Jyväskylässä on nähty Muutama Susi

Jos ihan tarkkoja ollaan, on susia nähty Jyväskylässä 5. Neljä urosta ja yksi naaras, joka on tämän lauman pomo. Samaiset sudet on ehditty näkemään myös muissa kaupungeissa, mutta pesä tällä laumalla on ainakin toistaiseksi täällä Jyväskylässä. Kyseessä ei ole mikä tahansa susilauma, vaan tänään puhutaan vielä suhteellisen tuoreesta bändistä nimeltä Muutama Susi.

Matin ja Tepon sanoin: Kaiken takana on nainen. Eikä mikä tahansa nainen, vaan iki ihana Anna Voutilainen. Hän on kasannut tämän upean joukon omien sävellystensä ympärille, ja tuloksena on todella koskettavaa, raikasta rokkia. Pääsin itse 5.1. todistamaan livenä, kuinka kauniit tekstit ja melodiat porautuivat syvälle sisimpään. Ne naurattivat, laulattivat ja lopulta ne myös itkettivät.

Bändin musiikkia on kuvailtu Ultra Bra henkiseksi, eikä turhaan. Samaa fiilistä musiikista löytyy paljonkin, mutta se on silti aivan erilaista. Tässä tapauksessa ei ole yritetty kuulostaa keneltäkään muulta, kuin omalta itseltään. Vaikka musiikki pääaisassa syntyykin Annan toimesta, ei vaikutelma ole missään vaiheessa sellainen, että muut ovat lavalla soittamassa jonkun toisen musiikkia. Popparissa nähtiin yksi yhtenäinen kokonaisuus ja kehonkielen perusteella musiikki olisi voinut olla kenen tahansa kirjoittamaa.

 

 

Sellainen kuulija, joka ei bändin solistia tunne entuudestaan, tuntee hänet kyllä keikan jälkeen, sillä Anna kirjoittaa omasta elämästään. Eräs laulu oli syntynyt ystävän kirjeen inspiroimana ja toinen, joka sai allekirjoittaneen kyyneliin, oli omistettu hänen isoisälleen. 

Olen tietysti hieman puolueellinen kuuntelija, sillä olen saanut kunnian tutustua Annaan jo vuosia sitten ja tiedän, että mikrofonin takana on ihminen, joka on varustettu yhdellä suurimmista sydämistä tällä planeetalla. Tyyppinä Anna todellakin on sellainen, kuin laulut antavat ymmärtää. Musiikki on kaunista, siitä huokuu kunnianhimoa, mutta ennen kaikkea se on rehellistä.

 

 

Jos jotain spesiaalia pitäisi keikasta nostaa esiin kauniiden sävellysten ja sanoitusten lisäksi, on annettava yhdet seisovat aplodit yhtyeen rumpalille Juho Seppäselle, joka hoitaa taustalauluosuuksia aivan tajuttoman hyvin. Toinen erityisplussa tulee siitä, että Anna soittaa keikoilla myös saksofonia, jonka muusikon tutkinnon hän on suorittanut Helsingissä.

 

Muutama Susi:

Laulu/Saksofoni - Anna Voutilainen
Kitara - Konsta Veijonen
Basso - Samuli Salmela
Koskettimet - Esa Puolakka
Rummut - Juho Seppänen

 

Seuraavan kerran nämä Muutamat Sudet nähdään Mikkelissä 27.1. Linkki facebook-tapahtumaan on tässä!

 

 

Jazz-terveisin,
Henriika S.

 

Seuraa blogia facebookissa // Instagramissa

Kommentit

Minnea
Minnean muruja

Oi, näitä susia täytyy päästä kuuntelemaan! Kiitos vinkistä!

Henriika S.

Nää on ihania <3 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.