Ladataan...
sivulauseita

Mutta tällä kertaa Nell ei aio paeta, tähän hän haluaa jäädä.

Siihen nähden että Margaret Atwoodin Poikkeustila tuntuu sekä novellikokoelmalta, romaanilta että omaelämäkerralta, siinä kerrotaan tapahtumien taustoista, yksityiskohdista ja syistä kovin vähän. Ja hyvä niin. Kun kirjoittaa näin hyvin, ei kaikkea tarvitsekaan käsitellä ja kertoa. Riittää että kansien välissä on yksi elämä, tavallinen ja erikoinen, sellainen jota on ilo lukea. Tai oikeastaan tämän kirjan lukeminen tuntuu enemmänkin kuuntelemiselta, kuin sanat ja lauseet vain virtaisivat kohti ja lävitse.

Nell on vakava ja helposti huolestuva pieni tyttö josta kasvaa kirjoja rakastava nuori nainen. Aikuisiän kynnyksellä hän on levoton, sivullinen, aina matkalla kaupungista ja asunnosta ja miehestä seuraavaan. Kunnes hän rakastuu.

Kirjan alusta asti minä pidin Nellistä. Paljon. Hänen suoruudestaan, ylpeydestään, älystään ja kuivasta huumorintajustaan. Hänen tavastaan katsoa, kulkea ja kertoa. Hänen ja hänen siskonsa suhteesta, heidän keskusteluistaan, kuten tässä, nuorina tyttöinä, niin ehdottomina:

"Sinä olet aina niin vitun looginen!" Sisko oli ruvennut kiroilemaan paljon nuorempana kuin minä, ja se sujui häneltä kuin vettä vaan.

"En oikeastaan", minä sanoin. " Minä en vain tiedä mitä tässä pitäisi sanoa"

"Sinä kulutit kaiken. Sinä käytit loppuun kaiken kivan", sisko sanoi. "Minulle ei jäänyt mitään."

Nyt oltiin syvissä vesissä. "Mitä sinä tarkoitat?" kysyin varovasti. "Minkä kaiken minä käytin loppuun?"

Sisko pyyhki kyyneliä silmistään. Hän joutui miettimään hetken, valitsemaan jotakin murheensa ylitsevuotavasta maljasta. " Tanssimisen", hän sanoi. "Sinä käytit tanssimisen loppuun."

En tiedä miten sen kuvaisi paremmin. Sisaruuden. Tyttönä olemisen kummallisen raskaan keveyden.

En ole ennen tätä lukenut Atwoodilta kuin Nimeltään Gracen, ja pidin siitä(kin) valtavasti, ja nyt en ymmärrä miksen ole lukenut muita. Orjattaresi minulla on hyllyssä, olisiko muita suosituksia? Mikä on paras Atwood? (Vaikka en tiedä miten tästä tai Gracesta voisi pistää paremmaksi.)

Ladataan...
sivulauseita

Sain ihanan Kirjavan kammarin Karoliinalta elämäni ensimmäisen blogihaasteen. Miten hienoa! Nyt tämä blogi tuntuu taas vähän enemmän oikealta. Ideana on siis esittää toiselle, itseään kiinnostavalle, blogistille 11 kysymystä joihin voi sitten vastata pitkästi tai lyhyesti. ( Omissa, aika lyhyissäkin, vastauksissani kesti hämmentävän kauan, mikä tosin saattoi johtua jälleen yhdestä unettomasta yöstä ja siitä että oman romaanin yksi luku on pahasti kesken ja tämä haaste tuntui oivalta pakopaikalta.) Eli alla olkaa hyvät.

 

11 KYSYMYSTÄ & VASTAUSTA

1. Kuka on vaikuttanut eniten siihen että sinusta on tullut kirjojen ystävä?

Äiti. Lapsena minulle luettiin paljon ja opin itsekin varhain lukemaan, jo silloin tuntui että on edessä ihan loputon maailma. Ja niinhän olikin.

 

2. Nimeä yksi kirja jonka haluaisit lapsesi elämänsä aikana lukevan.

Dostojevskin Rikos ja rangaistus.

(Oman lapsen, ja kaikkien muidenkin)

 

3. Paras tänä vuonna lukemasi kirja?

Tähän olisi muutama vaihtoehto, mutta vahviten mieleen on jäänyt Annelies Verbeken Kalanpelastaja. Se oli niin ihanasti vinossa ja silti niin totta.

