+6kg elopainoa - ihan perus viikko siis

Aili Ikosen keikka-arvonnan yhteydessä pyysin teitä kertomaan mitkä jutut kiinnostaa. Oli kiva kuulla, että ihan arkijutut olisi tervetullutta mun elämästä ja siitä, kuinka päivät ja viikot rakentuu. Täällä blogissa on ollut ihan laittoman hiljaista ja syy siihen on ollut ihan jäätävä kiire.

Tänään vuorossa siis vanha kunnon ”mun viikkoni”-postaus (tämän blogin eka kylläkin). Homma alkaa perjantaista, sillä muusikolla viikonpäivillä on vähän erilainen merkitys. Työt alkaa, kun muut vaihtavat vapaalle.

 

Perjantai:

Herätys joskus siinä kasin jälkeen. Kahvit tulille ja telkusta lastenohjelmat pyörimään. Kiire tulee, kuten aina. Vetäsen puurot täysillä napaan ja lähden suihkun kautta koululle. Laulutunti alkaa klo 11.15 ja sitä ennen on pakko lämmitellä, että suusta tulee edes pieni pihaus.

Laulutunti meni vähän niin ja näin. Kroppa on jotenkin väsynyt eikä lauluvärkit meinanneet totella.

Aamulla totesin, ettei mulla ole yksiäkään housuja, jotka sopisi tulevalle Tampere Jazz Happening reissulle, joten suuntaan keskustaan housuostoksille. Teininä mun suosikkijuttuihin kuului housujen ostaminen, jotain on mennyt pahasti pieleen, sillä nykyisin se on aivan kamalaa. Päässäni oli upea kuvitelma meikäläisestä momjeanseissä, mutta kahdetkymmenet sellaiset sovitettuani poistuin Carlingsista yhdet Leviksen mustat pillifarkut rikkaampana ja 100€ köyhempänä.

Nopea kotikäynti ja suunta kohti Matkakeskusta. Hyppy junaan ja suunta kohti Tamperetta. Viikonlopun suunnitelmissa on kuunnella maailmanluokan jazzia Tampere Jazz Happeningissä. Ennen sitä siirrän toimistoni hetkeksi keskustan Pancho Villaan ja näpyttelen sähköposteja burgerin äärellä.

 

 

Otan suunnaksi Pakkahuoneen siinä vähän ennen seiskaa. Klo 19 siellä ojennetaan Yrjö-patsas, jonka saa täysin oikeutetusti Verneri Pohjola. En ehdi itse näkemään seremoniaa, mutta ehdin vielä kuulemaan Vernerin esityksen.

Keikat jatkuvat pitkälle yli keskiyön, mutta Jukka Eskolan keikan jälkeen on pakko lähteä, etten nukahda pystyyn.

Lauantai:

Matias tuli jo eilen Tampereelle tsekkailemaan viimeisiä keikkoja ja päästiin ihanien ystäviemme luokse yöksi koko viikonlopuksi. Aamulla käynti kaupassa ja klo 14 suunta takaisin keskustaan ja jazzin hurmokseen. Ohjelmassa on pelkkiä keikkoja ja päivän saldoksi tulee 7 keikkaa. Saattaa kuulostaa helpolta, mutta jos jokaisesta tekee muistiinpanot ja yrittää kuunneella aivan täysiä, on yöllä sänkyyn kaatuessa aivan kuollut.

Sunnuntai:

Aamulla tuntuu siltä, että olisi ryypännyt koko yön (muutama olut/viini oikeesti, ei muuta!). Herätään vasta klo 12, mutta unet jää silti aika vähäisiksi. Edessä on vielä viimeinen päivä Tampere Jazz Happeningissä. Perinteisesti sunnuntaina kouluhommat alkaa myös hiipiä takaraivon pohjalta ja suunnataankin pizzalle tekemään pari koulutehtävää ennen viimeisiä keikkoja.

Festareiden maksullisen ohjelman päättää aivan tajuton Dhafer Youssef ”Diwan of Beauty and Odd”. Ajellaan sen jälkeen takaisin Jyväskylään viimeistelemään koulutehtävät ja keräämään säälittäviä voimien rippeitä alkavaan viikkoon.

