Moi, olen paita jota ei voi pestä

Ladataan...
Sivuseikkailu

Onko olemassa idiootimpaa kuin vaate jota ei voi vesipestä? No ehkäpä, meinaan ihminen joka ostaa tällaisen vaatekappaleen. Etsin eräänä päivänä hätäisesti juhlavaatteita. Ostan sellaisia vaatteita harvoin. Ei tullut mieleenikään että vaatetta ei kenties voisi pestä. Nyt sitten hengasin juhlissa tupakansavuisessa ilmassa pitkän illan ja odööri on sen mukainen. 

Toki otan varmaankin riskin ja koetan pestä vaatekappaletta käsin. Muistelen että olen joskus aiemminkin omistanut kuivapestävän vaatteen ja varmaan tunkenut sen koneeseen. En muista kuinka kävi. On vain kertakaikkisen tympeä ajatus lähteä viemään yhtä vaatekappaletta pesulan käsittelyyn varsinkin kun pesulaa ei tässä olen ihan nurkalla. Opetus: pitää muistaa aina lukea materiaalit ja pesuohjeet. Myös paniikkiostoksilla.

Muuten yleensä olenkin malttanut lappuihin kurkkailla koska vihaan huonoja materiaaleja (huono = nyppyyntyy, vanuu, venyy) ja niitä on nykyisin kaupat pullollaan. Tuntuu että vaatteen hintakaan ei ole enää minkäänlainen laadun tae. Huvittavana sattumuksena tulee mieleen kun ostin samaiselta Haloselta talvitakin. Takki maksoi 140 euroa, eli ei mielestäni enää ihan halppis, vaikkei luksuskaan. Myyjä paketoi takkia ja kommentoi: "Kannattaa sitten melkeinpä heti ommella nämä napit uudestaan kun niitä on irtoillut tosi paljon."

Mitä tein? Olin hiljaa, maksoin takin ja kävelin kuuliaisesti kotiin ompelemaan nappeja lujemmin. Kyllä idiootti ei ole se joka pyytää vaan se joka maksaa, he.

Share
Ladataan...

Kommentit

(Ei varmistettu)

Riippuu vähän siitä mikä vaatekappale on kyseessä, että voiko heittää koneeseen.. olen itse ainakin pessyt silkkipaitoja, mekkoja yms. koneessa hienopesulla (+ pesupussissa), vaikka pesulapussa on lukenut, että dry clean only, eikä näille vaatteille ole pesussa käynyt kuinkaan. Mut omalla vastuullahan näitä harjoituksia täytyy tehdä.. Jos et raaski heittää vaatetta koneeseen, voisiko tuuletus auttaa tupakansavun karkoittamiseen?

Sivuseikkailu

Toi on ollut nyt vuorokauden tuulettumassa, ei vielä ainakaan haju ole poistunut. Meinasin kyllä kokeilla käsinpesua seuraavaksi. 

Aava (Ei varmistettu)

Heips ja niinpä!

Pitkäaikainen haaveeni Burberryn trenssi, jonko jo MELKEIN ostin, joka istui kauniisti, ei ollut liian kallis MUTTA roikotti kauluksessaan sama lappua kuin paitasi. Huokailin ja huokailin, ei yhtään auttanut.

Järki toimi liian hyvin, kun mietin, että takki tulee KÄYTTÖÖN, pyöräilyyn hikisenä töistä kotiin tai laukkuun rytättynä, jopa satunnaisiin pikaisiin lenkkeihin ison, hyppivän ja kuraisen koiran kanssa ja minulle, jolla on tapana pudottaa jätskit, ketsupit ja sinapit ja kaikki muukin vaatteilleni.

Enkä ole miljonääri, joten en ota riskiä Burberryn pilaamisesta pesukoneessa. Tämän riskin olen joskus ottanut huippulöytöjen kohdalla, jossa menetettävänä ei ole ollut suosikkivaatetta, mutta sama tuurihan ei voi jatkua melkein tonnin Burberryn kohdalla, vai mitä!

