Burnout on paras merkki siitä, että annoit kaikkesi

Koulukaverini facebook-sivuilla käydyn keskustelun herättelemänä lähdin pureksimaan omia ajatuksiani ahkeruudesta ja sen järkevistä mittasuhteista. Missä menee ahkeruuden ja typeryyden raja? Vai voiko ahkera ja kasapäin töitä tekevä ihminen edes olla typerä? Onko se vain syy ihailla tätä henkilöä entistä enemmän?

Varsinkin muusikkoystävien facebookit ja instagramit päivittyvät hyvin usein omien keikkojen etu- tai jälkikäteismainoksista ja fiiliksistä (myös minun). Todella helposti sitä ryhtyy peilaamaan omaa keikkaelämäänsä jonkun toisen elämään. Tästä syystä oli todella rohkeaa, kun kollegani uskalsi avata keskustelun tämän monia koskettavan asian tiimoilta omalla facebook-seinällään, ja vielä hienompaa oli se, kun jengi alkoi kertomaan omia kokemuksia liiallisuuksiin menneen ahkeruuden ja keikkojen haalimisen seurauksista. Hienoa ei tietenkään ole se, että niin monet nuoret ovat palaneet elämässään kerran tai jopa useammin loppuun, vaan rohkeaa on puhua näistä jutuista ääneen.

Olin reilut viisi vuotta sitten tilanteessa, jossa mulla ei ollut juurikaan keikkoja. Olin muuttanut uuteen kaupunkiin, josta tunsin tasan kaksi ihmistä. Ei muuten paljon keikkoja niillä suhteilla herunut. Aloin tuntemaan huonoa omatuntoa siitä, että kutsuin itseäni muusikoksi (opiskelin toki samalla). Kateellisena seurasin vierestä ystäviäni ja koulukavereita, jotka keikkailivat raivolla menemään. Koulussa näin uusia opiskelukavereita, jotka soittivat joka viikonloppu keikkoja ympäri Suomea. Maanantaina koulussa näki silmät ristissä haahuilevia muusikoita, jotka olivat aamulla ajaneet suoraan laivakeikoilta kouluun, ja mietin mielessäni, että "wau" toi on sitä todellista muusikkoutta. 

 

 

Enää en ajattele samoin. Ajattelen, että tämä ala on ihan hullu, kun pärjätäkseen taloudellisesti on tehtävä ihan ihmeellisiä syöksyjä pitkin Suomea, jotta saa tarpeeksi rahaa elääkseen. Juuri tästä syystä sanon muusikon ammattia kutsumusammatiksi. Siihen pitää olla ihan suunnaton palo, että jää henkisesti plussan puolelle. Siinä vaiheessa, kun päätin lähteä opiskelemaan laulunopettajaksi, kysyin itseltäni monta kertaa, että eikö tässä maailmassa todellakaan ole mitään muuta ammattia, jossa sinä voisit olla onnellinen? Vastaus oli kerta toisensa jälkeen ei, joten vaihtoehtoja ei ollut. Jos jonain päivänä joku toinen ammatti alkaa tuntua paremmalta vaihtoehdolta, tiedän että nyt on aika vaihtaa alaa.

Tänä keväänä olen itse päässyt maistamaan tuota omaa kiireistä kuvitelmaani muusikontyön ja opiskelijan arjen yhdistämisestä, josta haaveilin silloin viisi vuotta sitten. Olen oppinut, että maanantaina silmät ristissä koulussa oleminen ei ole mikään upea ja hohdokas kokemus, vaan se on asia, jonka mielellään jättäisi kokematta, jos voisi. Olen oppinut, että itselleen on otettava aikaa, vaikka kaikki työt olisivat miten ihania tahansa. Olen oppinut, että asiat, joita rakastaa koko sydämestään, voivat muuttua ahdistaviksi, kun niitä on liikaa. 

Kaikkein tärkein oppi, jonka olen tänä keväänä saanut, on se, että hyvän muusikon mittari ei ole kiire ja tukka putkella juokseminen. Hyvä muusikko on omissa silmissäni sellainen, joka on onnistunut säilyttämään rakkauden työhönsä ja onnistuu välittämään sen yleisölle. Sillä ei ole merkitystä, että tekeekö hän sen joka ilta, vai vain kerran kahdessa kuussa.

