Arjessa osaan, lomalla en

 

Heräsin tänään vähän siinä puoli yhden (päivällä) jälkeen ja ensimmäisenä mielessä oli paniikki. Oon aivan varmasti nyt myöhässä jostain. Haukoin henkeä siinä sängyssä, kunnes tajusin, ettei rouva ole nyt myöhässä yhtään mistään. Hän on vaan nukkunut ensimmäistä kertaa 12 tuntia yössä koko kesän aikana. Haaveet pitkistä yöunista eivät jostain syystä olleet vielä toteutuneet kertaakaan, mutta nyt tärppäsi ja sydärihän siinä meinasi aluksi tulla.

Nämä ongelmat taitaa olla pätkätyöläisen ongelmia, sillä luulisi ihmisen osaavan lomailla, jos kalenterissa on seuraava keikka vasta 18.8. Mutta kun ei. Keikka on pyörinyt tietysti mielessä jo ainakin kuukauden verran, mutta enhän minä sille ole vielä mitään tehnyt. Lähinnä vaan ahdistunut siitä, että mitenköhän osaan keikkailla, kun tässä on jo kuukauden verran pidetty harkitusti taukoa. Ihan, kuin koko ammattitaito olisi huuhtoutunut pois pikkuhiljaa. Totuus on tietysti toinen, olen varma siitä, mutta joku tässä hommassa kusee ja pahasti, kun yöunet palasivat vasta nyt.

Syy näihin ruhtinaallisiin yöuniin on eräässä aika pöljässä suorituksessa. Suoritin erästä tehtävää koko viimeisen viikon ja eilen yöllä sain sen päätökseen. Lopussa kävi jo vähän rankaksi, mutta tuntui hyvältä, kun oli joku selkeä juttu tehtävänä. Keikatkin alkoi taas tuntua luonnollisilta, kun meneillään oli joku projekti. Tämä intensiivinen projekti oli sellainen, että katsoin 5 tuotantokautta Dexteriä Netflixistä. Istua möllötin ruokapöydän ääressä, terassilla, sohvalla, sängyssä, kokkasin ja kävin vessassa ystäväni Dexterin kanssa. 

 

 

Asetin itselleni eilen tavoitteen, että katson viimeisen tuotantokauden yhdessä päivässä, niin voin siirtyä sitten toisiin hommiin. Oon sillä tavalla vähän pönttö, että jos joku projekti on meneillään, en osaa keskittyä kunnolla muihin juttuihin. Nyt lomalla projektit on muuttuneet vähän erilaisiksi. Siivosin esim. isäni työkaluvaraston melkein viimeistä mutteria myöten ja nyt tämä Dexter-hommeli. Toisin sanoen on pakko olla joku juttu meneillään tai muuten tulee ahdistus. 

Nautin siitä oikeasta arjesta oikeastaan tosi paljon ja aika harvoin tulee niitä hetkiä, kun ihan oikeasti haluan lomalle huilimaan. Välillä, kun lusmuilee ja jättää asioita viimetippaan, haluaa tietenkin mielummin lomalle, kuin todeta, että olin laistka. Hollanti-vuoden jälkeen pää oli kuitenkin sen verran ylikuumentunut, että pitkä zombina haahuilu teki ihan hyvää, mutta nyt alkaa kyllä riittää. Huomaan muutenkin, että toimin parhaiten pienen paineen alla. Ylimääräinen aika kauhistuttaa ja jopa vähän lamauttaa. Istun sohvalla ahdistumassa yhdestä keikasta, jonne on moninkertainen määrä aikaa treenata, kuin arjessa ehkä olisi. 

M:llä meinaa välillä loppua ymmärrys, kun suunnittelen kaikkia ihan ihmellisiä tempauksia meidän pään menoksi, mutta sellaista se vaan on. Kun joku idea syttyy päässä, on toooodella vaikeaa olla ryhtymättä hommiin heti. En todellakaan ole sellainen, joka suunnittelee kuukausia esim. asunnon vaihtoa, vaan viimeksi muutettiin viikon sisällä siitä, kun mielestäni tarvittiin uusi asunto.

Tänä kesänä yksi ahdistuksen aiheuttaja on ollut se, ettei meillä ole ollut omaa kotia. Tai koti on tiedossa, mutta avaimet saadaan vasta tällä viikolla. Koska mun on saatava kaikki heti, löytyy täältä vanhempieni kotoa jo meidän uusi sohva ja olohuoneen matto. Verhot on ostettu ja kaikki uusien taulujen kehyksetkin on valmiina. Pahinta kaikessa on ollut odottaminen. 

Sanon koko ajan olevani lomalla ja siltä musta tuntuukin, vaikka olenkin ollut nyt viikon töissä ihan muissa hommissa. Tämä on tällainen epäsäännöllisen säännöllinen parin viikon pyrähdys, jonka monena kesänä teen äidilleni palveluksena (hommasta lisää tulevaisuudessa). Tuntuu ihan hassulta, että parhaat yöunet tuli nukuttua vasta silloin, kun tiedossa oli yksi arkivapaa (tänään), eikä kuukauden verran päämäärätöntä haahuilua. 

Mulla alkaa olla näköjään aika kova ikävä opiskelujen pariin ja siihen epänormaalin normaaliin omaan muusikon arkeen. 

 

 

Huomaako muut itsessään sellaista piirrettä, että arjessa (ai että miten kamala sana) hommat sujuu jopa jotenkin vähän helpommin?

 

Jazz-terveisin,
Henriika S.

 

Kuvat on parin viikon takaa, kun oltiin rakkaiden ystävien kanssa piknikillä Espalla
Share

Kommentoi