 

4. Suosikkisi ulkomaisista naiskirjailijoista?

(Apua.) En voi sanoa yhtä, pakko sanoa kaksi (vaikka haluaisin sanoa ainakin kuusi): Joyce Carol Oates ja Marguerite Duras. Molemmat ovat niin monella kirjallaan vaikuttaneet sekä minuun että kirjoittamiseeni, etten edes osaisi ajatella miten ja missä olisin ilman.

 

5. Suosikkisi ulkomaisista mieskirjailijoista?

(Sama reaktio kuin yllä!) Mutta Paul Auster ja Ian McEwan. Molemmat kirjoittavat häkellyttävällä varmuudella. On hyvä pitää lähellään kirjailijoita ja kirjoja joihin voi aina luottaa.

 

6. Suosikkisi kotimaisista naiskirjailijoista?

Raija Siekkinen. ( Tähän kesti pisimpään vastata. Yht'äkkiä pää oli ihan tyhjä. Pidän monesta mutta en ehkä koskaan ole miettinyt suosikkiani. Luen oikeastaan aika vähän suomalaisia naiskirjailijoita. Viime vuonna taisin lukea kolme. )

 

7. Suosikkisi kotimaisista mieskirjailijoista?

Joel Haahtela, Asko Sahlberg ja Riku Korhonen. Kaikki aivan erilaisia mutta jokaisen jokaisen teoksen kohdalla olen ollut syystä tai toisesta liikuttunut sekä vaikuttunut. (Ja Sahlbergin Tammilehto saattaa olla mielestäni paras suomalainen romaani.)

 

8. Odotatko erityisen kovasti jonkun syksyllä ilmestyvän kirjan lukemista?

Ylläolevaan viitaten, odotan enemmän kuin kovasti Riku Korhosen uutta romaania Nuku lähelläni. Myös Heidi Köngäksen Dora, Dora kiinnostaa.

 

9. Onko perheessäsi muita kovia lukijoita kuin sinä?

Ei. Hassua, mutta totta. Kaikki kyllä lukevat (ja ovat kiinnostuneita kirjallisuudesta), mutta enemmän kausiluontoisesti, ja selkeästi vähemmän.

 

10. Mainitse kirja, joka yhdistyy mielessäsi vahvasti paikkaan/tilanteeseen jossa sen luit?

Noin 10-vuotiaana luin ensimmäisen kerran Pikku Naisia, istuin kesämökkimme terassilla ja luin muutamassa päivässä putkeen koko sarjan ja muistan yhä sen tunteen kun kirjoista viimeinen päättyi (suurinpiirtein) lauseeseen "ja sitten vedämme verhon Marchin perheen eteen." Olin surullinen, ja sitten vihainen kun tajusin mikä valta kirjailijalla oli. Olisin halunnut viettää loppuelämäni Marchin perheen parissa. Myöhemmin olen ajatellut että samalla tuo kirjailija rajaton valta ja kaikki sen tuomat mahdollisuudet alkoivat juuri tuolloin kiinnostaa, ja saattoivat olla jonkinlainen tiedostamaton sykäys omalle kirjoittamiselle. Aikuisiällä Patti Smithin omaelämäkerrallinen Just Kids oli kaikin tavoin vavisuttava. Istuin saariston kallioilla, luin ja luin, itkin alussa ja lopussa, ja uskoin että rakkaus voi kestää kokonaisen elämän.

 

11. Missä luet mieluummin?

Saaressa.

 

Ja nyt tämä haaste olisi tarkoitus välittää eteenpäin (en tiedä voiko näitä lähettää muillekin kuin kirjablogisteille, mutta nyt menee kumminkin). Lähetän sen Haiku Haikiolle, Rönsyn Joanna Palmenille (jonka kirjamaku kiinnostaa kovin) ja No Sex and the Cityn Jeminalle.

1. Mikä kirja olisi juuri nyt paras kuvaamaan sinun elämääsi?

2. Luetko runoja?

3. Käytkö kirjallisuustapahtumissa?

4. Mistä kirjasta toivoisit tehtävän elokuvan?

5. Minkä klassikon olet aina halunnut lukea muttet ole (vielä) saanut aikaiseksi?

6. Onko sinulla jokin lempikirja jota et ikinä kehtaa kysyttäessä (paitsi tietysti nyt) paljastaa?

7. Kenet kirjailijan haluaisit tavata?

8. Kenet romaanihenkilön haluaisit tavata?

9. Kuka on mielestäsi kiinnostavin kirjailija (vaikket välttämättä hänen kirjoista pitäisikään)?

10. Minkä kirjan ostit viimeksi?

11. Mitä luet juuri nyt?

 

Jään odottamaan vastauksianne. Ja palaan myös tuolla alareunassa vilkkuvan tiedoston pariin.