 

 

Maanantai:

Herätys 7.30 ja rakettilähtö kouluun. AOKK-opintoja, elikkäs Ammatillisen opettajakorkeakoulun hommia 9-15. Sen jälkeen täysillä kotiin ja suhaamaan kohti Äänekoskea. Illan agendana on kahden oppilaan tuntien pitäminen, sillä oman keikan takia ne piti siirtää keskiviikolta pois.

Saan hommat pakettiin siinä kuuden aikaan ja suhaan takaisin Jyväskylään. Kotona alkaa armoton sanojen ja biisien kertaaminen keskiviikon keikalle. Tätä jatkuu yöhön asti.

Tiistai:

Heräilen suhteellisen aikaisin (huom. muusikon aikaisin on klo 8.30 :D) ja aloitan pakkausrumban keikkareissulle. Puolen päivän aikaan pakkaan autoon vaatteet, kahdet keikkakengät, pasuunan, sordinon, läppärin, mikrofonin+piuhan, ipadin ja sen telineen, ja lähden köröttelemään kohti Lohjaa.

Neljä tuntia myöhemmin löydän itseni Laurentius-salista musiikkiopiston sinfoniaorkesterin ja Lohja Big Bandin yhteisistä harjoituksista. Treenataan biisit kuntoon seuraavan päivän keikkaa varten, johon tämä starba on kutsuttu vierailevaksi solistiksi ja vahvistukseksi pasuunasektioon.

Iltayhdeksältä otan suunnaksi vanhempieni kodin ja istahdan valmiiseen pöytään illalliselle. Rupatellaan niitä näitä ja puolen yön aikaan käyn nukkumaan.

Keskiviikko:

IT’S GAME DAY! Hyvät naiset ja herrat! Se o keikkapäivä.

Aamu valkenee päänsäryssä huonosti nukutun yön jälkeen. Unissa pyöri perinteisesti kaikki mokat, jotka keikalla voisivat sattua, mutta suuntaan rauhassa keittiöön kahvin keittoon. Kyllä se tästä alkaa taas rokkaamaan.

Herättelen päivällä kroppaa ja teen kouluhommia. Kirjoittelen sähköposteja ja yritän maanitella lehtiä tarttumaan meidän seuraavalla viikolla ohjelmassa olevaan keikkaan. Onni ei ole myötä, sillä tarjolla olisi vain maksullisia ilmoituksia, jotka eivät valitettavasti ole lippuriskillä tehtävällä keikalla mahdollisia. Tai siis mahdollisia kyllä, mutta sinne menisi koko bändin keikkapalkka, joten tällä kertaa jätän välistä. Luulisi, että Grammy-palkittun pianistin Marian Petrescun peliliikkeet kiinnostaisi, mutta ei tällä kertaa. En lannistu kuitenkaan tästä.

Kolmen jälkeen matkani käy keikkapaikalle, jossa käyn vielä läpi viimeiset paikat soitettavista kappaleista. Viideltä pärähtää käyntiin kenraaliharjoitus ja seiskalta se on menoa.

Kymmenen aikaan istutaan jo koko perheen kanssa ruokapöydän ääressä ja syödään pitsaa uudesta pitseriasta. Ei jatkoon. Kiva, että siskokin pääsi tulemaan, harvassa ovat nämä perheillalliset.

Keskustelu käy milloin missäkin, mutta jossain kohtaa yritän mm. maanitella äitiä huutamaan ”Hei!”, jotta hän ymmärtäisi mitä höpötän tukilihaksista.

Ai niin. Kävin aamulla muuten puntarilla ensimmäistä kertaa Suomeen paluun jälkeen. Hassua kyllä, mutten sekoa, kun vaaka näyttää painon nousseen 5-6kg. Vähän harmittaa, mutta ei mitenkään raivolla. Totean, että tässäkin on aivan hyvä, mutta jos haluan, etteivät housut kiristä, on ostettava uudet tai sitten vähän tsekkailtava lautaselle eksyvien annosten kokoja.

 

 

Torstai:


Alustava suunnitelma on lähteä klo 7 aamulla ajamaan kohti Jyväskylää, mutta aamupäivän treenit siirtyivät sunnuntaille ja käytän aamutunnit ajamisen sijasta nukkumiseen.

Opetus alkaisi normaalisti klo 14, mutta oppilas perui, joten Jyväskylässä on oltava vasta 16.30, kun seuraava potilas saapuu lauluvastaanotolle. Kotiin saavuttuani huomaan kuitenkin luokkasekoilun ja siirretään tunti suosiolla seuraavaan ajankohtaan. Yritän tehdä jotain järkevää, mutta nukahdan sohvalle ja nukun hienosti kaksi tuntia.

