Siemailin tässä aamukahvini juuri alas ja heräsin todella virkeänä valmiina uuteen aamuun, ehei tarkoitukseni oli herätä 6.30 mutta laiskuuttani muutin sen heti kun se soi eli laitoin 8.00 no heräsin 7.25 aikoihin veren vuotoon, no tulipahan herättyä vieläkin aikaisemmin. Tein sitten itselleni mikrossa puuron ja otin maitolasillisen. Ihmeellistä mutta totta, todellakin söin sen puuron kokonaan.

Minun pitäisi kirjoittaa monesta asiasta, mutta toivottavasti kirjoitan ne ennen kuin koulu taas jatkuu, mutta nyt puhun näistä:

Herätkää lehdessä lukee: "Mia sanoo: Jotkut pojat ystävystyvät monien tyttöjen kanssa. He ovat pohjimmiltaan 'pelureita'. Tyttö luulee, että poika on kiinnostunut hänestä, mutta todellisuudessa poika vain nauttii tyttöjen huomiosta." 

Lara: "Tekstaileminen vastakkaista sukupuolta olevan kanssa on todellinen ansa. Ensin viestejä lähettelee harvoin ja yhdelle, mutta pian niitä lähetteleekin paljon ja monelle. Yhtäkkiä huomaa, että sitä oikeastaan seurustelee kolmen pojan kanssa ja jokainen heistä luulee, että juuri hän on se, johon haluat tutustua paremmin. Kun totuus selviää, he loukkaantuvat ja itse saa flirttailijan maineen."

Molemmat ovat täysin totta, itse voin sanoa että tunnen valitettavasti näitä peluri poikia ja itse olen joutunut tähän tekstari uhriksi useaan otteeseen. Pelurin kyllä tunnistaa todella helpostikin, koitan juuri välttää pelureiden uhriksi joutumista, koska en tahdo suhdetta pelurin kanssa vaikka kuinka ne minua yrittävätkin esim. eräs T on peluri ja väitti että hänen koneellaan on hakkeri joka on kirjoittanut ne viestit muille, olisiko kenties maailman surkein selitys ikinä? En niele tuota, uskottelin hänelle että mukamas uskon.  Vähän meinasi siinä nauruksi revetä kun hän kirjoitti tuon minulle.

Lisäksi kuvakkeen L tuntuu pelurilta, koska huomaan kun tytöt vastailevat hänelle viesteihin julkisesti ja hän kirjoittaa heille yksityisesti. Hieman mustasukkaisuus jostain syystä heräsi. Hän kun ei edes muistanut lähettäämäni synttärilahjaa hänelle? Siis mitä, onko sitten jotkut muutkin tytöt hänelle lähettäneet niitä? Hieman jos pelottavaa, mutta katsotaan jos täytyy niin skippaa hänet täysin, ensin kyllä katson mitä hän on miehiään, koska tyhmää jos menetän rahaa hänen lahjaansa yli 5€ edestä, jospa hän sitten minun syntymäpäiväni lähettäisi jotain vastinetta.

Aivan yllättävinta on että tämä yksi T joka on ikäiseni on tullut takaisin ja haluaa katsoa uudestaan voisiko meille tulla jotain? Ahaa, siis poika jonka tyttöpuolinen kaveri on merkinnyt hänet pikkareihin ja on 95 sekä laittelee sydämiä jne...? Ensimmäinen T tässä tekstissä on siis 95 ja tämä toinen on 94, mutta olen häntä vanhempi. Minusta tuntuu tästä T:stäkin että hän on peluri, nimittäin hän saa tytöistä seuraa, kun minä taas en saa kenestäkään. Okei netin kautta joo mutta en tahdo netin kautta.

En tahdo joutua kokoajan näiden pelureiden uhreiksi, koska se on kuin joku kirous, en tahdo tuhlata aikaani heihin, joten pelurimies täytyy tunnistaa heti. Tai sitten minua ei ole luotu kellekään, vaikka kaverini sanoo että kyllä minulle on joku jos hänellekin. Ei se mene niin, jos sinulle on joku mies, niin minullekin pitäisi olla? Ehei, entä jos ei ole. Uskon toki että jokaiselle on maailmassa kumppani, mutta pelkäänpä ettei se todellakaan pidä minun kohdallani paikkaansa.

