Minä olen Peter Pan...

...ja satuun teidät johdatan!

 

Voi hyvänen aika ja pyhä jysäys minkälaiseen satuun Saara Jokiaho meidät Peter Panin roolissa johdatti! Jyväskylän kaupunginteatterissa on tämän esityskauden aikana tarjoiltu lapsille unohtumaton seikkailu Mikä-mikä-maahan, ja on siihen seikkailuun tainnut uppoutua myös ainakin yksi aikuinen (minä). Edellisessä jutussa vilauttelin elämää teatterin montusta käsin katsottuna ja kuten lupasin, on vuorossa nyt tunnelmia salin puolelta. 

Esityksen ensimmäinen puolisko alkoi kaikessa rauhassa. Alussa oli muutama pidempi kohtaus, jotka tehtiin huolella ja hetken jo mietin, että miksi niihin käytettiin niin paljon aikaa, minä haluan jo Mikä-mikä-maahan! Tulin siihen tulokseen, että lapsilla on aivan erilainen kyky keskittyä satuihin. Sillä aikaa, kun minä mietin, että koska se räiskyvän nopea ilotulitus ja paikasta toiseen lenteleminen alkaa, keskittyivät lapset ympärilläni haltioituneena seuraamaan tarinaa. He seurasivat hartaasti hahmojen tekemistä ja ilahtuivat aina, kun joku uusi henkilö esiteltiin tarinassa. Alun kohtaukset toimivat selkeästi heidän kohdallaan sadun introna, jonka aikana pääsi hyvin sujahtamaan mukaan tarinaan.

Onnistuneeseen teatterielämykseen mahtuu monia asioita ja Peter Panissa yksi näistä elementeistä on todella kekseliäs visuaalien (Tuukka Toijanniemi) ja lavaseiden käyttö (Karmo Mende). Lentokohtaukset nousivat tästä syystä omaksi suosikikseni. Oli suorastaan hypnoottista katsella, kun näyttämön kattoon viistosti asetelluista peileistä heijastui Peterin kuva keskelle pilviä. Hän todella näytti lentävän. Tietysti olisi ollut aivan eri asia, jos Jokiaho olisi vain pötkötellyt laiskasti lattialla. Lentokohtausten sulavaksi saaminen maasta käsin ei nimittäin näyttänyt olevan mikään ihan kevyt homma, mutta lopputulos oli juurikin höyhenenkevyttä ja sulavaa lentämistä. Peter Panin roolin antaminen Jokiaholle oli muutenkin nappivalinta. Hänen Peterinsä oli uskomattoman ketterä ja viekas poika, jonka leikkisyys ja ilo tarttui yleisöön. Roolissa tarvitaan todella hyvää kehonhallintaa, jotta kaikki kärrynpyörät ja hypyt onnistuvat Petermäisen kevyesti, jäntevää otetta unohtamatta. Jyväskylässä kaikki nämä olivat kohdallaan, sillä lavalla nähtiin oikea Peter Pan!

 

 

Tarinaan kuuluu myös Leena (Roosa Karhunen), jonka Peter vie tämän sisarusten kanssa Mikä-mikä-maahan, sillä Peteriltä ja kadonneilta pojilta puuttuu äiti. Karhusen näyttelemä Leena on tomera ja tunnollinen tyttö, joka omaksuu äidin roolin liikuttavan vastuulisesti, kopioiden kaikki oman äitinsä hauskat maneerit. Karhunen tekee kaupunginteatterilla (muistaakseni) nyt ensimmäistä isoa rooliaan, enkä keksi tapaa, jolla sen olisi voinut tehdä vielä Leenamaisemmin. Hänen lauluäänensä sopii hyvin herkkyydessään Leenalle. Nostaisin esille erityisesti kohtauksen, jossa Kapteeni Koukku (Henri Halkola) pitää häntä sätkynukkena. Se on loistava osoitus hänen upeista tanssitaidoistaan. Toivon todella, että Roosa Karhunen nähdään jatkossakin jossain suuremmassa roolissa.

Hienoja roolisuorituksia nähtiin musikaalissa useita. Kadonneet pojat sykähdyttivät omilla ihanilla luonteillaan ja saivat varmasti monen vanhemman suojeluvaistot heräämään. Henri Halkolan Kapteeni Koukku oli pelottava, mutta kuitenkin sen verran hassu, että yhtään säikähtänyttä lasta ei nähty väliajalla tai esityksen jälkeen. Itse säikähdin esityksen aikana vain kerran, kun krokotiili tuotiin lavalle. Sekin säikähdys kesti vain hetken, sillä aivan perällä istuessani en ollut hoksannut valmistautua tähän loistavaan lavastuskeinoon. En paljasta mitä tapahtui, sillä kokemus on sen verran hauska yllätys, jos ei musikaalia vielä ole päässyt näkemään.

 

 

Koska kyse on musikaalista, on muutama sananen sanottava myös musiikista ja sen toteutuksesta. Jukka Linkolan sävellykset ovat aivan ihania ja tukevat tarinaa hienosti. Orkesteri soitti koko näytöksen virheettömästi ja tästä syystä jollain saattoikin mennä ohitse, että lavan alla soittaa elävä bändi. Lauluosuuksista osasin odottaa Saara Jokiaholta varmaa suoritusta aikaisempien esitysten ja konserttien perusteella. Hän lunasti kaikki ennakko-odotukseni ja pidin siitä valinnasta, ettei Peterin lauluista oltu tehty mitenkään erityisen rosoisia. Nämä ovat makuasioita ja muusikkona arvostan kovasti hänen vahvaa teknistä osaamistaan. Peter Pan on musikaalina laulullisesti ehkä hitusen armollisempi, kuin monet aikuisille suunnatut tarinat, ja siihen sopii kyllä myös elämänmakuinen tulkinta, eikä lauluteknisillä ominaisuuksilla ole niin suurta osuutta tarinan välittymisen kannalta. Erityisplussan annan todella puhtaista stemmalauluista. Ne olivat korvia hiveleviä!

Kokonaisuudessaan Peter Pan oli hieno matka, joka vei mukanaan lapset sekä aikuiset. Se on ehdottomasti näkemisen arvoinen seikkailu, johon voi aivan hyvin mennä myös ihan vain aikuisten kesken. Tästä kaikesta inspiroituneena kysyin Saara Jokiaholta, josko hän haluaisi kertoa omasta matkastaan Jyväskylän kapupunginteatteriin, joten pysyhän kuulolla, sillä lähiaikoina tällä blogissa vierailee Saara!

 

*Liput Peter Paniin saatu blogin kautta

Jazz-terveisin,
Henriika S.

 

Kuvat: Jiri Halttunen

 
Seuraa blogia facebookissa // Instagramissa
Share

Kommentoi