Tuli tässä mieleen.

1. Kuka tahansahan voi kutsua Suomessa itseään sisustussuunnittelijaksi!

Oikein. Näin on. Sen kun tulostat käyntikortin ja alat harjoittaa ammattia. Onnea matkaan! (Varsinkin asiakkaille.) Valitettavasti nimikkeiden kirjo on laaja ja sisustussuunnittelijan nimike maassamme suojaamaton. Koulutuksesta ja kokemuksesta riippuen suunnittelija voi hallita tai ei hallita hyvin monia asioita. Siksi kannattaakin tutustua suunnittelijan portfolioon ja vaikkapa kysyä missä hän on opiskellut ja millaisia toimenpiteitä kykenee hallitsemaan. SI- ja SIO-tunnukset ammattinikkeen perässä ovat jonkinlainen laadun tae, mutta eivät itsestäänselvästi takaa hyvää lopputulosta. Pienessä stailauskohteessa ammattikoulutasoisen tutkinnon ja hyvän silmän omaava sisustaja voi saada aikaan paljon parempaa jälkeä. Tärkeintä on, että oikea tekijä ja oikea projekti kohtaavat. 

2. Sisustussuunnittelija on kävelevä trendidiktaattori joka kävelee sisään ja sanoo mikä on oikein.

Väärin. Usein suunnittelijat ovat todella ärsyttäviä ja uteliaita. He esimerkiksi kyselevät hirveästi asiakkaan tarpeista ja mieltymyksistä ja suunnittelun tavoitteista ja jopa budjetista. Laativat makumaailmakollaaseja ja yrittävät päästä pääsi sisään. Paras suunnittelija on sellainen joka ei päästä asiakasta helpolla. Silloin lopputuloksena on onnistunut suunnitelma. Jos kuitenkin olet valmis diiliin jossa isket suunnittelijan käteen paksun tukon rahaa, lennät kuukaudeksi Mallorcalle ja kotiin saapuessasi otat mukisematta vastaan kaiken mikä sinua muutoskohteessa odottaa, se on tietysti myös ok.

3. Koska suunnittelet kierrätyskalusteilla ja hyödynnät jo myös kohteessa olemassa olevia materiaaleja, suunnitelma on tottakai ilmainen koska mihin sitä rahaa silloin menisi?

Väärin. Suunnittelubudjetti ja toteutusbudjetti ovat eri asioita. Kierrätysmateriaaleja ja jo olemassaolevia kalusteita hyödyntävä suunnittelu vaatii vähintään saman verran työtunteja kuin neitseellisillä kaluilla sisustaminen. Kuka tahansa osaa sisustaa jos on rajaton budjetti Vepsäläiseen. Itse olen mm. suunnitellut vanhan maalaistalon sisustuksen jossa dokumentoitiin aluksi neljäkymmentä kalustetta ja tekstiiliä jotka piti sijoittaa johonkin kohti valmista suunnitelmaa uusien pintojen ja kalusteiden joukkoon. Rahaa säästyi vanhat kalusteet käsittelemällä ja uuteen sisustukseen integroimalla aika moninumeroinen summa euroja. Vaivannäkö näkyy muutamana lisätuntina suunnittelubudjetin puolella.

4. Sinä varmaankin huolehdit samalla hinnalla kattopaneelien kiinnityksestä ja uppoledien asentamisesta siinä samalla kun suunnittelet? 

Väärin. Suunnittelija hyvin harvoin vastaa itse toteuttamisesta koska harva suunnittelija hallitsee oman työnsä ohella vaikkapa nyt sähkötyöt, paalutuksen, vesieristämisen, kylppärinlattian kaatokulmien tekemisen, kaakeloinnin, koolauksen, paneloinnin ja niihin tarvittavien työkaujen käytön. Mutta joo - sovittaessa suunnittelija hoitaa enemmän kuin mielellään ammattilaiset vastaamaan toteutuksesta ja valvoo sitä! 

5. Suunnittelija laskuttaa siitä että kiertelee kauppoja!

Oikein. Hän laskuttaa myös siitä. Kauppojen kierteleminen ja oikeiden materiaalien ja kalusteiden etsiminen on yleensä tuskaisaa. Suunnittelijan vastuulla on säästää asiakkaan aikaa ja rahaa löytämällä halvemmalla ja parempaa laatua, kuin mitä asiakas itse olisi koskaan löytänyt. Suunnittelija laskuttaa siitä, että sinä säästät aikaa ja rahaa.