Lopuksi vielä lauseita, jotka kuvastavat minua:

"Ohan sussa mitä kattoo"

"Ihan kiva kun sä saat tota seuraa ja mä en" 

"Ulkonäön perusteellako sä mut valitsit? EI sit tuu kauppoja!"

Adios Amigos!♥

Millaista elämä olisi ilman miehiä? No jos rakkautta kaipaisi voisi olla tylsää ja hyvin yksinäistä, ainakin joissakin tapauksissa. Toki ilman miehiäkin voisi olla onnellinen. Minun tapauksessani olen hyvin suuressa ristiriidassa, välillä mietin uskallanko edes olla koskaan suhteessa, entä jos toinen osapuoli pettää? Haluaako hän tulevaisuudelta samoja asioita kuten minä? Entä jos minua ei olekaan tarkoitettu kellekään, mitä jos olen ikuinen sinkku? Välillä taas tahdon suhteen, en ymmärrä yhtään itseäni, minun pitäisi löytää itseni ja se kaikki mitä haluan, pyhitin kesän itseni etsimiselle, olen tehnyt tätä jo vähän, mutta silti en saa itselleni aikaa olla rauhassa, koska aina joku alkaa etsimään minua turhaan, koska heillä ei ole asiaa, heillä on vain ikävä ja tahtovat olla minun seurassani, okei seurani kelpaa ainakin perheelleni ja suvulle, muttei miehille oikeasti, netissä kyllä. Ei kokoajan jotain nettiä, pliiis. Pieni pyyntö vain, jookos?

Miksi oikeasti kirjoitan tämän jutun, johtuu siitä että yritän päästä eroon siitä eräästä A:sta, siis päästä ainakin yli hänestä. Koin hänen kanssaan jotain unohtumatonta ja nyt yritän unohtaa sen kaiken, miten se onnistuu kun joka välistä joku tulee sanomaan hänestä asioita ja sanomaan hänen nimensä ääneen? Joku pienikin asia saa muistoja mieleen jolloin alan itkeä? Nytkin kirjoittaminen tuntuu pahalta, mutta teen tämän jotta saisin edes hetken rauhaa. Jokapäivä muistelen mennyttä hänestä, vaikken saisi omasta mielestä tehdä niin, hyviä muistoja on paljon, mutta hänen nykyinen käytöksensäkin pukkaa mieleeni tuon tuosta.

En kehtaa huutaa jokaiselle, voitteko pitää turpanne kiinni hänen nimensä lausumisesta ja hänestä. Äitikin sanoi tänään, että hän on lisännyt jonkun typerän kuvan seinälleen ja kysyi kulkeeko tämä Herra A sen tytön kanssa? No voi hyvä juma, mistä vitusta minä tiedän ja ei edes kiinnosta. En edes näe hänen julkaisujaan, kun mennyt minulta ne estämään ja siellä nimeltä mainitsemattomassa seinään puhumispaikassa en tule käymään joko koskaan enää ikinä, jääköön statukseni elämään sinne yksinään tai sitten menen poistamaan sen, harmikseni kaikki koulutyöni ovat siellä ja jos tallennan ne laatu on mitä paskin, en tiedä mitä teen. Turha paikka sekin on, tosin siellä juttelin ennen nettikavereiden kanssa, nykyisin aikani kuluu kuvakkeessa.

Minun pitäisi kirjoittaa elämänviivasta juttu ja lisäksi kirjoitan pelaamisesta ja ulkoilusta, toivottavasti pian! Pyydän anteeksi kiroiluni täällä mutta tuntuu helpottavalta purkaa kirosanatkin ulos kirjoittamalla. 

Adios Amigos! ♥

Edit/ http://www.youtube.com/watch?v=lHs429EBeRQ Tämä biisi Herra A:sta!!!