Se takki jäi kauppaan... ja vieläkin kaivelee ...se oli niin ihana ...

Marsublog

Muihin kommentteihin vahva komp, mutta Burberryn trenssi? En todellakaan pesisi halvempaakaan takkia koneessa. Ja viikonloppuna käytin juuri takkia pesulassa, maksoi 20 euroa. Ei todellakaan paha hinta kun saa taas vuodeksi käyttövaatteen. Eiköhän takkien kuivapesu ole aika oletus...

Openupyourheart (Ei varmistettu)

Mitä materiaalia mekko on? Onks siinä jotain muuta sellaista, joka voisi aiheuttaa pesukiellon (koristeita, paljetteja, liehukkeita) tai vaikuttaako se siltä, että se on liimattu kasaan ompelun sijaan? Mulla on joitakin, yleensä kirppikseltä peräisin olevia vaatteita, joita oon kielloista huolimatta pessyt onnistuneesti.

Joskus tuntuu, että moiset kiellot on lapussa ihan varmuuden vuoksi, ettei valmistaja vaan joutuisi vastuuseen tuotteestaan. Riippuu toki materiaalista.

Sivuseikkailu

Eiku se on se hiha-asia/pieni jakku mikä tuli mekon päälle. Mut just niin että se on suoraan ihoa ja etenkin kainaloita vasten hihattoman mekon kanssa joten pakko pestä. Materiaali on polyesteri, ei mitään irtoavia osia. En kyllä tiedä mistä toi pesukielto tulee. Loppupeleis tuon voi kyllä varmaan suht huoletta pestä käsin ainakin!

Openupyourheart (Ei varmistettu)

Ok! Mä kokeilisin kyllä ihan huoletta pestä käsin, jos on kerran ihan vaan polyesteriä. Ellei siinä materiaalissa oo sit jotain sellaista pintakäsittelyä tms, joka menisi vedellä pilalle.

Pistä pesupussiin nurinpäin käännettynä ja koneeseen puolet normaalista pyykkimäärästä ja pesuainemäärästä kaveriksi. Linkous korkeintaan 400 kierrosta minuutissa, ja pesuohjelma 30 astetta hienopyykille (eli viiva pesuvadin alapuolella). Polyesteri on sellainen kuitu, jonka valmistuksessa itse kuituun lisätään väri ja rakennekäsittely heti, koska jälkeenpäin se on mahdotonta. Joten vaatteesi ei mene pilalle ellei se ole tehty hyperlyhytkuituisesta langasta, ellet käytä liikaa pesuainetta tai erehdy silittämään sitä kolmella pisteellä.

Just ite postasin pyykinpesusta, ja sivusin myös "ei saa vesipestä" -vaatteiden pesua koneessa. Jos tulee lisäkysymystä, niin kommentoi! :)

Sivuseikkailu

Jes, kiitos erittäin asiantuntevasta selosteesta! Mut miks ihmeessä siinä sit on se ei saa vesipestä jos polyesteri kestää noinkin paljon..? Se askarruttaa.

Koska se on tapa kasvattaa myyntiä. Kun "ei saa vesipestä" -vaate likaantuu, harva on oikeasti niin reipas että kiikuttaa sen pesulaan, saati maksaa pesusta parhaillaan saman verran kuin uudesta vastaavasta vaatteesta. Ainakin täällä pohjoisessa on tasan kaksi keskenään kilpailevaa vaatepesulaa, ja hinnat onkin sen mukaiset. Vertailukohtana vaikkapa se, että täällä puolipitkästä villakangastakin pesusta saa maksaa saman verran kuin itse takki on maksanut, 80 euroa.