Ladataan...
sivulauseita

Viime keväänä luin Andre Agassin elämäkerran Open. Se ei ole ainoastaan yksi parhaita lukemiani elämäkertoja tai yksi parhaista kirjoista joita luin viime vuonna. Se on yksi parhaista kirjoista joita olen ikinä lukenut. Loppuvuodesta kuulin ja luin samankaltaisia kehuja David Lagrecrantzin kirjoittamasta teoksesta Minä, Zlatan Ibrahimovic, ja odotin koko kevään sen suomennosta ( vaikka kirja on kuulema ruotsiksikin suht helppo luettava).

Agassin tasolle kirja ei yltänyt, mutta hyvä se on. Äärimmäisen suorasukaisen, kiihkeän, lahjakkaan ja myös (hämmästyttävän) analyyttisen jalkapalloilijan tarina Malmön lähiöistä yhdeksi maailman parhaista jalkapalloilijoista on erinomaista viihdettä, mutta myös armoton kuvaus siitä mitä huipulle pääseminen ja siellä pysyminen vaatii. En ole ikinä erityisemmin seurannut jalkapalloa, ja suurin osa kirjassa esiintyneista pelaajista, valmentajista ja joukkueista oli minulle täysin tuntemattomia, mutta se ei kuitenkaan vähentänyt kirjan jännitettä. Parhainta kirjassa oli Zlatanin avoimuus ja suoruus, sekä vilpitön (tai ainakin siltä tuntuva) halu kertoa oma tarina omalla äänellä. Paikoitellen taas tuon äänen röyhkeys ja itsevarmuus (jotka ovat luonteenpiirteinä varmasti merkittävä osa sitä miksi hän on niin hyvä jalkapalloilija) tuntuivat rasittavilta. Yllättävää oli sekin, että joukkuelajissa on siihen ylipäätään mahdollisuus, ts. luodaan/tarjotaan tila Zlatanin kaltaisen peli - sekä harjoittelutyylin itsekkyydelle ja jopa välinpitämättömyydelle.

Kirjassa on paljon yksityiskohtia jotka naurattavat ja yllättävät, mm. Zlatanin lähiömenneisyyden törmäämisestä pintaliitoelämään, luonnolahjakkaan pelaajan opettelusta kaikenkattavaan harjoitteluun (esim. Zlatan ei ollut koskaan ennen siirtymistään Juventukseen tehnyt lainkaan, siis yhtään mitään, voimaharjoittelua) sekä kohtaamisista lehdistön kanssa.

Mutta jokin tästä puuttui. Se, mikä teki Agassin kirjasta niin poikkeuksellisen. Syy saattaa olla siinä että tennis on minusta lajina, sekä fyysisesti että henkisesti, paljon kiinnostavampi kuin jalkapallo. Tai siinä että Agassi on henkilönä kiinnostavampi, sekä miellyttävämpi. Tai siinä että tässä kirjassa oli yksinkertaisesti liikaa kaikkea (liikaa pelaajia, joukkueita, valmentajia, kaupunkeja jne.) jotta lukukokemus olisi saavuttanut saman intensiteetin kuin Agassin kanssa, olisi samalla tavalla vienyt mukanaan, kyseisen urheilijan pään sisälle, yksittäisiin peleihin, tilanteisiin tai tunteisiin. (Toisaalta, yksilölajit ovat minusta aina olleet paljon kiehtovampia ja vaativampia kuin joukkuelajit.) En varmaan ikinä unohda sitä, miten Agassin kirjassa oli kuvattuna se pohjaton yksinäisyys jonka äärellä pelaajat kentällä ovat. Joukkue on aina joukkue, eikä jalkapallon pelaaja ole koskaan yksin, silloinkaan kun kyseessä on valtavien paineiden alla pelaava hyökkääjä.

Näitä kahta kirjaa aikaisemmin olen lukenut vain yhden urheilijaelämäkerran, Wayne Gretskyn, ehkä 14-vuotiaana. Nyt odotan kovasti korkeushyppääjä Patrik Sjöbergin elämäkertaa, mutta onko muita hyviä urheilijaelämäkertoja? Tai elämäkertoja ylipäänsä? Sellaisia joita voi lukea vaikkei itse aihe olisi edes tuttu.

 

(alkup.kuva Max Rossi/Reuters)

Ladataan...

Pages