20.30 saavun Poppariin valmistautumaan illan valokuvauskeikkaa varten. Matkalla käyn kaupassa ja tyylilleni uskollisena rymistelen Poppariin vessapaperit ja kauppakassi heiluen.

Bändi aloittaa klo 21.45 ja yritän hoitaa työt ensimmäisen setin aikana, kun baarissa on vielä vähän väljempää. Kotiin pääsen siinä keskiyöllä, pistelen poskeen iltapalan ja käyn nukkumaan.

Perjantai:

Kello soi ihan liian aikaisin vireystilaan nähden, mutta laulutunti kutsuu klo 10. Olen varma, ettei siitä tule mitään, mutta jotenkin ihmeellisesti se on yksi hedelmällisimmistä sessioista koko syksynä.

Suhaan tuhatta ja sataa kodin kautta Äänekoskelle opettamaan, sillä osa oppilaista siirtyi keskiviikolta myös tälle perjantaille. Koska kyseessä on poikkeuspäivä, tulevat oppilaat ripotellen ja vietän aikaa pasuuna valmiudessa klo 12.30-19.00

Olin vakaasti ajatellut meneväni kuuntelemaan kavereiden keikkaa vielä illalla, mutta nukahdan sohvalle siinä yhdeksän aikaan ja herään, kun Matias karjaisee keittiönpöydän äärestä, että ”HERÄÄ, ET SÄ VOI NUKKUA”

Hörpin teetä sohvalla ja totean, että on pakko luovuttaa ja antautua unelle. Pesen naaman ja siirryn petiin.

Lauantai (tänään):

Herään paniikissa ennen yhdeksää, kun muistan unohtaneeni ostaa kahvia. Matias kolistelee keittiössä juuri kahvipurkin kantta ja huhuilen makuuhuoneesta anteeksipyyntöjä. Mikään ei ole kamalampaa, kuin herätä todetakseen kahvin loppuneen edellisenä aamuna, mutta sen keittäjä ei ole muistanut mainita siitä mitään. Valitettavasti se olen aina minä, joka unohtaa. (Okei on tässä maailmassa paljon kamalampia asioita, jotka on ihan oikeita ongelmia.)

Klo 12 treffaan koulukaverin kahvien merkeissä ja kuvataan yksi pieni promovideo ensi viikon Musakampus kekkereitä varten. Siitä hilpasen salille sutimaan kuntopyörää.

Kiire tulee ja tajuan, etten ehdi suihkuun. Kipitän kotiin, nappaan kameran ja painelen menemään kohti Tuomiojärven rantaa. Klo 14.30 ohjelmassa on erään bändin kuvaukset ja lupaan tehdä parhaani, että he saavat edes jotain käyttökelpoista materiaalia. Tykitän kuvia kauhealla vauhdilla, sillä tyypit seisovat järvessä jäätävän kylmässä vedessä.

Kurvaan kodin kautta laittamaan lisää vaatetta ja painelen koululle. Tulostan keikkajulisteita vanhojen tilalle, kun urpona olen laittanut viikonpäivän siihen väärin. Ripottelen julisteita ympäri koulua, mutta unohdan tietysti vaihtaa yhden julisteen uuteen.

16.30 saavun kotiin kaupan kautta ja virittelen laitteita klo 17 tapahtuvaa puhelinhaastattelua varten. Jännittää ihan kamalasti, mutta eiköhän se siitä.

Nyt:

Suunnitelen huomisten treenien biisejä ja mietin, että eipä muuten ole vapaapäiviä hetkeen tulossa, mutta yritän ottaa tänään ainakin yhden tunnin vapaata ja pötkötellä sohvalla kissojen kanssa.
En myöskään maininnut, että kaiken tämän säätämisen lisäksi yritän treenata laulujuttuja kuutena päivänä viikossa. Kuten arvata saattaa, tällä viikolla ei ihan aika riittänyt jokapäiväiseen treeniin.

 

Miltäs kuulostaa tällainen viikko?

 

 

Jazz-terveisin,

Henriika S.

 

 

Seuraa blogia facebookissa // Instagramissa
Share

Kommentoi