Mistä voimat pyrkimiseen? 17 kertaa pääsykokeissa arvosteltavana.

 

Täällä Lilyssä on ollut viimeaikoina puhetta pääsykokeista ja kouluun pääsemisestä. Osa on päässyt ja osalla on edessä tahtomattaan välivuosi. Tällaisena super paljon elämää nähneenä lähes keski-ikäisenä (26) koen, että mulla on paljon sanottavaa aiheesta. ÄLÄ LUOVUTA.

Palataanpa ajassa taaksepäin vuoteen 2010, kun meikämandoliini pääsi ylioppilaaksi. Lukioon mennessä olin sitä mieltä, että minusta tulee luokanopettaja, sitten halusin olla klassinen pasunisti ja lopulta olin aivan satavarma siitä, että olen syntynyt musikaalitähdeksi. Kaikkea näistä olen jonkun verran tehnyt, mutten sanoisi, että mikään näistä vastaa nykyistä tilannettani.

Ensimmäisenä pyrkimiskeväänä hain muistaakseni Teatterikorkeakouluun, Lahden musiikkiteatterilinjalle, Helsingin pop&jazz konservatorioon ja Helsingin konservatorioon klassisiin pasuunaopintoihin. Viimeisin vaihtoehto ei enää ollut niin vahvasti haaveissa, mutta ajattelin, että on se nyt fiksua hakea sinne, jos mikään muu ei tärppää. Pitkään olin myös sitä mieltä, että Lahti kutsuu, ja kun meitä oli viimeisessä vaiheessa jäljellä enää 25, meinasin paukauttaa jo Alkoon hakemaan skumpan valmiiksi jääkaappiin kylmenemään. Kyllähän minä nyt sinne kouluun pääsisin. No voitte varmaan arvata, että en todellakaan päässyt. 14 valitun joukossa ei ollut tämän prinsessan nimeä, ja ai että miten korkealta 18-vuotias Henriika silloin tippui. Vieläkin on polvet ruvella.

Tuona keväänä pääsin kuitenkin opiskelemaan ja nyt varmasti moni miettii, että mitä toi nyt tuolla oikein kitisee, kun se pääsi opiskelemaan. Opiskelupaikka oli kuitenkin se viimeisin vaihtoehto. Pääsin opiskelemaan klassista pasuunaa. Omistan aika hyvät geenit kyseisen instrumentin soittoon, joten pääsin tavallaan aika vähällä vaivalla ihan hyvään soittokuntoon, mutta siltikään se ei tuntunut omalta. 

 

 

Seuraava kevät tuli ja nyt olin jo aika varma siitä, että syvällä sisimmässäni asuu laulaja. Laitoin paperit jälleen Pop&Jazz konservatoriolle ja Metropolialle vetämään. Kumpaankin tuli pääsykoekutsu, mutta vastaus oli taas kielteinen. Pop&Jazz konservatorion pääsykokeissa minut jopa muistettiin edellisvuodesta ja korvakuulotestin jälkeen opettaja sanoi, että "toivottavasti nähdään ensi vuonna".

No ei nähty. Mietin, että mitäköhän saakelin hommaa tämä nyt taas on. Kaverit pääsee noihin kouluihin ja mä soittelen vaan pasuunaa. Tuossa vaiheessa tiedostin kyllä olevani etuoikeutettu, kun sain opiskella pasuunaa ja vielä aivan huikean opettajan kanssa. Oikeastaan ihanan opettajan takia jaksoin siellä koulussa ylipäätänsä heilua. 

Toisen opiskeluvuoden jälkeen toistin edellisen kevään kaavan hakupapereiden lähetyksessä ja vastaukset kouluista toistivat myös omaa tuttua kaavaansa. Ei ja ei. Popjazzilta en ollut saanut edes pisteitä, minut oli hylätty kokonaan. Olinko niin huono?

Opinnoissa käynnistyi kolmas ja viimeinen vuosi. Olin neuvotellut äidin kanssa siitä, että jättäisin koulun ehkä kesken. Ehkä minusta ei tosiaankaan ole muusikoksi, vaan kannattaisi palata siihen ensimmäiseen unelmaan. Voisin olla ihan hyvä luokanopettaja. Päätin kuitenkin, että kokeilen vielä vähän aikaa. Koulussa oli sellainen kolme viikkoa kestävä vaihtojakso Skotlantiin tarjolla, ja sanoin itselleni, että jos minut hyväksytään sinne, käyn tämän koulun loppuun vaikka päällä seisten. 