Ja sitten asiaan. Ihmiset (je etenkin naiset) on tosiaan niin vieraantuneet materiaalituntemuksesta tälle vuosituhannelle tultaessa, että kuluttajaa on helppo kusettaa pesettämään vaatteitaan turhaan pesulassa tai luovuttamaan kokoneen pyykkikonepesun suhteen. Joissain vaatteissa se vesipesun kieltomerkki on aivan kohdallaan, jos vaatteessa on paljon helposti irtoavaa koristetta (joka on liimattu tai jonka pinta ei kestä kemikaaleja ja kuluu nopeasti linkoamisen takia), olkatoppauksia tai huonolaatuisia tukikankaita (liima on niin heikosti kiinni kankaassa että se repeytyy pesussa irti ja myttyyntyy kankaiden väliin). Arkisemmissa vaatteissa ja yksinkertaisissa polyesteriviritelmissä se kuitenkin on usein turha, ne kun selviävät jos ne muistaa pestä eri ohjelmilla kuin puuvillapyykin. Kyseessä on myös vastuun pakeneminen kuluttajavalituksissa. Vaatteen pitää kestää sitä pesua mitä lapussa annetaan ohjeeksi, lämpötilan mukaan. Muuten on niin kuluttajasta kiinni, tajutaanko valita hienopesuohjelma, laitetaanko linkous täysille, mitä vaatteen kanssa pestään samassa koneessa ja osataanko valita oikea määrä pesuainetta. Silloin jää myyvän yrityksen vastuulle osoittaa, että kuluttaja on tehnyt pesuvirheen, mikä vie paljon resursseja. Lisäksi pesuohjelapusta tulee lyhyempi (ja halvempi vaatteen tuottajalle) kun pesuohje on selkeä "ei" kaikelle omatoimiselle.

Arat materiaalit menevät tosi nätisti koneeseen, kun ne laittaa hienopesulle, pestään väljässä vedessä (eli ei paljon vaatteita samalla kertaa koneeseen, tai jos laittaa niin kevyitä materiaaleja), muistetaan kääntää nurja puoli ulospäin ja laitetaan vaikka kaiken varalta pesupussiin. Myös pyykinpesuaineen valinta vaikuttaa paljon. Tekokuitumateriaaleille paras olisi käyttää aina nestemäistä pesuainetta, ettei jää jämiä kuitujen väliin ja tule raidallista tulosta.

Onnea pesuun!

Vierailija (Ei varmistettu)

Hei taas :) Kuten kirjoitin Burberryn trenssi tulee ihan perheenäidin arkikäyttöön eli myös työmatkakäyttöön pyörällä kulkiessa ja kun ottaa toisen suunnan pitkän pitkän ylämäen lapsi istuimessa ja etukorissa tavaraa kuntoiluna, niin hiki siinä tuppaa tulemaan :)

Ja kun perheeseen kuuluu eri-ikäiset lapset tahmatassuineen ja iso, innokas koira ja aina on hiukan kiire, niin johan siinä takki likaantuu sitä tahtia ettei kerta vuodessa pesulassa millään riitä...

Lämpimiä kelejä odotellessa, Aava

marylou (Ei varmistettu)

Olen samaa mieltä, että naiset ovat vieraantuneet materiaalituntemuksesta (äiti ei enää opeta!). Itse olen pessyt koneessa villapesuohjelmalla kaiken alkaen norjalaisvillapaidoista ja Acnen kashmir-sekoiteneuleista. Käsin olen pessyt kaiken muun, ja koskaan ei ole mikään mennyt pilalle PAITSI yksi IvanaHelsingin silkkitoppi, joka kutistui silminnähden (100% silkkiä ja vesipesu kielletty, myönnän). Mutta itsekään en ymmärrä, miten polyesteri tai puuvilla voisi mennä pilalle, jos vaatteessa ei ole mitään koristeluja tms. Varsinkaan polyesteri ei voi tekokuituna edes kutistua, olen ymmärtänyt. Itse henk.koht. laittaisin sen Burberryn trenssinkin koneeseen :)

Alkoi naurattaan tuo nappien ompelu. Itse jouduin ompeleen 600 € Burberryn trenssiin nappeja uudestaan kiinni, jo parin käyttökerran jälkeen. Jos olisi kunnolla käsin tehty, mitä tuohon hintaan kyllä pitäisi olla, niin olisihan ne nappien ompelulangat päätelty, mutta ei... 

Kommentoi

Ladataan...