26 - Kriisissä

 

Ikäkriiseily on ihmeellinen homma. Se voi yllättää ihan puun takaa. Olet ehkä juuri syntymäpäivääsi edeltävänä iltana miettinyt, että kylläpäs on mahtavaa täyttää vuosia, mutta seuraavana aamuna synttäriaamiaisen jälkeen se ikee. Se iskee juuri siihen heikkoo ja pehmeään kohtaan, jota et ehkä tiennyt edes olevan olemassa. 

Täytin viikko sitten 26 ja olinkin jo silloin kirjoittamassa siitä, että aina niin mystisenä pitämäni ikäkriisit eivät enää olekaan niin mystisiä. 25 ei todellakaan tunnu samalta, kuin 26. Mikään minussa ei yhdessä yössä muuttunut (toivottavasti), mutta joku ihmeellinen "naks" päässä tapahtui, kun tajusin, että muutaman vuoden päästä voin laulella synttäripäivänä kovaan ääneen (jos uskallan) "oon kolmekymppinen, oon kolmekymppinen".

Syy miksi en vuodattanut ahdistusta tänne silloin, oli tämä juttu, jossa ylistettiin Alman menoa ja vähän disautettiin Sannin vitsiä siitä, että hän olisi 24-vuotiaana ikäloppu. Pysäyttävät sanat tulivat toimittajan kynästä ja ne menivät näin: 

"Vitsejähän ne vain ovat, heh heh – mutta pönkittävät silti sitä eltaantunutta maailmankuvaa, jossa nainen on aina liian nopeasti ikääntyvä, kaikenlaiseen suostuvainen esine."

En ollut koskaan aikaisemmin miettinyt Sannin lavashown viestittävän mitään tällaista ja omasta mielestäni lavalla seisoo edelleen tämän artikkelin luettuanikin aivan uskomattoman vahva nainen, joka taitaa tehdä juuri niin, kuin haluaa. Hitusen puolueellisuutta näissä sanoissani tietysti on, kun Lohjan tyttöjä molemmat ollaan (saako edes itseään tytötellä nykyään?). Jutussa kritisoitiin myös esityksen eroottisuutta ja ensimmäisenä mietin, että miksei se saa olla sellainen? Jos kukaan ei ole käskenyt Sannia tekemään niitä liikkeitä lavalla (näin uskon vahvasti), niin eihän se silloin ole mihinkään suostumista?

Millaisia ajatuksia teillä liikkuu naisten esiintymisestä ja sen "oikeasta ja hyväksytystä" toteutuksesta?

 

 

Mitä päässäni sitten liikkuu viikon kypsyttelyn ja uuden iän makustelun jälkeen? Päätin kirjoittaa viikon aikana muistiin ajatuksia, joita vanheneminen ja erityisesti 26-vuotta täyttäminen ovat herättäneet. 

Ihan ensimmäinen ajatus oli se, että 25 vuotta on aivan eri asia, kuin 26 vuotta. Ollessaan 25-vuotias on jotenkin vielä vähän lapsi, mutta auta armias, kun kello värähtää siihen kohtaan, että tuohon ikään ei enää ole paluuta, olet astunut johonkin maagiseen "oikeaan aikuisuuteen". 

Missä on sun lapset? Jos et kohta jo jätä ehkäisyä pois, voi olla myöhäistä. 

Menit naimisiin siinä 24 ikävuoden korvilla, eikä sulla oikeasti vieläkään ole niitä lapsia. Kaikki kaverit on varmaan lyöneet jo vetoa, että koska se pulla pistetään sinne uuniin paistumaan (ällöttävä sanonta tämä pullajuttu). Onkohan mussa joku vika, kun pullat ei ole sinne uuniin menossa vielä hetkeen?

Onkohan yhteiskunnallisesti hyväksyttävää opiskella vielä tämän ikäisenä ja miettiä samalla, että voisi parin vuoden jälkeen lähteä ulkomaille ja tehdä sen maisterinkin. Valmistua siinä kolmekymppisenä tai vähän jälkeen. Ainakin hetkeksi. 

Voiko 26-vuotias pyytää hädän hetkellä äidiltä ja isiltä vähän rahaa, että selviää, kun palkkoja ei meinaa kuulua?

Katselin vessassa itseäni peilistä ja mietin, että pitäisköhän varmuudeksi alkaa seuraamaan, että tuleeko mulle nyt nopeammin ryppyjä. Tämän ajatuksen hylkäsin kyllä aika nopeasti.

