Mistä tietää, että on muodikas

 

Niin kauan, kuin ihmisiä on ollut olemassa, on varmaankin ollut muotijuttuja. Aikojen alussa on ollut ehkä vähän suppeampia valikoimia sen suhteen, että minkä värinen lipare lantiolle solmitaan, mutta veikkaan, että sillonkin niitä on vertailtu ja ihailtu. 

Ravintopuolella kuohuu joka vuosi ja tälläkin hetkellä on varmaankin miljoona erilaista näkemystä siitä, että mikä on juuri sinulle hyväksi. Toisen mielestä kuuluu syödä pelkkää raakaa lihaa ja toisen mielestä myöskin raakoja asioita, mutta niihin se liha ei todellakaan kuulu. Meillä on sipsikaljavegaania ja ihan muuten vaan sipsinsyöjiä. Urheilupuolella on bikinifitnesspirkkoa ja -jarkkoa tai sitten maratoonarimasaa ja joogajannea. Pää meinaa räjähtää, kun yrittää keksiä, että mikä tässä nyt on hyvästä ja mikä todellakin pahasta.

 

Pitsaa ihan tavallisista jauhoista.

 

Nykyään julkisuuteen nousee jatkuvasti uusia guruja, joita seurataan välillä niinkin sokeasti, että omat aivot muistuttaa keitettyä spagettikasaa. Riippuen vallitsevasta trendistä on spagettikasa joko gluteenittomasta, täysjyvästä, riisistä, munasta tai sitten siitä vähäkalorisesta superjuuresta tehtyä. Voisiko joku än-yy-tee nyt kertoa mikä on täydellinen valinta just mulle?

Samalla tavalla instrumenttien opettamiseen on erilaisia metodeja, joista pitäisi osata valita se oikea. Eniten huomiota taitavat saada laulajat. Diivoja kun ollaan. Meillä on tapana pitää kovaa meteliä sillon, kun on opittu jotain uutta, ja sitten porukassa päristellä tai hymistellä menemään ja puhutaan jotain koodikieltä, joka on mulle myös välillä niin kryptistä, että nyökkäilen vaan muiden mukana ja nauran silloin, kun muutkin nauraa (haluan uskoa, etten ole ainoa, joka tekee näin välillä).

 

Onkohan kissoillakin jotain muotijuttuja?

 

Mitä tekniikkaa tai muotia minä itse sitten noudatan omissa päristelyissäni? No enpäs osaa varmasti sanoa. Groningenissa silmät avautuivat oikein toden teolla siltä osalta, että näkemyksiä on tässä maailmassa yhtä monta, kuin on ihmisiäkin. Se jos joku saa otsasuonen pullottamaan, koska minä haluan tietää ja osata kaiken nyt heti.

Meidän vaihtokoulussa on todella upea tilanne siltä osalta, että joka viikko Nycistä lentää joku todella ansioitunut muusikko jazz-musiikin pelipaikoilta ja on niin ihana tyyppi, että jakaa omia salaisuuksiaan ja näkemyksiään viikon verran. Ensimmäinen kuukausi oli yhtä kuherruskuukautta kaiken uuden ja kiehtovan tiedon kanssa, mutta sen jälkeen alkoi ahdistus. Aivot lämpenivät lämpenemistään ja joululomaan mennessä spagettikasa (aivot) oli enää vain kytevä hiillos.

 

Kuka lähtee mukaan mun uuteen karkkidieettiin?

 

Koko vuoden aikana Groningenissa kävi 15 eri jazzin lähettilästä (jokainen kaksi kertaa), joilla kaikilla oli oma näkemys siitä miten hommat hoidetaan, koska jokainen on yksilö, jolla on oma tarinansa kerrottavana omasta matkastaan jazzin saloihin. Niinhän se on, että me ollaan kaikki yksilöitä ja uniikkeja taideteoksia.

Eikös tunnu aika hienolta, kun voi sanoa itseään taideteokseksi? On ehkä parempi, etten kirjoita tähän nyt kaikkia niitä sanoja, joita spagettikasan sopukoista kiemurtelee, kun ajattelen tämänhetkistä Henriika-teosta musiikillisessa mielessä. Sanotaanko nyt vaikka näin, että toivoisin sen olevan enemmän muotokuvaa muistuttava maalaus tai edes joku hedelmäasetelma. Vuosi Groningenissa teki siis todellakin tehtävänsä ja uutta tietoa on prosessoitavaksi ainakin pariksi seuraavaksi vuodeksi. 

 

 

Onkos siellä muita, joilla aivojen tilalla kyspyy välillä spagettia ihan ylikypsäksi asti, kun tässä maailmassa on niin monta ihmeellistä asiaa, että se hämmästyttää ja kummastuttaa pientä kulkijaa?

 

Jazz-terveisin,
Henriika S.

 

Share

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.