Valitettavasti en kuitenkaan usko siihen, että tässä ammatissa tulisi ikinä olemaan täydellisen seesteinen fiilis, mutta sen valinnan olen tietoisesti tehnyt, ja jollain tavalla kyllä nautin siitä pienestä vaaran tunnusta. Hommat tulee helpottamaan opintojen päättyessä vähän, ja valoa näkyy tunnelin päässä jo aika paljon, sillä opintoja on enää ihan vain hitusen jäljellä ensi vuodeksi.

On oltava vähän hullu, kun tälle tielle lähtee, mutta liian hullu tai typerä ei saa olla. Pelissä on sen verran tärkeät kortit, ettei niitä kannata mennä hukkaamaan vain, koska kuvittelee muiden tekevän ihan kamalasti kaikkea ja sen olevan tavoittelemisen arvoinen asia. 

 

 

Jazz-terveisin,
Henriika S.

 

 

 

Seuraa blogia facebookissa // Instagramissa

Kommentit

Melkein loppuunpalanut (Ei varmistettu)

Kiitos kirjoituksesta jälleen kerran. Luen usein kirjoituksiasi ja nyt tosiaan oli aika provosoiva otsikko joten aluksi ajattelin, että mitä ihmettä? Loppua kohden tunne rinnassani helpotti, sillä näin et ilmeisesti ajattelemaan. Taustastani sen verran, että olin pari vuotta sitten lippuunpalamisen alkuvaiheessa ja tajusin, että minua kiinnostaa muutkin asiat joten vaihdoin ammattia. Loppuunpalaminen et ole sitä, että antaa kaikkensa, vaan sitä , että kaikkensa antaminen ei riitä.

Henriika S.

Piti ihan miettiä, että miten otsikko syntyi, sillä kirjoitin sen ihan ekana. Ajatusketju lähti rullaamaan kaverini facebookissa olleesta julkaisusta, jossa pohditiin sitä, että väsymyksellä ja kiireellä saatetaan "ylpeillä", vaikka todellisuudessa se onkin eräänlainen hätähuuto, vaikkei sitä ehkä edes itse tajua. Asiasta on pakko puhua, että se kevenee omassa päässä ja samalla ympärillä olevat alkavat kuvittelemaan, että se on normaalia ja joku tavoittelemisen arvoinen tilanne omassa elämässä. Jotakuinkin näin se synytyi :) Kiitos, että jaoit kokemuksiasi tänne ja ihana kuulla, että luet mun juttuja usein <3

Millie's
Randomilla

Samoja mietteitä mulla ollut omasta ammatista ja kiireestä ja kaiken haalimisesta ylipäätään. Terveisin jo kaksi kertaa aiemmin loppuun palanut.

Alkaa pikkuhiljaa oppimaan sitä oikeaa lempeyttä itseään kohtaan ja kiireettömyyden sietämistä, siitä nauttimista uudelleen. Sä et oo sitä mitä sun saavutukset on tai se ei ainakaan ole tärkein asia.

Aikamoista diipadaapa itsestäänselvyyksiä mitä tässä sanoin, mutta ehkä sitä on aina ollut vähän sellainen luonne, että pitänyt opetella näitä basic juttuja. :D Onneksi on se yksi onnellinen, turvallinen, erityisen ihana lapsuusmuisto mihin mennä, jos kaikki rupeaa tuntumaan kaoottiselta. Ja kasa myös mukavia aikuisena koettuja juttuja toki kans.

Henriika S.

Sulla on varmasti todella paljon ympärillä sellaista tehokkuuden ja ikiliikkujan ihannointia. Mitä nopeammin ja enemmän, sen parempi. Siinä rytäkässä unohtuu varmasti pakon sanelemanakin potilaiden kanssa aidosti hetkessä oleminen ja oman jaksamisen kuuntelu. 

Tänään mä ammennan rauhaa tästä säästä ja hitaasta aamusta. Ihanan aurinkoista ja lempeää perjantaita sulle <3 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.