26 on oikeastaan aika jees. Tämä "aikuisen" status on itseasiassa aika hyvä. Meinaan kyllä silti edelleen kulkea kaupassa paljain varpain, jos huvittaa. 

Viikonloppua kohden mielessä pyöri enemmän ja enemmän ajatukset ikään liittyvistä mielikuvista. Eihän niillä pitäisi olla mitään merkitystä. Tietysti on todistettu, että nainen on jossain kohtaa hedelmällisempi, kuin 70-vuotiaana, mutta muuten tässä hommassa ei ole kyllä mitään järkeä.

Huomasin, että suurin osa asioista oli jotenkin negatiivisia. Miksi ihmeessä vanheneminesesta on saatu tehtyä kamala asia? Vitsailin itsekin tässä postauksessa olevani keski-ikäinen ja sainkin heti palautetta aiheesta. Siinä oli tällä naisella peiliin katsomisen paikka. Oikeastaan sen kommentin jälkeen tajusin, että minähän pelkään vanhenemista. Pelkään sitä, että aika loppuu kesken.

 

 

Luulisi, että nykyään tällaisia asioita ei tulisi enää miettineeksi, mutta jotenkin ne siemenet on ihmismieleen vaan salaa kylvetty.

Mitä ajatuksia vanheneminen herättää teissä ja onko joku onnistunut voittamaan tämän Kriisi-mörön, joka hiippailee pitkin maita ja mantuja, ja pistäytyy kylään kutsumatta?

 

Jazz-terveisin,
Henriika S.

 

Share

Kommentit

Saranda
Tyhjä ajatus

Mä oon vasta (tai no vasta ja vasta, miten sen nyt ottaa :D) 24 enkä ole koskaan kokenut mitään ikäkriisiä tai pelännyt vanhenemista. Musta sellaiset ikään liitettävät olettamukset ja odotukset on niin hulluja! Ihmisillä tapahtuu eri asioita eri aikana - joku tapaa elämänsä rakkauden ja haluaa lapsia sen kanssa jo kaksikymppisenä, toinen joutuu opiskelemaan 15 vuotta elämänsä ammattiin ja pyytää sen takia taloudellisesta tukea vanhemmilta.

Ja niin surullinen ajatus kun se on, mä mietin usein nuorena kuolleita ihmisiä ja ajattelen miten onnekas olen kun saan täyttää yhden vuoden lisää.

Ps. Jestas naisten esiintymiseen liitettävä "erotiikka"... :D Tää on jo toinen aihe mut en myöskään ymmärrä miksi esim. just Sanni saa niin paljon paskaa niskaan! Sanni sä oot upea!

Henriika S.

Mullakaan ei ollut mitään kriisiä enne tätä 26 vuoden ikää ja on pakko syventyä tähän aiheeseen kaikessa rauhassa niin, että voin kasvaa henkisesti ja unohtaa nämä kriiseilyt :) Nuoret jotka ei elä edes tähän ikään on tosi hyvä (joskin tosi surullinen) näkökulma vanhenemiseen. Tulin tosi kiitolliseksi siitä, että oon saanut täyttää vuosia. Ollaanhan me aika etuoikeutettuja. Kiitos kommentista <3

Oon kyllä ihan Sanni-fani ja täytyy ottaa työn alle juttu naisista ja erotiikasta lavalla. Siitä on niin paljon näkemyksiä ja mielipiteitä, joten voi olla ihan keskustelua herättävä aihe ;D

vilhelmiinah
VILHELMIINA H.

"Ja niin surullinen ajatus kun se on, mä mietin usein nuorena kuolleita ihmisiä ja ajattelen miten onnekas olen kun saan täyttää yhden vuoden lisää."

Ihana. Niinpä. <3 Ikä edelleen on vain numeroita, ja niillä numeroilla ei ole mitään tekemistä minkään kanssa mitä elämässä voit tehdä jossain kohtaa - siinä kohtaa mikä tuntuu hyvälle. Vaikka päästä ylioppilaaksi 50v sen sijaan että olisit voinut saada sen lakin päähän jo 18-19v. 

Nautitaan hetkistä, tehdään asioita mitä tekee mieli juuri sinä hetkenä, tässä ja nyt. Ei mietitä liikaa eilistä eikä jännitetä huomista, eletään mieluummin tätä päivää ja ollaan onnellisia tässä päivässä. Eikö! :)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.