Mitä musiikki merkitsee minulle?

Istuttiin mieheni kanssa taas yhtenä iltana aivan loppuväsyneinä sohvalla ja todettiin, että on aika tarkastella elämän menoa vähän kriittisemmin. Silloin, kun tekee työkseen jotain sellaista hommaa, jolle ei varsinaisesti ole mitään tarkkoja työaikoja, on vaarana, että kaikki aika on työaikaa.

Mieleen muistui eräs keskustelu viime vuodelta, kun istuimme iltaa Hollannissa hyvien ystävien kanssa. Juteltiin musiikin merkityksestä ja siitä, että millä sijalla se on kenenkin tärkeysjärjestyksessä. Tuli jotenkin jopa järkytyksenä, että monelle musiikki oli se kaikkein tärkein asia. Eräskin pariskunta totesi, että parisuhde ja perhe tulee vasta toisena, ja tämä oli kummallekin osapuolelle ihan selvä homma. En ollut koskaan aikaisemmin miettinyt, että mihin sijoittaisin musiikin, jos se pitäisi laittaa listalle.

Oli helpottavaa huomata, että musiikki ei ollut omalla listalla ykkösenä, mutta mielessä kävi myös ajatus, että pitäisikö olla? Pitääkö muusikon elää musiikille ihan täysillä? Voiko musta koskaan tulla niin taitavaa, kuin haaveissa olisi, jos en omista elämästäni kaikkea sille? Tekeekö tämä eroavaisuus ystävistäni niin taitavia muusikoita, kuin he ovat, ja onko se siksi aina itseltäni tavoittamattomissa? Mulla ei ole vastausta tähän, koska ainakaan toistaiseksi musiikki ei ole kivunnut listan ykköseksi, vaikka ulkopuolisen silmin se saattaa uhkaavasti siltä välillä näyttääkin.

 

 

Musiikkiin on aina liitetty myös sellaista holtitonta sekoilua ja varmasti se liittyy osaltaan siihen, että on pakko jotenkin saada taukoa menestyksen paineista, joita suurimmaksi osaksi kasaa itse itselleen. Nykyään yhä useampi onneksi etsii vastapainoa hieman terveellisimmistä vaihtoehdoista, kuten urheilusta. 

Meidän kohdalla esim. asuntoa vuokratessa nuori muusikkopariskunta ei aina ole ollut mitenkään hirveän vahvoilla, vaikka todellisuudessa mehän ollaan töissä viikonloppuöisin, eikä niitä viinanhuuruisia ja kovaäänisiä jatkoja ainakaan meidän kotona olla juuri vietetty. Paitsi jos Matiaksen lukioajoilta asti kasassa ollut bändi on meillä kylässä. Silloinkin meteliä syntyy siitä, kun miehet pelaa lautapeliä keittiössä (juovat myös olutta, mutta meteliä tulee lähinnä siinä pelaamisen aiheuttamasta sykkeennoususta). 

Mua kiinnostaakin todella paljon, että mitä te ajattelette työn tai jonkun intohimon asettamisesta elämässä kaikkein tärkeimmälle jakkaralle? Tavallaan se on todella surullinen ajatus, mutta voiko toisaalta mikään äärimmäistä venymistä vaativa ammatti (esim. kilpaurheilija) sallia sen asettamista vasta toiseksi tai kolmanneksi, jos on tavoitteena olla maailman paras? 

 

 

Jazz-terveisin,
Henriika S.

 

Kuvat: Riku Miettinen

 

Seuraa blogia facebookissa // Instagramissa
Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Minusta on hyvä, jos tällainen tavoitteellinen tekeminen on vasta toisena listassa. On helpompi pitää tasapaino elämässä ja olla polttamatta itseään loppuun. Ei se määrä vaan laatu.

Henriika S.

Totta! Ja totta on myös se, että noita loppuunpalamisia tapahtuu ihan hurjan paljon ja siinä vaiheessa viimeistään tarkastellaan, että mitkä jutut on itselle tärkeitä ja mistä voisi saada voimavaroja, jottei sitä tapahtuisi vaan joku tasapaino säilyisi elämässä :) Palaakohan kaikki huiput loppuun jossain kohtaa ja sitten tärkeysjärjestys muuttuu ja joku muu pääsee huipulle? :D

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.