Eilen olin serkkuni häissä, kyllä olin häissä. Ne olivat jo toiset häät tänä kesänä. Ajattelin että ei sinne varmaan paljon tule ketään pareja, no kas kummaa tietysti tulee, höpsö kun olen ajatuksistani. Tietysti serkkuni oli siellä poikaystävänsä kanssa ja moni muukin tuttu kumppaneina siellä. Ja sain tietää yläkoulu aikoina olevat kaksi ihmistä seurustelevat, voi kun herttaista. Entäs sitten minä? Se tuntuu todellisen hirvittävältä olla sinkkuna siellä toisten parien joukossa, ihan kuin he ilveilisivät ja haukkuisivat ja ehkä jopa ihmettelevät: "Eikö tuolla ole vieläkään poikaystävää?", "no kuka nyt tuollaisen reppanan kanssa olisi?" No en tiedä mitä he todellisuudessa ajattelevat, mutta minusta tuntuu hirvittävältä olla paikoissa, joissa on pareja ja itse olen mitätön pikkutahra joukossa, joka erottuu liiankin helposti yksinäisyydellään tai sitten olen muiden mielestä näkymätön?

Olisin saanut kutsua sinne minun luokkalaiseni jonka kanssa minulla oli jotain säätöä, mutta hän kieltäytyi silloin kun pyysin, sanoi olevansa vain kuokkavieras jos tulisi. No minustahan tuntui tosi pahalta, ekaa kertaa torjumista ja muuta tälläistä saan kokea, se muuten tuntuu tosi pahalta, kokeneemmat varmaan tietävät tämän jo. No siellä kirkossa sitten nyrpistelen nokkaani ja valitan, etten todellakaan halua olla täällä. Toki aletaan ihmetellä, miksen halua? No siskoni tiesi miksen, mutta en ala jaella muille syitä miksen halua. Olihan se myös tosi kiva häiden jatkoilla, katsoa kun siellä täällä pareja tanssimassa, vanhojen tanssien erästä tanssiakin tanssittiin, mutta minä jos kuka jouduin tanssimaan siskoni kanssa, en sano etten haluaisi, mutta olisi se joskus kiva tanssia pojankin kanssa. Äitini tähän tietysti sanoi alustavasti, että voisin tanssia serkkuni kanssa, no minä nyrpistin tähän hieman nokkaani. 

Lopulta siis tanssittiin siskon kanssa parina sekä muiden. No olihan se sitten "ihan ok kivaa". No sitten siellä eräs laulaja lauloi jotain tuttuja biisejä, harmikseni hän lauloi "Oikeesti" biisin ja minä melkein tirautin itkun, mutta koitin pysyä vahvana ja päätin tekstata L:lle jotten alkaisi itkeä ja, jotta biisi menisi äkkiä ohi. En suoraan sanottuna vihaa tätä biisiä, vaan koska siitä tulee mieleen muistoja tämän luokkalaiseni kanssa ja koska hän lähetti kerran minulle tämän biisin ja kysyi mitä ajattelin tästä, no sanoin että olen ihan sanaton ja hän vastasi: se oli tarkoituskin. Romanttistako? Kyllä mielestäni, mutta koska tämän luokkalaiseni kanssa meni lopulta kaikki päin puuta ja kaverisuhde on siroilla, minusta tuntuu tosi pahalta kuulla tämä biisi ja monet muut biisit, jotka hänen läsnäollessaan olen kuullut sekä nähdä vaaleansinisiä autoja jne... Lisäksi auto sanan sanominen tuntuu hirveältä, pitää opetella sanomaan Caara, koska se helpottaa jo oloani. 