Kuinkas kävikään! Minut valittiin vaihtojaksolle, joten nyt oli pakko myös hoitaa koulu loppuun. En ollut varautunut siihen, että kolme viikkoa voi muuttaa oikeastaan kaiken. Olin lihonut muutaman vuoden aikana paljon ja mieli oli harmaampi, kuin koskaan aikaisemmin. Glasgowssa löysin ihmeellisesti taas jonkun kadonneen osan itsestäni. Siellä sain olla juuri sellainen, kuin halusin.

Meitä oli n.10 hengen porukka eri puolilta Suomea ja kaikki olivat minulle tuntemattomia tai entuudestaan vain vähän tuttuja. Jengissämme oli kaksi poikaa ja kas vain, yhden hiljaisen treenihirmun nimi alkoi kirjaimella M. En silloin tietenkään tiennyt, että nyt kirjoittaisin tällaista blogia ja täällä seikkailisi sivuhenkilönä myös aviomiehekseni kutsumani henkilö, M

 

 

Nyt ei kuitenkaan ollut tarkoitus kertoa meidän rakkaustarinaamme, vaan tarinoida tästä vaikuttavasta pääsykoehistoriastani. Joten takaisin asiaan. Skotlanti oli ja meni, joten jäljelle jäi se valmistumishomma ja pääsykokeisiin valmistautuminen. Olin reissun jälkeen uutta energiaa täynnä ja päätin, että nyt haen kaikkiin Suomen kouluihin. Ennen sitä ehdin käymään jopa Göteborgissa pyrkimässä, mutta rehellisesti sanottuna en kyllä ollut tarpeeksi hyvä tai edes kartalla koko tutkinnon vaatimuksista, joten enhän minä sinne päässyt. Rakensin Ruotsi-visiitin jälkeen itselleni näin perästäpäin tarkasteltuna aika hurjat rutiinit, joita suoritin kellon tarkkuudella. Halusin päästä kouluun ja halusin laihtua. Lähdin aamulla kävelylle, sen jälkeen treeniä koulussa ja illalla salille. Ruuat pakkasin illalla purkkeihin ja sama homma seuraavana päivänä alusta.

Paperit lähtivät Helsinkiin (konservatorio ja amk), Jyväskylään (konservatorio ja amk), Kokkolaan, Turkuun ja Joensuuhun. Kutsut sain kaikkiin muihin paisti Helsingin ammattikorkeakouluun ja Turkuun, josta sanottiin, etteivät ota minua, sillä minulla on jo toisen asteen muusikon tutkinto melkein tehtynä. En lannistunut näistä vaan jatkoin rutiinejani kohti pääsykokeita. 

Suhailin kevään junalla ympäri Suomea pääsykokeissa ja kirjottelin matkalla opinnäytetyötäni. Valmistuin lopulta kiitettävin arvosanoin pasunistiksi ja huomasin oikeasti nauttivani sen soittamisesta. Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan ;) Kesä saapui ja ihmeellisen helposti myös ne kilotkin tekivät lähtöään. Enää puuttui se koulupaikka. Tuomionpäivän koittaessa en ollut ihan varma, että haluanko edes tietää, kuinka hommassa on tällä kertaa käynyt. No tilannehan oli se, etten taaskaan päässyt Helsinkiin, mutta tällä kertaa pääsin kaikkiin muihin kouluihin. Siis kaikkiin?! Jopa Jyväskylän ammattikorkeakouluun.

Hups. 

Jotkut jo varmaan muistavatkin, että tällä hetkellä suoritan lauluopettajaopintoja Jyväskylässä, joten arvaatte varmaankin, että sinne vei tieni siis syksyllä 2013. Lykkäsin opettajaopintoja kahdella vuodella ja aloitin ensimmäistä kertaa elämässäni laulajan ammattiopinnot. Ettei kukaan nyt luule, että ihan pystymetsästä lähdin laulajan hommia tekemään, niin olin siis keikkaillut jo 16-vuotiaasta asti, joten vähän oli jo esiintymiskilometrejä takana siinä vaiheessa.

 

 

Tämän kesän alussa laskeskelin kaikki pääsykokeet ja niiden eri vaiheet yhteen ja pääsin laskelmissani lukuun 17. Seisoin raadin edessä 17 kertaa arvioitavana ennen, kuin oli minun aikani lähteä opiskelemaan laulua. Jos joku olisi kirjoitusten jälkeen alkanut selittämään jotain siitä, että joskus täytyy pyrkiä monta vuotta ja saatat seistä raadin edessä lähes 20 kertaa, olisin sanonut, että haista paska. Haista oikeesti pitkä paska! Etkö sä usko muhun ollenkaan?