6. Tarjouksessa lukee, että olohuoneen pintojen, valaistuksen ja kalustuksen suunnitteluun menee kahdeksan tuntia. Minä tekisin sen itse tunnissa. Tuntimäärä on täysin kohtuuton!

Oikein. Siis jos olet itse taitava suunnittelija ja pystyt samaan tunnissa. En minäkään silloin suunnittelijaa käyttäisi, herran tähden! Minäkin tosin ajattelin joskus kauan sitten, että maalaan yhden seinän puolessa tunnissa. Unohdin vain, että sävyt piti ensin valita kaupassa, kotivalossa ne näyttivätkin vääriltä, menin takaisin kauppaan, otin kaksi purkkia maalia koemaalausta varten, löysin oikean sävyn, suojasin lattiat, irotin listat, sitten seinä piti ensin hioa, sitten tasoittaa, antaa tasoitteiden kuivua, hioa tasoitteet, pohjamaalata ja pintamaalata, kiinnittää listat. Hommaan meni kaksi päivää. Työssään ammattimainen suunnittelija ei suunnittele randomilla ja kokeillen "josko joku toimisi", vaan jokaiseen käytettyyn tuntiin on takuuvarmasti syynsä.

7. Sisustussuunnitteluhan on kivojen asioiden laittamista kivan näköisesti.

Oikein. Mutta valitettavasti paljon muutakin. Muutenhan sisustussuunnittelu olisi helppoa! Kaikkea ärsyttävää tulee vastaan. Hankittujen kalusteiden pitää mahtua hyvin tiloihin, ihmisten pitää mahtua liikkumaan tiloissa vielä sen jälkeen kun kalusteet on sijoiteltu, sitten tulee typerät säännökset ja standardit ja paloturvallisuusseikat ja energiankulutukset ja valojen lämpötilat ja kestävät materiaalit ja millipelit kiintokalusteiden kanssa...niin, hyi. Kunpa voisikin ne heittää jo mielestään suunnittelua rajoittamasta!

8. Suunnittelija on kyborgi joka ei tarvitse ravintoa elääkseen eikä kattoa päänsä päälle pysyäkseen lämpimänä. Hän tekee suunnittelutyötä koska se on ihanan daideellisda. Siksi suunnittelijan työstä ei tarvitse maksaa.

Väärin. Niin väärältä kuin se kuulostaakin, suunnittelijankin pitää maksaa sähkö- ja puhelinlaskut. Heti kun keksitään vaihtoehtoinen talous jossa eläminen onnistuu ilman rahaa, lupaan tehdä mukavia suunnitteluprojekteja ilmaiseksi!

Mikko Rimminen - Nenäpäivä, Ali Smith - Satunnainen, Siri Hustvedt - Kaikki mitä rakastin, Sofi Oksanen - Kun kyyhkyset katosivat. Siinäpä muutamia kirjoja jotka olen viime kuukausien aikana jättänyt kesken. Oksasen teos makaa tuossa sängyllä, pikalainana, josta pari vuorokautta jäljellä. Ihan tylsä kirja. Ei rullaa.

Minusta on tullut sarjakeskenjättäjä! 

Lienen kausilukija. Joskus luen intohimoisesti, joskus en vuosiin kuukausiin lähes ollenkaan, lukuunottamatta hesaria, muita lehtiä ja nettiä. Viime vuosina nämä pitkät kaunokirjallisuudettomat kuivat kaudet ovat yleistyneet ja pidentyneet. 

Olen monesti pohtinut, että tuhoaako informaation määrä ja nopea kierto yhdessä interaktiivisuuden painottumisen kanssa kyvyn syventyä?  Ei varmaankaan, mutta omat yliaktiivisehkot ja koukuttuvat aivoni kyllä kaipaisivat toisinaan totaalista informaatiopimentoa. Älypuhelinten tulon jälkeen en ole viettänyt enää edes mökillä infotonta elämää. Ennen mökillä tuli luettua paljon. Kaikki jotenkin muutenkin hidastui romaaninlukuun sopivaksi. 

No joo. Toinen vaihtoehto lukemattomuudelle on ihan vain myös, että eteeni ei ole aikoihin sattunut sitä oikeaa. Kirjaa.

Annoksen nimi on Kaksi perunaa ja voita lautasella.

Minusta on hienoa että niin moni on kiinnostunut ruuanlaitosta ja ruokahifistelystä. Se on hienoa mielestäni esimerkiksi siksi, että itseäni se ei juuri kiinnosta. Tällöin voin vain keskittyä nauttimaan kiinnostuneiden antimista ja ruokabloggareiden upeista annoskuvista.

