30 kiloa pienempi Minä

 

Laihdutus. Kiinteytys.Bikinifitness. Bootybuilding.
Näin poltat rasvaa menettämättä lihaksiasi. Kesäksi kuntoon neljässä viikossa.
Näin nautit kesästä ilman lihomista. Riisiä ja kanaa. 
Parsakaalia. 

 

 

Neljä vuotta sitten näihin aikoihin olin ollut 2 kuukautta elämäni miljoonannella dieetillä. Kuten kaikki muutkin aikaisemmat laihdutusyritykset, oli tämäkin saanut alkunsa itseinhosta. Olin täynnä raivoa ja valmis antamaan kaikkeni. Sillä erotuksella, että tiesin onnistuvani. En osaa selittää tarkemmin, että miksi olin niin varma, mutta tiesin vain onnistuvani. 

Olen ollu mielestäni aina hieman pyöreä lapsi. Tuntuu ihan kamalalta, kun tiedän, että jo 10-vuotiaana olin omasta mielestäni liian painava. Kaikki sai alkunsa ala-asteelta, kun terveydenhoitajalla käydessä kerrottiin paino. Tottakai luokassa painoja alettiin vertailla ja tajutessani olevani painavin, tunsin itseni ensimmäistä kertaa lihavaksi. Sen jälkeen en muista hetkeäkään, etten olisi toivonut olevani hoikempi. Todellisuudessa olin täysin normaalipainoinen.

Luokallani oli yksi tyttö, jonka kanssa tunsin yhteenkuuluvutta, sillä olimme kummatkin luokkamme pisimpiä ja sitä kautta myös painavimpia. Meille syntyi kieroutunut tapa mitata toistemme painoa siinä sellaisessa lasten lankkukeinussa. Kävimme istumaan omille puolillemme, suoristimme jalat niin, että lankku oli vaakasuorassa ja sitten nostettiin jalat ilmaan. Se kumpi jäi ylös oli sillä kertaa kevyempi. Yleensä se en ollut minä.

 

 

Niin kauan kuin muistan olen ollut huolissani ruuan riittävyydestä. Herkkupäivänä olin tietysti riemuissani, että herkkuja oli luvassa, mutta hyvin pian innostus vaihtui pelkoon siitä, että mitäs jos en saakaan tarpeeksi. Herkkuja piti olla paljon. Muutama karkki ei todellakaan riittänyt ja sipsejä meni helposti pussillinen. Harrastin lapsena ja nuorena kuitenkin jo jonkin verran urheilua, joten se tasapainotti herkkuja ja olin ihan normaalin kokoinen tyttö.

Lukioon mennessä homma vähän niin kuin räjähti käsiin. Urheilu jäi pitkien koulumatkojen ja musiikkiopistossa vietettyjen iltojen takia, mutta syöminen pysyi samana. On sanomattakin selvää, että jos treenikerrat tippuvat seitsemästä nollaan yhdessä hujauksessa, ja ruokailutottumukset pysyvät vanhan kulutuksen mukaisina, alkaa rasvaa kertymään. Näin se homma nyt vaan valitettavasti toimii ja näin se myös toimi omalla kohdallani.

Täysi-ikäisyyden jälkeen kuvioihin tuli tietysti myös baarireissut ja niiden jälkeiset mässäilypäivät, ja sepäs vasta vauhdittikin sen hetkistä massakauttani. Lisäksi niihin aikoihin olin löytänyt elämääni ihmisen, jonka kanssa oli helppo hautaututa sohvan nurkkaan ja natustaa sipseillä itsensä onnelliseksi. Tuntuu siltä, kuin olisin laittanut silmät kiinni muutamaksi vuodeksi ja sinä päivänä, kun uskalsin ne avata, en enää tunnistanut sitä tyyppiä, joka peilistä katsoi. Peilistä katsoi lähes 100 kiloinen nainen. Sinä päivänä otin kuvat itsestäni alusvaatteisillani ja oikeastaan vasta niitä katsomalla tajusin, mitä olin itselleni tehnyt. Kuvissa näkyi väsynyt nuori nainen, jonka urheilutaustasta ei ollut jäljellä enää yhtään mitään. 

Olin lukioaikana ja sen jälkeen aina välillä saanut hurjan motivaatiopuuskan ja ryhtynyt urheilemaan raivolla. Silloin minulla ei ollut hajuakaan terveellisestä laihduttamisesta ja ajattelin, että raivolla ja äärimmäsyyksiin menemällä tulokset tulevat parhaiten ja nopeimmin esiin. Laihduin aina muutaman kilon, jonka jälkeen palasin vanhoihin rutiineihin. Painoa alkoi taas kertymään ja liikunta jäi, kunnes 2.4.2013 päätin aloittaa Fitfarmin Superdieetin.