Haistatinkin kaikkina pettymyksen kesinä paskat koko maailmalle ja se on musta ihan oikein. Saa olla vihainen ja pettynyt, koska silloin tietää, että sitä hommaa haluaa oikeasti ja siinä on sydän mukana. Siitä tietää, että lopulta jaksaa pyrkiä aina vaan uudestaan ja uudestaan. 

Elämä on yks saakelin pitkä oppitunti, ja jos jotain tästä kaikesta olen oppinut, niin sen että:

a) Elämä ei ole reilua ja se menee välillä ihan eri tavalla, kuin on suunnitellut.

b) Jos hommat menis oman pään mukaan, saattais joku aviomies jäädä löytymättä Skotlannista.

c) Koulu ei määrittele sinua ihmisenä. On ihan okei opiskella Jyväskylässä ja Helsinki ei ole se ainoa totuus.

d) Pääsykokeet on aina todella kuumottavia. Siitä ei pääse mihinkään.

 

Jazz-terveisin,
Henriika S.

Kommentit

p. (Ei varmistettu)

Hmm, pahasti särähtää korvaan, kun 26v. kutsuu itseään lähes keski-ikäiseksi. Edes vitsillä.
Oon paljon miettinyt sitä, että vaikka jotain haluaa hirveesti, mutta on jo hakenut monta kertaa (nyt puhutaan vuosista, eikä monista eri kouluista) niin millon on vain todettava, ettei tästä tule mitään. Se on jännä fiilis, kun ei ole suunnitelma B:tä, ja se A on niin monen vuoren ja notkon takana, että voimat loppuu kesken ennen kuin perille pääsee. Jäljellä on enää tyhjyys.

Henriika S.

Usein huumori on sellainen suojelukeino pelottavia asioita (kuten vanheneminen) vastaan, ja ainakin itse huomaan heittäväni hommat vitsiksi siinä vaiheessa, kun on arka paikka kyseessä. Tarkoitus tuolla keski-ikäisyys hommelilla oli lähinnä korostaa sitä, että 26 vuoden elämänkokemus ei ole maailman mittakaavassa vielä juuri mitään. Toisaalta iän perusteella ei myöskään voi sanoa mitään siitä, että minkälainen elämä jollain ihmisellä on siihen mennessä elettynä. Siinä vaiheessa, kun joutuu mahdollisesti luopumaan jostain unelmasta, ei todellakaan auta sellaiset heitot kuin "kaikella on tarkoitus" tai "jotain suurempaa on vielä tulossa" ja näitä juttuja kertovia tekis mieli vaan mäsäyttää päin näköä, mutta jotenkin ikuisena romantikkona ja optimistina haluan itse uskoa näihin juttuihin. 

Ilona123455 (Ei varmistettu)

Ihana kommentti ylempänä joltain xD Itse 28 vuotiaana Puhun ihan samalla tapaa kuin sinä itseäni melkein keski-ikäisenä. Kuten myös Äitini tekee minusta xD Mutta hämmentävän paljon samanlaisia tuntemuksiaja ajatuksia kouluun hakemisen vaikeudesta. Kiitos!

Henriika S.

Kouluun pyrkimiset on niin ihmeellisiä juttuja. Joku saattaa hakea koko elämänsä johonkin kouluun ja ei vaan pärjää pääsykokeissa, mutta olisi kuitenkin siinä ammatissa oikeasti tosi hyvä, jos vaan sais mahdollisuuden päästä sitä opiskelemaan. Ihmiset päätyy ammatteihin mitä ihmeellisimpiä reittejä ja osalla on tosi hurjia tarinoita omalta matkaltaan siihen pisteeseen. Ei oo kyllä myöskään helppoa olla päättäjänä ja pääsykokeiden suunnittelijana. Kauhistuttaa jo nyt ajatus siitä, että joskus ehkä pääsee istumaan johonkin tutkintolautakuntaan päättämään arvosanoista. Hui! Muutun jo kohta mummeliksi, kun aivot käy näitä asioita miettiessä ihan täysillä :D

Taru Mari
Stuff About

Huh, oot kyllä ollut sitkee!:)

Henriika S.

Ihana, kiitos! Kauhulla odotan maisterivaiheen hakuprosessia, joka on mahdollisesti parin vuoden päästä ajankohtainen :D 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.