Live small

Vuonna 2007 olin kuukauden töissä asuntomessuilla. Olimme sisustaneet silloisen luokkamme kanssa koulutyön puitteissa messuille yhden talon ja toimimme siellä messujen ajan oppaina. Antoisa kokemus tulevalle muotoilijalle - talokohteissa kävijät eivät säästele kommenttejaan, varsinkaan negatiivisia. 

Talo oli noin 140 neliötä ja siihen tutustuivat monet vähän päälle parikymppiset parit. Suuri osa totesti heti ovella: On tää niin pieni... Ja mitenkään kaikilla näistä lukuisista nuorista pareista ei voinut olla suurperhettä kotonaan odottamassa. Messuilla vain on totuttu näkemään 250-300 neliön "perus"koteja "laatutietoisille aikuisille".

Tässä kohti pakko sanoa etten tajua arkkitehtuurista tai rakennustekniikasta juurikaan. Mutta silti maalaisjärkeen nojaten olen pohtinut, että mikä ihmisiä vaivaa. Mitä ilmeisimmin ainakin liika raha painaa taskussa toivottomana lastina. Kuinka paljon tilaa ihminen tarvitsee? Kuinka paljon oman tian tarve vielä kasvaa?

Ison talon ostaminen on kallista, mutta se ei ole mitään verrattuna siihen mitä ison talon pitäminen maksaa. Talossa kyse ei ole vain neliöistä. Myös jokaisen ilmakuution lämmittäminen maksaa. Ei tarvitse olla kummoinenkaan oraakkeli jotta uskaltaa sanoa, että viiden vuoden päästä hulppeat kuusi metriä korkeat, toiseen kerrokseen asti avoimet olohuoneet ovat so last season. Jollei energiatuotannon puolella tapahdu jotain megamullistavaa kehitystä jonka seurauksena sähköä riittää jokaiselle kansalaiselle ilmaiseksi ja ekologisesti tästä hamaan tulevaisuuteen.

Etsimme taloa koko ajan sillä tavalla puolihuolimattomasti ja puolitosissamme, sillä nykyinen ei ole omamme ja on muutenkin enemmän tai vähemmän ongelmallinen. Olisimme molemmat valmiita ostamaan vanhan, muttemme peruspilattua. Emme tarvitse isoa taloa - meitä on kaksi aikuista, koira ja kaksi kania. Minusta 60 neliötä ei kuulostaisi yhtään hullulta omakotitalon lämpimän puolen koolta, jos se 60 neliötä on jaettu järkevästi ja tontilla olisi myös ulkorakennus. En erityisemmin pidä esim. siivoamisesta.

En tiedä kuinka järkevä Habitaressa esitelty Lapponia Housen CLT -minitalo pohjaratkaisultaan lopulta on, mutta niin ihana se oli, että olisin voinut syödä sen suihini. Ja pieni! Ihanan pieni. Voisin kuvitella ostavani tuollaisen, jos vain olisi hyvä tontti. Niin levollinen tunnelma, niin hyvä hengittää.

Toisessa päässä taloa yhdistetty makkari/työtila/olohuone, toisessa päässä keittiö, keskellä pesutilat. Keittiön ikkuna aukeaa suoraan minipuutarhaan, josta voi poimia yrttejä ruokaansa. Talo voidaan kuljettaa paikalle yhtenä palana. Puulevyistä koostuvalla seinärakenteella on Allergia- ja astmaliiton tunnus. Talossa ei ole yhtäkään neliötä liikaa ja silti siellä on kaikki.

Suokaa anteeksi laaduttomat kuvat, ne eivät tee oikeutta talolle ollenkaan! Mutta eiköhän talotyypistä tule olemaan juttua muuallakin. CLT (cross laminated timber) tulee varmaan yleistymään rakennusmateriaalina Suomessakin. Puhumattakaan siitä, että pieni asuminen tulee taatusti yleistymään. Propsit Lapponialle, että ovat lähteneet rohkeasti trendin suunnannäyttäjiksi.