka on kokenut saman (<3), oli niin vertaistuen puutteessa, että pisti yhdessä saman kokeneiden kanssa pystyyn nämä sivut:

http://www.kohtukuolema.fi/default/www/etusivu/

Siellä aika paljon vinkkiä myös niille ystäville, sukulaisille ja työkavereille ym, jotka ottavat osaa suruun ja elävät sitä lapsensa menettäneiden vanhempien kautta. 

Helmi K
sivulauseita

Kiitos tärkeästä linkistä.

Kommentoi