Ladataan...
sivulauseita

Aika on toisenlaista nykyään. Tunneista tulee päiviä ja päivistä viikkoja, enkä edes huomaa. Ja samalla kaikki on jotenkin hidastunut. 

( http://rosencrown.blogspot.fi)

Kolme tuntia unta tuntuu kokonaiselta yöltä, kaksikymmentä luettua sivua kokonaiselta romaanilta, tunnin juoksulenkki lomalta.

Mutta monta kuukautta on mennyt, valoa on nyt enemmän. Uusia sanoja onnelle, vähemmän vaatimuksia hyvälle päivälle. Tiedän nyt että nauraa voi silloinkin kun ei vielä ihan osaa, että hengityksen rytmi kertoo kymmenen eri asiaa, että pienellä kädellä on luja ote.

Siihen verrattuna lukemattomat kirjat ja näkemättömät elokuvat ovat aika pientä.

Mutta omaa kirjaani kaipaan. Aamulla aikaisin kirjoitin puoli liuskaa. Se ei tuntunut kokonaiselta käsikirjoitukselta, mutta hyvältä silti, siltä että tarina on yhä olemassa. Ja joskus sekin on vielä valmis.

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
sivulauseita

Eilen olin onnellinen. Oli juuri sellainen sunnuntai kuin sunnuntait parhaimmillaan ovat.

 

Lisäksi oli tämä elokuva. Silver Linings Playbook. Ihana. Nauratti ja itketti. Suloisella ja suoralla tavalla koskettava, vähän vinossa, täynnä vimmaa. En tiedä mikä näissä sinänsä älyttömissä mutta samalla jotenkin rehellisissä elokuvissa osuu niin kovin. Koko illan tarina pyöri mielessä, kepeästi ja silti ihon alla. 

Perustuu tähän Matthew Quickin romaaniin

joka toivottavasti putoaa pian postiluukusta.

Oletko katsonut tai lukenut? Kerro!

Share
Ladataan...

Ladataan...
sivulauseita

on sekoitus harmaata ja valkoista taivasta, vahvaa kahvia, tytön naurua, Charlotte Gainsbourgin pehmeää ääntä ja hitaita askelia sohjoisilla kaduilla.

 

 

Lisäksi laukussa uusi kamera ja Ian McEwanin uusi romaani.

Share
Ladataan...

Pages