Eihän me edes seurusteltu? Niin ei, silti tuntuu pahalta, miksi? Miksi edes mietin häntä ja muistoja, kun nyt olen hänelle kuin ilmaa? En tiedä mitä minun pitäisi tehdä, minun pitäisi jatkaa ja etsiä sitä oikeaa, kuten välillä teenkin, mutta en pysty seurustelemaan. Ja kun jostain pikkuasiastakin tulee tämä luokkalainen mieleen ja siihen voi tyssätä oikeakin suhde, jos hän ei olisi suudellut minua eikä tehnyt mitään seurusteluun viittaavaa, en tuntisi näin ja en olisi alamaissa. Olen kyllä ihan hajalla hänestä ja ihan kujalla itsestäni.

Adios Amigos ystäväiseni! ♥ Ps. Pitäisikö lyhentää Adios Amigos ?!

Valitettavaa, mutta totta Kuvakkeen kautta tutustun miehiin jotka ovat todella mukavia, usein törmään samaan kysymykseen, joita moni näistä miehistä kysyy: "Miksi olet sinkku?", "Miksi noin kaunis nainen on sinkku?"...

Niin miksiköhän? En itsekään täysin tiedä, miksi olen sinkku. Olenhan vasta noin 2 kuukautta sitten eronnut nettisuhteesta ihan omasta tahdostani ja kyseinen osapuoli ymmärsi kyllä minua ja hyväksyi asian, lopulta paljastui että hän on todella ihana, aina minulle käy näin tai ainakin tähän mennessä, kun eroan niin tästä paljastuu todella ihanapuoli, oi miksi vasta myöhemmin? No kuitenkin, en etsi suhteita, enkä tällä hetkellä halua niitä, toisaalta haluan. (Kovin ristiriitaista köhm...) Niin nämä suhteiden hakijat tulevat luokseni kutsumatta, minusta halutaan tyttöystävä?

Miten pitäisi suhtautua siihen, että jotkut kaverit tai tuntemattomat haluavat yhtäaikaa sinusta itselleen kumppanin? Entä jos alat toisen kanssa ja toinen suuttuu? Selvästikään se suuttuja ei ole ansainnut edes ystävyyttäsi. Mutta jos kerran tajuan tämän näin, miksen silti seurustele? Ehkä siksi koska tahdon löytää sen oikean, enkä tuhlata sitä aikaa jonkun pettäjän kanssa, tämä varmaankin se syy myös siihen miksi oikein olenkaan sinkku.

Tai ehkä paremminkin voisin sanoa itsestäni näin: "Minulla ei ole poikaystävää, mutta en ole sinkku." Joka kuvastaa minua aika hyvin. :) En tahtoisi sanoa itsestäni suoraan olevani sinkku (Kutsun muuten sinisiä autoja, yms... sinkuiksi)

Enkä kyllä tahtoisi syöksyä suinpäin johonkin suhteeseen, vaan tutustua ja katsoa onkohan tämä herra se oikea. Tällä hetkellä jotenkin tunnen kuuluvani tälle Herra L:lle ja tunnen että hän olisi poikaystäväni? Hmm... olen myös miettinyt, mitä jos hän alustavasti pyytäisikin puhelimessa minua alkamaan ja lopulta kunnolla kasvotusten vai onko se liikaa vaadittu ? ja onkohan hän se oikea? Kun hän pyysi Kuvakkeessa ensin, hmm... ja totta kai tämä neiti nirppis kieltäytyy, koska haluaa kaiken olevan mukamas täydellisesti? Eijeij, kaikki ei saa olla täydellistä onko se liian hyvää ollakseen totta, jos mies suostuu tekemään niin kuin nainen haluaa? Vai pitäisikö asioiden välillä mennä väärin, jotta elämä olisi mullistavampaa? Hmm...

Adios Amigos ystäväiseni! ♥

Taukoa taas kirjoittamisesta löytyy, aiheita olisi mutten osaa laittaa niitä pieneksi paketiksi. Ei nyt aina niitä kirjoittamisen aiheita löydy, mutta nyt sentään jotain.

