Paluu arkeen.

Ladataan...
Snapshots.

Palauduin matkalta jo maanantai-iltana. Onneksi tiistai oli vapaa! Kolme työpäivää oli yhtä siirapissa kahlaamista...

Voi Lontoo. On se aina yhtä ihana!!! Torstai meni seikkaillen Sohossa ja lähialueilla. Vettä tuli välillä kaatamalla, mutta se ei menoa haitannut!! Juoksin ensimmäiseen turistikauppaan, joka vastaani tuli, ja ostin Union Jack -kuosisen sateenvarjon. :D Voisinko olla enää yhtään enemmän turisti?? Mutta lopulta kun sen kanssa hengaili muualla kuin siellä missä kaikki muutkin saman varjon bonganneet, se oli oikeastaan aika cool. Helsingissä se ole enää sitäkään vähää mauton, miltä se tuntui suurkaupungin sykkeessä.

Perjantai kului museoissa ja käväisin tutustumassa paikalliseen merimieskirkkoon. Itselläni ei varsinaisesti kahden päivän jälkeen ollut pienintäkään kotimaakaipuuta, mutta ystäväni käy kirkolla säännöllisesti poikansa kanssa. Paikka vaikutti viihtyisältä ja tuntui kodikkaalta. Varmasti piipahtaisin itsekin siellä, jos asuisin pidempään vaikkapa Lontoossa.

Lauantaina kuljimme ilman pikkumiestä ja vietimme kahden aikuisen naisen vapaapäivää! :) Kävimme katsastamassa Katen ja Williamin tilukset Kensingtonin palatsilla ja kilistimme meille, upeille naisille, illalla drinkkien äärellä.

Sunnuntai vierähti Brightonissa, koska Lontoon valtasivat maratoonarit! Reissu oli onnistunut ja loistava ajatus :)

Suurempi kuvapläjäys tulee, kunhan jaksan muokata kuvien kokoja tänne sopivaksi. Hämmästyksekseni, en kyllä ollut jatkuvasti kamera kourassa!!! Kuvasin suhteessa menneeseen aika vähän.

Tänään lähden illalla fiilistelemään iki-ihanaa Weeping Willowsia!!! Sitä ennen pakkaan talven pois kodistani! Leppoisaa viikonloppua toverit!

Share
Ladataan...

Kommentoi

Ladataan...