Neljä vuotta sitten se oli minun pelastukseni. Ensimmäistä kertaa joku muu sanoi, että näillä ohjeilla sinä laihdut ja niin tapahtuikin. Jatkoin dieettiä muutaman viikon pidempään, kuin ohjeissa sanottiin, ja kahdessa kuukaudessa paino putosi yli 15 kiloa. Se oli uskomatonta. Vaatteet jäivät liian suuriksi ja hymy alkoi palaamaan kasvoilleni. Aloin jälleen näkemään peilistä oman itseni. Olin niin motivoitunut, rakastunut terveelliseen elämäntapaan ja urheiluun, että vuoden kuluttua aloittamisesta olin 30 kiloa kevyempi

Ihan mieletön suoritus ja siitä kelpasi olla onnellinen. Olin onnellinen, mutten ollut vieläkään tyytyväinen. Laihdutusmatkallani olin unohtanut henkisen puolen kokonaan. Mieli ei ollut pysynyt mukana matkassa, eikä peilikuva ollut sitä, mitä kuvittelin sen olevan 30 kiloa pienempänä. Ihoni ei ollut myöskään ehtinyt palautua ja tuntui, kuin se olisi yhden numeron liian iso. Yritin jatkaa laihduttamista, mutta keho ja mieli alkoivat pistämään vastaan. Tunsin itseni huonoksi, kun itsekurini ei ollut enää niin luja. 

Nyt jälkeenpäin ajateltuna tarvitsin lepoa. Kehoni ja mieleni olivat uupuneet tuosta urakasta. Hitaasti paino alkoi nousta, kun aloin lisäämään kaloreita ruokavaliooni. Se tuntui kehossa hyvältä, mutta päässä ahdisti. Tuleeko minusta taas läski. Se oli ja on tavallaan edelleen yksi pahimmista peloistani. Mitä kaverit nyt sanoo, kun olen taas epäonnistunut. Mieleeni alkoi tulla niitä samoja häpeäntunteita, joiden takia olin joskus jäänyt kotiin, vaikka oli tarkoitus mennä kavereiden kanssa juhliin. En halunnut, että kukaan näkee mitä minusta oli tullut. En halunnut nähdä niitä katseita, kun muut huomasivat lihomiseni. Pelkäsin kuollakseni, että herään taas jonain päivänä siihen, että olen melkein 100 kiloinen.

 

 

Nyt voin sanoa, etten todellakaan epäonnistunut. Olen edelleen aivan normaalipainoinen ja fyysisesti hyvässä kunnossa oleva nainen. Viimeiset vuodet olen vain joutunut opettelemaan, etten mene äärimmäisyyksiin. Niitä ei voi pitää yllä ja elää hyvää ja onnellista elämää. Haluan rakastaa liikuntaa sen itsensä takia, enkä siksi, että se polttaa kaloreita. Haluan syödä terveellistä ja ravitsevaa ruokaa, koska se tekee hyvää keholleni. Haluan olla tietyn kokoinen, koska muuten kehossani on tukala olla. Vaatteiden koolla ei pitäisi enää olla merkitystä. Jos ne ovat sopivat ja ovat oikean malliset, ne näyttävät myös hyvältä. Nykyään minulle on tärkeää olla terve.

Huomaan painossani ja syömisessäni selkeän yhteyden omaan henkiseen terveyteeni. Pitäessäni huolta onnellisuudestani ja henkisestä tasapainostani, haluan pitää myös huolta kehostani. Innostun urheilusta ja uusista resepteistä. Olen siis selkeästi tunnesyöjä. Tämä asia oli omalla kohdallani tärkeä oivallus. Minun on todella tärkeää pitää huolta henkisestä hyvinvoinnista, jotta muutkin palaset pysyvät paikoillaan. Vaikeinta laihduttamisessa ei ole ikinä ollut se itse laihduttaminen, vaan uusien elämäntapojen omaksuminen. Siksi en nyt enää lähtisi toteuttamaan Superdieettiä, sillä se on todella ehdoton. Neljä vuotta sitten se oli kuitenkin oikea tapa. Oli pakko laittaa uusiksi kaikki, jotta onnistuin. 

Tällä hetkellä olen tilanteessa, jossa osa vanhoista tottumuksista on edelleen jossain syvällä piilossa. Ne tulevat esiin heikkona hetkenä ja yrittävät houkutella takaisin sohvan nurkkaan sipsikulhon kanssa. Nyt yritän ehdottomuuden sijasta miettiä, että miten voin muuttaa tottumuksiani niin, että samanlaisia tilanteita ei pääse syntymään. Syön sipsejä edelleen välillä, mutta pyrin tekemään sen harkitusti ja hyvällä mielellä. Haluan nauttia ruuasta ja ravita sillä kehoani. En halua enää käyttää sitä lohduttamaan mieltäni.

Valehtelisin jos sanoisin, että peilistä katsoo tällä hetkellä ulkoisesti täydellisesti sellainen ihminen, joka haluan olla, mutta sisäisesti se tyyppi alkaa olla aika hyvällä tiellä. Olen matkalla tasapainoon ja se on nyt vain kestettävä. Tässä hommassa menee aikaa. 22 vuotta vaalitut tavat eivät muutu hetkessä. Tästä syystä olen jättänyt vaa'alla käymisen kokonaan ja mukanani kukee enää vain mittanauha. 

 

 

Mielestäni ei ole väärin tavoitella hoikempaa kehoa, mutta jotain on tehtävä ennen sitä. On hyväksyttävä itsensä tässä hetkessä ja se on se kaikkein vaikein asia.

Hyväksytkö sinä itsesi nyt tässä hetkessä?

 

Jazz-terveisin,
Henriika S.
 

Share

Kommentit

Tytsy (Ei varmistettu)

Hyviä ja tärkeitä oivalluksia!

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.