Itken krokotiilin kyyneleitä välistä, ensimmäisen poikapuolisen kaverini takia, hänen käytöksensä minua kohtaan on yhä töykeää eli todella törkeää. En tiedä miksi hän käyttäytyy niin, mielestäni en ole tehnyt mitään. Vai hänen exän ja menneisyyden takia välttelee minua ja kohtelee kaltoin ja se jos mikä satuttaa minua. Ei voi olla täysin samanlainen luonne, mutta muistutan hänen exäänsä jostain luonteesta. Tietysti tahtoisin olla omanlaiseni yksilö ja erottua. Asia joka minua ärsyttää on ujouteni, tämä on piirretty käteeni elämänviivaani, että todellakin olen ujo. Näistä elämänviivoista kirjoitan myöhemmin lisää, tutkimme nimittäin viime viikolla niitä.

Olin ala-asteella tietysti alkuvaiheilla puheliaampi ja sitten tapahtui se hurja muutos, en välittänyt enää itsestäni ja ajattelin todellakin, että pidän suuni kiinni ja puhukoot muut. Kuraattorin puheilla käydessäni hän halusi antaa rohkeutta, olla taas se mitä olin ja uskaltaa puhua. Joten koitan nyt saada tämän ujouteni pois, koska vihaan sitä niin paljon. Että puhuessani kehoni puollustautuu niin, että alkaa täristä, jolloin puheenikin värisee, mikä häiritsee minua todella paljon.

Mutta sitten tunteisiin, olen nyt kuin aallokon pinnalla, en tunne oikein mitään ketään kohtaan, okei olen ehkä hieman ihastunut siihen "L"'n mutta välistä tunteet katoavat, hän on salaperäinen koska ei kerro kaikkea eli tämä tekee hänestä kiinnostavan persoonan, johon haluaa tutustua. Mutta koska hän on liian häilyvä persoona (joka katoaa välillä omituisesti) niin se vie tunteetkin pois. Lisäksi tuntuisi tosi oudolta seurustella oikeasti, tietysti etsin sitä oikeaa, niin että tutustutaan kasvotusten ja kaikki tapahtuu juuri niin kokoajan, kuten tämän poikapuolisen kaverinkin kanssa, en tahdo mitään netin kautta, netti tuntuu turhauttavalta ja olen saanut jo tarpeekseni siitä.

Tämä L pyysi minua alkamaan kanssaan 18 päivä, mutta kieltäydyin ja sanoin: "haluan että pyydettäisiin kasvotusten." Tähän hän sanoi, että hän kyllä pystyy tähän, mutta sitten kun näemme ja hän pyytää alkamaan kanssaan, tosin sillä perustein ettei se ole normaali seurustellaanko? alatko? jne... koska ne eivät pure minuun enää, ne ovat liian lapsekkaita. Lisäksi kun hän todellakin pyytää niin kuin haluan ja hyväksyn sen, niin olenko todella valmis suhteeseen, onko hän se oikea minulle? En tahdo tuhlata vuosiani, ihmiseen joka ei olekaan minulle se oikea, siksi tahdon myös kasvotusten tutustua. Toki minun pitäisi saada enemmän kokemusta oikeasta seurustelusta, mutta en tahdo tuhlata vuosia turhuuteen, toki kokemusta tulisi. Olen kyllä todella outo persoona, joka on itsensä kanssa ristiriidassa. HELP!

Eräs nettituttuni sanoi, etteivät miehet pysy jos ei anna. En usko tähän, toki on näitä jotka haluaa kokoajan seksiä? Siis mitä järkeä siinä on? Okei ehkä se tuntuu hyvältä jne... Kokemattomana en tiedä asiasta mitään. Mutta näin minä sanon, en todellakaan halua miestä, joka haluaa että annan vähän väliä, ei se ole oikea suhde, vaan ehkä seksisuhde? Haluan miehen joka ei ota minua ulkonäön takia vaan ihan jonkun muun, itse katson luonnetta eniten. Eihän siinä olisi järkeä, että otat miehen, jolla on hyvä ulkonäkö, mutta luonne tosi hirveä?