Olen ruuan suhteen todella persu. Ruokaa pitää olla paljon ja sen pitää olla täyttävää (no terveellistä, myös, ainakin arkiruuan). En ole kovin kiinnostunut uusien makujen kokeilusta vaan valitsen ravintolassakin mieluiten annoksen jossa on minulle tuttuja elementtejä. En mene ravintolaan ihastelemaan äärimmäisen kaunista ja liian pientä annosta, vaan menen syömään hyvää ruokaa ja olemaan kylläinen.

Ruoka ei siis minulle ole taidetta vaan syömistä. Mutta siitäkin huolimatta ihailen suuresti ruokataitelijoiden tekosia! Ei kai se, että itse valitsen mieluummin ostarin pitserian kuin illallisen hienossa paikassa tarkoita automaattisesti ettenkö voisi samalla arvostaa moninaista ruokakulttuuria. 

Minä nyt vain tykkään perunasta jonka päällä on voita!

Aamupäivämetrossa pitkä mies reppu selässä odottaa kiihkeästi ulospääsyä. Mies poistuu Kampissa ja huomaan, että poistuessaan hän joutuu kumartumaan ettei kolauttaisi päätään metron oven yläkarmiin.

Mikä maailma! Että voi olla niin pitkä että pää voi kolahtaa metron ovenkarmiin. Enpä ole tullut ajatelleeksi. Oletteko koskaan miettineet miltä elämä ja vaikkapa kaupunki näyttää esimerkiksi eri korkeuksista koettuna - rullatuolista, kahden metrin pituudesta, lastenvaunuista? Joku on miettinyt, nimittäin suunnittelija. Joku on suunnitellut metrojen ovet. Tutkinut ihmisen keskimittaa. Pitänyt mielessään gaussin käyrät.

Koska kaupungissa liikutaan paljon ja liikkuminen tapahtuu usein istuen, kiinnitän huomiota kulkuvälineiden istuimiin. Vanhoissa metroissa tuolit ovat mielestäni paremmat, niissä saa hyvän ryhdin ja mukavan asennon. Niissä on matalampi selkänoja ja epäilen, että kallistuskulma on hivenen suurempi kuin uusissa jotka tuntuvat jotenkin jyrkiltä ja epämukavilta vaikka ulkonäkö on lähes sama. Monissa kaupunkibusseissa taas on oudot munakuppimaiset tuolit, vaikka ihmisen selkäranka on luonnostaan loivan ässän muotoinen. 

Joidenkin metropysäkkien liukuportaissa on siinä sivussa sellainen karva. En ole varma karvareunuksen funktiosta mutta luulen että se estää roskien joutumista porrasmasiinan uumeniin. Oletteko huomanneet, että siinä voi mennessään kiillottaa kenkänsä? Tein niin tänään ja samalla ideoin, että miksipä ei harjaosaa voisi leventää, alle laittaa kourua roskille. Portaiden ylä- ja alapäässä halutessaan kastaa kenkänsä värittömään kenkälankkiin.

Tarkkailtavaa riittää laajemmallakin skaalalla. Helsinkiä rakennetaan kiivaasti. Lännessä päin, maan uumenissa, pamahtelee Länsimetron rakennustyömaalla. Kalasataman rakennustyömaa levittäytyy meren äärellä kuin auki revitty valaan vatsa. Ruotoiselta kaaokselta näyttävällä alueella asuu pian tuhansia ihmisiä. Jätkäsaareen nousee uusi pieni kaupunki. Valtava koneisto pyörii näiden ihmeiden aikaansaamiseksi. Ja koneiston takana on ihmisiä jotka tekevät päätöksiä. Joku suunnittelee kaupunkiasi.

Kuinka kiehtovaa on kaupungin koostuminen erilaisista sekalaisista ideoista ja ainesosista. Se kuinka betonista, puusta, tiilestä, lasista, roskiksista, bussipysäkeistä, rautateistä, bussireiteistä, puista, pensaista ja ideoista muotoutuu jollakin tavalla toimiva kokonaisuus. Ihmeellistä on se.

Ja siellä me sitten elämme.   

Kuvat: Helsinki 1890-1910. Svenska litteratursällskapet i Finland.

Molemmat koiran kanssa flunssaisia. Minä aivastelen, koiran nenästä tippuu vesi ja hän on vähän nuutunut. Olisikohan kenties matolääke aiheuttanut moisen reaktion. Onneksi on viikonlopun jäljiltä levitetty vierasvuode.