Hyvää eläintenviikkoa

Joskus vain liikutun kyyneliin tuon eläimen läsnäolosta. Ehkä kukaan tai mikään ei ole jaksanut antaa minulle anteeksi niin paljon.

Koira tuli minulle ollessaan 1,5-vuotias. Se oli pienen elämänsä aikana ollut isäntäväen allergian takia jo muutamassa hyvässä kodissa, mutta meille se sai jäädä. Kesällä se täytti neljä. En olisi voinut löytää parempaa koiraa, mistään.  

Koira (tämäkin) on opettenut minulle niin monta asiaa. Yhtenä iltana olin väsynyt ja tiuskin koiralle sen jäädessä nuuskimaan jotain hajua mielestäni liian kauaksi aikaa. Koira katsoi minuun kulmiensa alta, sekunnin sadasosan. Yhtäkkiä tajusin purevani hampaitani yhteen niin kovaa että sattui. Näinkö hermona olen. Aivan kuin koira olisi ilmeellään sanonut että "kannattaisiko oikeasti nyt vähän rauhoittua".

Inhimillistän koiraa päivittäin, mutta tiedostan että se on koira. Ei yhtään sen kummempi kuin muutkaan koirat. Ei varmaan edes penaalin terävin kynä. Agilitykentillä jäämme turboahdettujen paimenten jalkoihin, mutta se on pieni hinta. Me kaivellaan sitten myyriä ja katellaan taivasta.

Koiran lempiharrastus on tuijottaminen. Kärpästen, muurahaisten, minkä tahansa riittävän pienen ja hitaan. Se jaksaa tuijottaa tuntikaupalla. Kuinka ihailtavaa! Lisäksi se rakastaa nukkumista, ruokaa, riistan perään karkailua ja myyränmetsästystä.

Pikkukoira, kettukoira, kyylä, pikkis, naakkunen, bickerson, koirulsson, haissi, karvakoira, myyräkoira. Kiitos kun olet koirana elämässäni!