Ja parisuhteessa ei saa olla tärkeimpänä asiana seksi. Tahdon myös, että mies osaa ottaa vastuun omista asioistaan, sekä tulevista lapsista, sekä tehdä kotitöitä, että myös korjata autoja jne... Tälläinen mies löytyy ehkä unelmista, mutta voin luvata, että näitä kyllä löytyy oikeastikin, nimittäin isäni on yksi esimerkki sekä tämä poikapuolinen kaverini, sekä tämä L, ainakin tähän mennessä. Tekevätkö miehet kotitöitä vain siksi, että nainen pysyy vai siksi että nainen todella olisi tyytyväinen, vai minkä takia? Siinä vasta onkin pohdittavaa, miehet ovat kiehtovia ja erikoisia, että myös todella salaperäisiä.

Adios Amigos ystäväiseni! ♥

Deittini josta olen kirjoittanut, ei ole osoittanut mitään kiinnostusta minua kohtaan, okei ehkä hänestä jää pelkkä nettikaveri, vaikka ihan lähelläkin asuu? Lisäksi hänen kaverilistansa tihkuu tyttöjä ja seassa vain yksi poikapuolinen, joten tämä nostaa minut varpailleen aika usein. Hän haluaa seuraa kirjoettaen sen viestikohtaansa julkisesti, vaikka deittipalstalla hakee sitä oikeaa, minusta tämän on hälyyttävää, olin mustasukkainen, mutta päätin unohtaa tämän, koska ei hän osoita mitään kiinnostusta minua kohtaan.

Lisäksi eräs "L" on ihastunut minuun ja soittaa minulle jokapäivä, hän etsii sitä oikeaa hieman kauempaa. Olen kuulema ihana jne... Okei hän tietää mitä olen netin kautta, entä oikeasti? Hän tahtoisi että meistä tulisi joskus enemmän. Itse elän poikaystävän hankinta pelossa ja tämä kyseinen tyyppi tietää siitä.

Tämän lisäksi minua häiritsee useat muut pojat, he haluavat myös minut. En tahdo olla mikään rasia tai muutakaan. Minun pitäisi sanoa suoraan, jos en halua että minua isketään, koska tekstini ei selvästikään tehoa iskuyrityksiin ja kaiken kukkuraksi kun profiiliani stalkkaa jotkut 40-vuotiaat miehet, karmaisevaa. (Ehkä voisin poistaa sen yhden kavereista  tai ehkä montakin, siivousta siivousta. :)

No kuiteskin, tunteeni ovat sekavat aina, pitäisi toimia niin että yksi mies kerrallaan ja jos se oikea sieltä tulee niin sehän on hyvä vaan. :) Tosin pelkään, ettei taida tulla. Ihastumiseni 1-10 välillä tähän L'n on vasta 4:ssa tuntuu, että viisi mutta sanoin neljä. En tahdo että se nousee, en tosiaan tahdo. Minunhan piti olla kesä ilman miehiä ja nyt minua toden teolla kammoksuttaa ajatuskin, poikaystävästä. Ristiriitaista, en halua poikaystävää ja sitten taas haluan ja ajattelen, tarvitsen sellaisen jotta toteutan haaveeni oikein. Äääh, liian monimutkaista, näin nuorelle naiselle. Ehkä ikää pitäisi karttua vielä monta vuotta lisää. :) Mutta jos en saa miehistä mitenkään kokemusta oikeasti, niin miten sitten? 

Kun nettisuhteissa niistä nyt mitään saa irti. Lisäksi olen älyttömän ujo kun puhun L'n kanssa puhelimessa, jostain syystä tunnen itseni pikkutytöksi ja hän olisi kuin eräs "H" ainakin äänen perusteella, ihan kuin minulle isoveli. Voi eihän sellaisen kanssa voi olla yhdessä vai voiko? Entäs nämä muut pojat, no minua ne eivät kovinkaan kiinnosta, joten sanon niille suoraan. Lisäksi kierrän kaukaa pervot ja minua iskevät tyypit, sen verran hirveitä kokemuksia niistäkin löytyy.

Adios Amigos ystäväiseni! ♥