Ladataan...
sivulauseita

Lionel Shriverin romaani Poikani Kevin (We Need to Talk About Kevin) oli minulle kaikin tavoin vavisuttava lukukokemus. Armoton, tosi, tarkka ja älykäs. Loppua kohden unohdin hetkittäin hengittää.

Talvella kuulin että siitä tehdään elokuva. Odotin ja pelkäsin. Sitten näin trailerin. Se oli lupaava. Tilda Swinton täydellinen valinta Evan, hirvittävän teon ja sen seurausten todistajaksi jätetyn äidin rooliin. Samoin Kevin, sekä pienenä että isona, katseessaan jotain käsittämätöntä. Odotin enemmän kun pelkäsin.

Mutta. Ei se nyt sitten ihan kuitenkaan. Näyttelijät olivat loistavia ja osa kirjan tunnelmasta välittyi myös elokuvan kuvista mutta. Siinä missä romaani oli kuvaus äidin rakkaudesta ja vihasta, perheestä, aikuistumisesta, amerikkalaisesta yhteiskunnasta ja sen kritiikistä, koulusurmista ja yksilön suhteestä yhteisöön, tuntui elokuva olevan vain väsyneen äidin ja hirviömäisen lapsen suhteen kuvaus. Sen se kyllä kuvasi hienosti, kiitos näyttelijöiden, mutta kokonaisuus jätti minut ulkopuolelle. Liikaa irrallisia (kauhu)kuvia, ihan liikaa musiikkia, äänitehosteita ja surrealistisia painajaisia ja hetkiä. Loppua kohden ote hieman tiukentui, ja viimeisessä kuvassa oli sitä ristiriitaista, viiltävää ja armotonta tunnetta joka teki romaanista niin poikkeuksellisen. Järkyttävät teot synnyttävät lukemattomia kysymyksiä, mutta kumpikaan teos ei pysty vastamaan siihen miksi Kevin tekee mitä tekee, mitä mielen pimeimmällä puolella tapahtuu, mutta romaani sukeltaa sinne pimeään vahvemmin.

Jos on aikaa vain toiselle, valitkaa kirja. Ehdottomasti.

 

Share

Ladataan...
sivulauseita

Arvoitus on meille poika tuo - blogissa oli juttu "Ten songs that saved your life". Jutun idea on lähtöisin ranskalaiselta sivustolta ( http://www.tensongsthatsavedyourlife.com/ ) jossa eri alojen taiteilijat listaavat kymmenen syystä tai toisesta tärkeintä kappaletta, ts. kappaletta jotka ovat pelastaneet heidän henkensä. Valintoja ei sen kummemmin perustella. Sivusto on ihana. Ja siksi ajattelinkin että sen voisi tehdä myös kirjoista, tai ehkä semmoinen jo onkin. Tein myös oman listani. Siitä tuli tällainen:

 

Michael Cunningham: Tunnit

Richard Yates: Revolutionary Road

Claudie Gallay: Tyrskyt

Paul Auster: Sattumuksia Brooklynissa

Kjell Westö: Leijat Helsingin yllä

Asko Sahlberg: Tammilehto

Marguerite Duras: Ei muuta

Joyce Carol Oates: Blondi

Joel Haahtela: Elena

Zadie Smith: Kauneudesta

 

Valintoja ei pidä perustella, mutta silti mietin että mikä erottaa lempikirjan ja kirjan joka on pelastanut elämän? Ehkä niin että nämä ovat kirjoja jotka olen lukenut juuri oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan, ja jotain niin merkittävää minussa on juuri silloin löytänyt oman paikkansa, etten ole enää ollut sama kuin ennen. Että juuri näiden kirjojen ansiosta olen saattanut tehdä päätöksiä ja valintoja jotka ovat tuoneet minut siihen missä nyt olen. Tähän.

Entä sinun listasi?

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
sivulauseita

Tämän päivän Helsingin Sanomissa oli (jälleen kerran) Riku Korhosen hyvä kolumni (http://www.hs.fi/kulttuuri/Yli-ihmisi%C3%A4+ja+loisia/a1305560630543). Viisas teksti sisälsi toisen hyvän tekstin, elokuussa 1962, kaksi viikkoa Marilyn Monroen kuoleman jälkeen julkaistun.

http://capitalismmagazine.com/2003/07/marilyn-monroe-through-your-most-grievous-fault/

Yhä, aina, minua helpottaa kun joku sanoo sen ääneen. Miten turhaa, miten surullista, miten julmaa se, miten häntä kohdeltiin, miten hän kuoli.

" I don’t understand why people aren’t a little more generous with each other."

Niinpä.

(kuva: Eve Arnold)

Share

Pages