Huono äiti jo pelkästään paperilla

 

Seuraan useita blogeja, joissa on nyt tultu aikaan, jossa toive lapsesta on nostettu kunnolla tapetille, odotetaan lasta tai kerrotaan uudesta elämäntilanteesta lapsen kanssa. En ole koskaan aikaisemmin miettinyt perheen perustamista mitenkään oikeasti, mutta joku biologinen rajapyykki on ylitetty selvästi, sillä nyt vauvoja tulee jo uniinkin. Uniin tulee myös toisten ihmisten vauvoja, vaikka niistä ei ole edes vielä kerrottu.

Pari yötä sitten näin unta ystävästäni, joka tuli herättämään keskellä yötä ja vetäisi paidan mahan päältä ylös. Taputteli pulleaa mahaansa, painoi sen vasten korvaani ja sanoi "Kato! Mä oon raskaana". Seuraavana päivänä M soitti ja kertoi, että tyyppi oli oikeasti raskaana. Kohta varmaan tunnistan pelkästään ihmisen hajusta, että pullat on uunissa. 

Kaveriporukassani on käyty paljon keskusteluita lapsen hankkimisesta ja siitä, mitä se tänä päivänä tarkoittaa. On puhuttu, että lapsen hankkiminen on itsekästä, mutta silti meille ihmisille niin luonnollista ja moni tähtää siihen jo ihan lapsesta asti. Unelmoidaan omasta perheestä ja vanhemmuudesta. Kun pyörittelen mielessäni sanaa äiti, nousee esiin muistoja lapsuudesta. Mielikuvia lämpimästä ja turvallisesta ihmisestä, joka peittelee iltaisin ja lohduttaa, kun elämä ottaa päähän. Mielessä on myös aikuisiän keskusteluja, joissa olemme puhuneet nainen naiselle. Hetkiä, joissa olen nähnyt äiti-sanan takana ihmisen, joka on niin paljon muutakin, kuin minun äitini.

 

 

Äitienpäivä sai ajattelemaan meidän tulevaisuutta M:n kanssa. Missä vaiheessa meidän olisi edes mahdollista miettiä perheen perustamista? Vietetäänkö meillä ikinä äitien- tai isänpäivää? Voiko tähän maailmaan enää edes tuoda uutta elämää, kun aikusena ihmisenäkin oli pakko kieltää itseltä uutiset kaiken sen kauhun tullessa uniin asti. Koko homma alkoi pelottamaan varsinkin siinä vaiheessa, kun mieleeni tuli kaikki ne blogeihin tulleet tuomitsevat kommentit, joilla mielestäni upeat äidit saatiin kuulostamaan monstereilta. Miten sitä pientä tyyppiä voi mitenkään olla pilaamatta? Yhden kerran erehtyy antamaan Puttelia Tuttelin sijasta ja lapsi voi sanoa hyvästit tulevaisuudelleen. 

Lähtökohdat muiden ihmisten silmissä edes jotenkin hyväksyttävään äitiyteen ja ylipäänsä vanhemmuuteen ovat niin huonot, että niillä mittareilla pitäisi kieltää tältä pariskunnalta jo pelkästään koko hommasta keskusteleminen. Miksei samantien sen ajattelukin. Onhan se totta, että muusikkona perheen perustaminen on hankalaa. Pelkästään työajat ovat lapsen elämänrytmin kannalta aivan berberistä. Töitä tehdään iltaisin ja öisin. Tietysti välillä on poikkeuksia ja yleisöä viihdytetään myös valoisaan aikaan, mutta ymmärrätte pointin.

Pohdiskelin myös, että keikoille pitäisi palata varmaan aika pian vauvan syntymän jälkeen. Olen kuullut huhua sellaisesta kirosanasta, kuin 24h päiväkoti ja sellainen kuulostaa taivaanlahjalta meitä ajatellen. Olisi todella mielenkiintoista kuulla muilta epäsäännöllisten työaikojen aloilla työskenteleviltä vanhemmilta, että miten ihmeessä kaikesta voi selvitä. Voiko lapsi oppia lukemaan, vaikka päiväkodissa on oltu yöllä tai jos äiti on palannut jo pian lapsen syntymän jälkeen diivailemaan ihmismassojen eteen (mulla on todellakin niin paljon faneja)?

Tuntuu siltä, että kaikki nämä  tässä tekstissä olevat sarkastiset lauseet syntyy jostain ihmeellisestä pelosta. Pelosta, että juna ajaakin ohi. Parempi vähätellä itseään ja tehdä tilanne sellaiseksi, että eihän millään hulttiomuusikolla voi perhettä olla. Ehkä pelkään, että herään jonain päivänä omasta mageesta artistielämästäni ja tajuan, että kaiken sen starailun keskellä unohdin myös tahtoneeni olla äiti. Luulen, etten ikinä uskalla olla äiti, jos mietin vastuuta ja mahdollisia haasteita, joita sillä tiellä joutuu kohtaamaan. Kysymys on varmaankin enemmän haluamisesta. Sitä täytyy haluta.

 

 

Haluanko siis joskus olla äiti?

Taidan haluta.

 

Jazz-terveisin,
Henriika S.

Share

Kommentit

En vielä (Ei varmistettu)

Nyt tuli yllättävä aihe. Hyrr. Aika diippiä. Itse olen niin kyllästynyt vastaamaan muille kysymyksiin "milloin teille" että asia melkein ahdistaa. Tekeekö se minusta kylmän ja itsekkään? En osaa kuvitella, että olisin raskaana. Sen sijaan voisin kuvitella, että minulla olisi lapsi. Yhtälön ratkaisu ehkä on vielä avoin...

Henriika S.

Hahaa! Se on jännä miten koetaan, että varsinkin naimisissa olevalta parilta on lupa kysyä niinkin henkilokohtaisia asioita. Meidän kohdalla kyselyitä ei ole tullut mitenkään järkyttävästi, mutta aina niitä muutama välillä tulee (ehkä muitakin pelottaa ajatus muusikkovanhemmista :D). Itse taas välillä fiilistelen ajatusta siitä kasvavasta mahasta, mutta se itse elävä tyyppi sen mahan ulkopuolella on todellakin pelottava ajatus. Täälläkin ratkaisua vielä siis etsitään :)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.