Tervehdin sinua kevätsukkahousuin, ankea sisäinen goottini

En ole aiemmin ollut erityisesti nk. kesäihminen. Mielestäni kesän olemus oli pitkän aikaa parhaiten summattuna Jenny Wilsonin kappaleessa Summertime.

Then the summer comes,
hey, ain't that the roughest time of roughest times,
sun bleached hair,
no matter what you've just got to have fun,
and fall in love, 
got to meet a boy to fall in love with quick,
with a dazzling smile, 
no matter what, you've better not ask why 

Kesä on niin hektinen ja kiihkeä. No matter what you've just gotta have fun and fall in love! Sisäinen goottini ei ole aina jaksanut olla juonessa mukana. Vaikka olen yrittänyt paljastaa pintaa (polttaen sen välittömästi) ja antaa lenseän tuulen hellästi hyväellä hiuksiani (joita ei yleensä juurikaan ole), on sielu kaivannut talvea. Talvea, jossa rauhaton mieli lepää ja jossa mitään ei ole liikaa.

Mutta viime vuosina on tapahtunut jotain. Yöttömät yöt ovat toki aina olleet ihania. Ja uiminen. Ja pyöräilyt. Mutta nykyään hellekin on minusta miltei ihanaa. Jollei jopa ehanaa. Terassit. Kylmät juomat. Shortsit. Kesäjutut. Good lord.

Osaan ehkä jotenkin nykyisin relata. En enää koe että kesä pitäisi jotenkin suorittaa. Ei tartte ehtiä kaikkea. Ei tartte pitää edes hauskaa jos ei huvita. Että jos vain on. Muuttuvainen on ihminen! Nykyisin olen ihan vaan että feet in the water ja silleen. 

Otsikko lainaa Sinikka Nopolan viihdyttävää teosta Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla.