Mitä kuuluu?

Ihan hävettää tulla tänne blogin puolelle horisemaan, kun marraskuu on ollut aivan järkyttävän huono kirjoituskuukausi, jos menestys mitataan juttujen määrässä. Joulua edeltävä aika on ihmeellistä, sillä sen hektisyys yllättää joka vuosi. Tänä syksynä mietiskelin onnellisen tietämättömänä kaikesta tulevasta, että kylläpäs on hieno tunne, kun ei ole mitään suuria projekteja tälle syksylle. Saa keskittyä rauhassa kirjoittamiseen, kouluun ja muutaman keikan laadukkaaseen tekemiseen ilman kiireen tuntua. 

Mites tässä sitten lopulta kävi? Jäätävä kiire paukkasi päälle samalla, kun marraskuun ensimmäinen sivu kääntyi kalenterista esiin, ja sillä meiningillä ollaan menty ja mennään edelleen. Tunnelin päässä on luojan kiitos kuitenkin valoa. Kaikki tämä hösäys ja härdelli loppuu huomenna. Käyn laulaa luikauttamassa yhden tutkinnon, jonka jälkeen juhlin sitä ehkäpä hitusen bändikavereiden kanssa. Perjantaina avaan matkalaukun ja paniikin kasvaessa tungen sen täyteen kaikkea tarpeellista ja tarpeetonta, sillä lauantaina me lähdetään New Yorkiin! Aisssaaakeli, että tuntuu ihanalta. Vielä aivojen syövereissä ei ole sellaista helpotuksen tunnetta, mutta olen 100% varma, että viimeistään Lontoossa konetta vaihtaessa tajuan, että jumantsuikkeli mä tein sen.

 

 

Kuinka tämä kiire on vaikuttanut elämään tällä kertaa? Vanhat ystävät sydämen tykytys, unettomuus, väsymys, äksyily, lyhyt pinna ja itkuisuus ovat olleet hienosti läsnä ja siitähän se parisuhde vasta on ottaanutkin tuulta purjeisiin. Tai sitten ei. Olen ollut kamala, mutta ymmärsin sen onneksi itsekin ja noin pari viikkoa sitten pidin itselleni puhuttelun aiheesta. Vaikka kuinka olisi kiire, ei ole pakko olla huonolla tuulella. Kiire se on ihan samanlainen silloinkin, jos yrittää olla positiivinen ja nähdä maailman kirkkaasti. Oikeastaan kiire ei tunnu edes yhtään niin kamalalta, kun päättää nauttia elämästä siinä kiireen keskellä. Hommat on tehtävä kuitenkin, joten voin lämpimästi suositella, ettei tuhlaa vielä siinä sivussa muutenkin jo rajallista energiaansa äksyilevänä akkana olemiselle.

Itseasiassa repäsin ihan kunnolla viime viikonloppuna ja kokkasin meille pitkästä aikaa illallisen jälkkäreineen. Jälkkärit ostin kyllä kaupasta valmiina, koska aikaa ei vain ole, mutta voi morjes miten hyvältä maistuukaan kaupasta ostettu porkkanakakku, jos sen tarjoilee osanan juhlaillallista. Ollaan oltu kotona samaan aikaan vaan maksimissaan pari tuntia illalla ennen nukkumaanmenoa, niin onhan se nyt ihan eri juttu olla oikeasti läsnä ja syödä rakkaudella valmistettua ruokaa, kuin tuijottaa telkkaria ja syödä jotain sörsseliä siinä samalla. 

Vaikka tämä syksy on ollut työmäärän ja stressaavien asioiden kannalta aivan ultimaattisen raskas, koen oivaltaneeni jotain uutta. En painele enää menemään vain tukka putkella ja yritä selviytyä päivästä toiseen. Hommaan on löytynyt sellaista elämisen iloa. En tarkoita tällä sitä, että normaalisti en nauttisi elämästä, mutta tajusin, että ei tämä tästä tule ainakaan helpompaan suuntaan muuttumaan. Toki koulu loppuu aikanaan, mutta sen jälkeen on keksittävä, että mistä repii rahat elämiseen, kun opintotukea ei saa ja lainoja pitää alkaa lyhentämään. Elämä loppuu aika nopeasti, jos kulkee vuodesta toiseen laput silmillä ja odottelee sitä seesteistä hetkeä, jolloin ehtii nauttimaan elämästä. Niin ällöttävältä, kuin tämä lause tulee kuulostamaan, on se kuitenkin totta. Elämä on tässä ja nyt. Tällä menolla odottelen vielä 60-vuotiaanakin sitä seesteistä ajanjaksoa, jolloin ehdin nauttimaan elämästä. 

Miten sulla menee?

 

 

Jazz-terveisin,
Henriika S.

 

Seuraa blogia facebookissa // Instagramissa
 

Kuvat: Lokakuun lopulla mökillä, vain hetki ennen kiireen räjähtämistä totaalisesti käsiin.

Kommentit

Millie's
Randomilla

Pakko sanoa, että hyvää kuuluu. Ollut tosi tapahtumarikas kuukausi ja ehkä mäkään en oo just sen takia kirjoitellut paljon, vaikka nyt ois aiheita pää tulvillaan. Vielä kerran kivaa Nykin reissua! <3 Toivottavasti kirjoitat siitä reissusta postauksia.

Henriika S.

Ihanaa, että kuuluu hyvää <3 Eiköhän tästä reissusta pari sanaa tännekin päädy. Tähän mennessä ollut jo sen verran hasardia menoa, että vähän jo naurattaa :D

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.