Onko pakko lenkkeillä ollakseen fit ja in?

 

Haluaisin aloittaa tämän tekstin sillä tavalla, että n-y-t nyt käyntiin pärähtäisi sellaiset karnevaalitorvet ja miljoona lamppua syttyisi mun pään päällä. Mietin nääs sitä, että miten voikaan mimosa nimeltä Henriika olla jälleen kerran näinkin fiksu. 

Herääkös teidän sisuksissa sellaista ikävää tunnetta, kun mietitte lenkille lähtemistä? Lenkki. Lenkkeily. Hyrrrrrrr. Se kuulostaa kauhean trendikkäältä, mutta sellaiset euforiset liihottelut on kyllä mun kokemuksen mukaan todella harvinaisia tapauksia, paremminkin once in a lifetime tyyppisiä juttuja. Silti maalaan vaaleanpunaisia strömspomppeleita tämän trendikkään lenkkeilyn ympärille ja pitkän möllötysjakson päätteeksi selitän itselleni, että nyt se tapahtuu. Lähden lenkille ja nautin siitä oikeasti täysillä ja todellakin niin paljon, että alan heti rakastamaan sitä.

Lenkkarit jalkaan ja matka kohti kiitorataa voi alkaa. Lenkkikeijukainen surraa hiljaa vierelläni ja "pim" nyt rakastan lenkkeilyä.

 

Eikun hetkinen. Enhän mä rakastakaan. Lenkkikeijukainen on nyt kyllä kännissä, sen verran huti meni sauvalla suihkiminen.

 

Olen pitänyt itseäni aina todella fittinä ja urheilullisena, vaikken sitä ole ollutkaan. Käsitys itsestäni urheilijana on usein ihan hakusessa ja siksi, kun multa kysytään, että paljonko sä treenaat, saatan vastata, että 3-5 kertaa viikossa, vaikka todellisuudessa taukoa on ollut taas 4 viikkoa. Miksi näin? No siksi, koska silloin, kun urheilu on maistunut, on treenikertoja tullut viikkoon helposti 5. 

Megaurheilijavuodet sijoittuvat yläasteikään ja vuosiin 2013-2015. Sen jälkeen tapahtui jotain. Joku voisi sanoa, että siinä vaiheessa tapahtui avioliitto, mutta mä väittäisin kyllä, että tällä kertaa syy on jossain muualla. Nimittäin siinä, etten enää tajunnut urheilla mulle sopivalla tavalla. Tässä kohtaa ei nyt puhuta siitä, että urheilu tuntuisi samalta, kuin kirkkaassa lähes pissan lämpöisessä meressä lilluminen ja drinksujen siemaileminen, vaan siitä, että oikean tavan löytyessä, se on oikeasti niin ihanaa, että sitä jaksaa tehdä, vaikka välillä kävisi ihan siellä puklaamisen partaalla.

Eilen taas todistettiin, että mä oon oikeasti kyllä urheilullinen ja jollain mittakaavalla myös urheiluhullu. Mähän rakastan sitä. Siis oikeesti rakastan sitä. Mutta mä en todellakaan rakasta lenkkeilyä. Kaikkein idioottimaisinta tässä mun "yhyy urheilu ei maistu"-kaudessa on se, että vastaus on ollut tapetilla ihan koko ajan. Oon jopa paasannut kavereille, että mun lempi urheilumuoto on..

rumpujen pärinää....

se on...

Pyöräily. Jep. Niinkin hurja extremelaji, kuin jalkojen sutiminen kahden pyörän päällä. Mutta. Jos sitä rakastaa, niin go for it. Ja mähän tein sen. Liityin Jyväskylän 24/7 salille ja paukkasin ekalle spinningtunnille heti kortin käteen saatuani. Totuushan on se, että kunto on laskenut aivan jäätävästi kesän aikana, mutta huijasin itseäni vähän, enkä ottanut tunnilla käytettävää sykevyötä. Päätin nauttia ilman suorituspaineita. Sotkin menemään 55 minuuttia rakastaen jokaista hetkeä. Jopa sitä, kun lounas alkoi maistumaan jälleen suussa hieman liian raivokkaan kiihdyttelyn seurauksena. Itseasiassa, jos mun pitäisi valita yhdet kengät, joita en heittäisi menemään, ne olisi spinning-kengät. Niin paljon mä rakastan pyöräilyä. Silti mä en ole tajunnut pyöräillä. Olen näppärästi vaan nyyhkyttänyt sohvalla treenatun fiiliksen perään.

Mitä tästä kaikesta opimme. No sen, että ei oo pakko painella menemään gasellin lailla pitkin lenkkipolkuja, vaan voi vaikka vetästä vesijuoksuvyön päälle, ja painella sillä tavalla menemään. Vesijuoksu on mun mielestä muuten 100 kertaa ihanampaa, kuin ilman vettä juokseminen. Jos ei tykkää painojen paukuttelemisesta (älkää oikeesti paukutelko niitä, koska siinä menee korvat kaikilta, jopa sulta), ei niitä tarvitse raivolla viuhtoa ja miettiä, että miksei salilla käyminen ole sulle henki ja elämä. Sit voi vaikka lähteä suunnistamaan esim. 

Millasia urheilulajeja teillä on, jotka ei vaan maistu? Entäs sitten ne ehdottomat lempparit?

 

 

Jazz-terveisin, 
Henriika S.

Share

Kommentoi