Kyl määki Turuus

Ladataan...
Sivuseikkailu

Monet tuntemani ihmiset tuntuvat elävän matkustamiselle. Elämä on yhtä loman odottamista, matkakohteiden googlaamista ja matkan jälkeen matkakohteen hehkuttamista. Ja säästämistä seuraavaan matkaan.

Minä en ole yksi näistä ihmisistä. Olen lentänyt viimeksi kahdeksan vuotta sitten.  Kahdeksan vuoden aikana ainoat ulkomaanmatkani ovat kohdistuneet Tukholmaan ja nekin lähinnä työn merkeissä.

Jos minulla on lomaa ja rahaa, matkustan näköjään korkeintaan junalla eri puolille maata tapaamaan perhettäni ja kavereita joita en täällä näe. Siinäkin on jo tarpeeksi järjestelemistä. Mikäli vietän vapaan kotona, luon lunta, kitken kasvimaata, menen koiran kanssa metsään. Iloitsen siitä että kauppa-autolla oli tällä kertaa tuoreita mandariineja.

Ja sitten tajuan että jaha, siinähän se vapaa menikin. Ja että sillä välin kun itse tuijotin viikon maisemaa, kävivät toiset vähintäänkin Barcelonassa. 

Mikä minua vaivaa? Miksen minäkin lähde? Miksi en matkusta?

Ikävuosina 18-23 reissasin jonkin verran. Olin kerrallaan 4-7 kuukauden jaksoissa töissä kolmessa eri maassa, koska työn tekeminen on nuorelle ja vähävaraiselle edullinen tapa tutustua maahan ja sen kulttuuriin. Se oli hauskaa ja rikastuttavaa mutta rankkaa. Noiden vuosien jälkeen asetuin enemmän paikoilleni, jatkoin opintoja. Matkustelu vain jäi. [/Selittelyosio, jossa korostan kuitenkin joskus olleeni ulkomailla.]

Minusta tuli myös entistä turvallisuushakuisempi. Näin aikuisiässä olen oppinut rakastamaan jumittamista, paikoillaan olemista, aikatauluttomuutta. Ne ovat minulle elintärkeitä. Minusta kehkeytyy raivohullu persoona jollen saa nauttia riittävästi TÄYSIN aikatauluttamattomasta elämästä. Matkustaminen on minusta kauhean stressaavaa.

Jännittävää on, että vaikka juuri matkusteleminen on periaatteessa sellainen elämäntapa ja harrastus jonka voisi esimerkiksi ekologiselta kannalta kyseenalaistaa hyvinkin helposti, tunnen ainakin minä usein häpeää siitä etten koskaan käy missään. Kun katselen Facebookin matka-albumeita ja kuuntelen kavereiden juttuja Thaimaasta, Kambodzasta, Nepalista, etelän kohteista tai Georgiasta, tunnen itseni sanalla sanoen juntiksi.

En ole käynyt edes Kanariansaarilla. Olen nähnyt palmuista vain jukkia ja kokenut kirkkaanturkoosin allasveden ainoastaan Googlen kuvahaun välityksellä. Ei mitään käsitystä siitä miten vaikuttavia ovat juhlavuudessaan pyramidit tai Taj Mahal. 

Voiko olla mitään sivistymättömämpää kuin myöntää että tykkää Suomesta eikä vain kerta kaikkiaan jaksa matkustaa tai laittaa viimeisiä rahojaan matkustamiseen? Entä löytyisikö teistä, hyvät lilyläiset, yhtään sellaista joka vihaa matkustamista ja uskaltaisi vieläpä sanoa sen ääneen?

Matkustelemishalu taitaa myös olla jotain joka osittain periytyy lapsuudenkodista. Meillä ei matkusteltu. Kun olin kuusi, kiersimme autolla Lappia kolmen maan puolelta. Se oli ainoa matka. Kesät menivät luterilaishenkisesti mansikkamaalla ja perunannostossa. Se oli ihan ok. Ainoa kadehdittava asia luokkakavereiden matkoissa olivat pikkuletit ja ne t-paidat joissa oli hapsuja ja puuhelmiä alareunassa. Viihdyin paremmin ojassa ja tallilla. 

Viime aikoina sentään minussa on herännyt jonkinlainen matkustuskipinä, kuin kunnon eurooppalaisessa konsanaan. Että josko. Vaikka yksin taas. Kun ei ole oikein matkustuseuraakaan. Olen suunnitellut junamatkaa Pietariin. Sitten tulikin homoepisodi jonka ansiosta Pietaria on nyt boikotoitava.

Jaa-a. Jos mää vaan sit, sinne Turkuun. 

Share
Ladataan...

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Teretulemast. :D

www.missingsparkles.com

Amamba (Ei varmistettu)

Ollessani vielä lapsi matkustelimme vamhempieni kanssa Lapissa joka vuosi. Myös muualla Suomessa tuli matkusteltua. Ikinä emme käyneet ulkomailla (paitsi Viipurissa autolla, mutta asuimme aivan Venäjän rajalla, joten sitä ei lasketa).

Nyt aikuisena matkustelen ulkomailla, haaveilen matkoista ja seuraan netistä, milloin saisi edullisimmat lentoliput haluamaani kohteeseen. Ei ole periytynyt lapsuudenkodista matkustusperinteet.

Ei, en vihaa matkustamista vaan nautin siitä. Sen sijaan kaverini vihaa matkustamista ja tekee sitä erittäin harvoin edes Suomessa (ehkä tähän liittyy voimakas matkapahoinvointi, josta hän aina kärsii...).

Sivuseikkailu

Matkapahoinvointi muuten! Minäkin kärsin siitä. Se on erittäin epämiellyttävää. Onhan siihenkin lääkkeet mutta ne tekevät ihan pöpperöisen olon eikä niitä oikein voi kauhean usein käyttää.  Mulla se ei estä matkustamista mutta tekee siitä kyllä huomattavasti epämiellyttävämpää. Mäkiset tiet, turbulenssi, laivan keinuminen, kaikki käy aiheuttamaan kuvotuksen ja päänsäryn.

Kommentoi

Ladataan...