Pakko hymyillä, vaikka työkaveri on täys dikki

 

Nyt puhutaan bändistä, jossa kemiat ei kohtaa ollenkaan. Joukossa on yksi tai pahimmassa tapauksessa useampi heppu, jotka levittävät sellaista myrkynvihreää ja haisevaa usvaa ympärilleen sillä tavalla, että kaikki luovuus kuolee hitaasti, tuskallisesti kituen ja jäljelle jää pelkkiä nahistuneita muusikonrippeitä. Okei, ei se ihan näin kauheeta ole, mutta herkkänä taitelijasieluna on tosi raskasta tehdä työtä, jossa pitäisi olla sydän auki lurittelemassa koko universumin tunteiden kirjo, kun joku disauttaa (toivottavasti huomaamattaan) kaikkea, mitä teet. 

Tuli muuten mieleen tuosta haisevasta usvasta, joka leijailee ilmassa, että olen ollut myös niissä "oikeissa töissä" ja siellä leijaili ilmassa välillä aivan kamalia hajuja. Olin vielä harjoittelijana ja apua tarvitessani tuli silloinen esimies auttamaan. Opin todella nopeasti miten hommat hoituu, sillä tyyppi piereskeli aina, kun tuli lähelle. Kyseessä ei ollut mitään hiljaisia ja petollisia suhinoita, vaan ihan kunnon PRÖÖÖT ja siihen vielä naurut ja "hups" perään. Piereskeleminen on ihan okei (kaikki pieree), mutta käykää vähän kauempana paukuttelemassa jooko. 

 

 

Pierut sikseen. Jos tällä alalla voi edes hitusen olla onni myötä, niin sillä tavalla, että periaatteessa omat työkaverit a.k.a bändin voi valita itse. Välillä eteen tulee kuitenkin keikkoja, jotka tehdään uusien tyyppien kanssa, eikä yhteisestä sävelestä (toisella c ja toisella cis, heheheee) voida olla varmoja. Asia, joka varmasti vaikuttaa myös hyvin paljon kaikkiin riiteleviin bändeihin ja dramaattisiin koko porukan hajoamisiin on se, ettei meillä ole varsinaisesti esimiestä. Usein on valittu joku johtohahmo, jonka visiota toteutetaan, mutta kuitenkin jokaisen ääni on kuuluvissa (kirjaimellisesti). Nyt ei puhuta niistä tyypeistä, jotka on allekirjoittaneet sellaisen sopparin, jossa sanotaan, että sulla ei ole päätösvaltaa mihinkään. Jos meinaat just sellaisen allekirjoittaa, älä tee sitä.

Täällä vaihtokoulussa on käytössä eräänlainen "tosielämä simulaattori", sillä joka viikko esiinnytään opettajan mielivaltaisesti päättämien soittajien kanssa. Ryhmiä on viisi ja kaikilla on oma päivä. Ryhmässä on useampia tyyppejä, jotka soittavat samaa instrumenttia, joten kokoonpanoissa on jonkun verran variaatiota. Hommasta jännittävän tekee se, että opettajat eivät päätä soitettavaa ohjelmistoa, vaan joka viikko on joku liiderin roolissa. Toisilta se käy kuin tanssi ja toisista näkee, että sovitukselliset päätökset ja oikeastaan kaikki muutkin päätökset on siihen asti tehnyt joku muu.

Suurimmalla osalla ryhmistä on koko ajan aika hyvä meininki, mutta joukkoon mahtuu myös muutama tulisempi porukka. Tarvitaan vain pari tyyppiä, joiden välillä kipinöi ja räjähdysherkkä tilanne on valmis. Se voi olla niinkin tulinen, että lopulta joku voi saada melkein turpaansa. Jokunen totuuden siemen siinä taitaa olla, että suomalaiset ovat vähän rauhallisempaa porukkaa, sillä Jyväskylässä ei ole vielä nyrkit viuhuneet. Tosielämässä nyrkit ei tietenkään saa heilua, eikä ne saisi koulumaailmassakaan, mutta kai siellä koulussa jotain pitää oppia. Vaikka sitten niitä käytöstapoja.

 

  Eräänlainen ammattitaidon mittari onkin pokerinaama. Kuinka hyvin osaat esiintyä, vaikka taustalla olisi käynnissä vuosisadan paskamyrsky. Välillä kaupassa käydessä meinaan toivottaa voimia kassahenkilölle, jonka naama alkaa olla lähes väärinpäin. Jotenkin sellaisessa tilanteessa vielä ymmärtää, jos ei ole aina aurinkoinen, kun sitä tehdään kuitenkin 8 tuntia päivässä, mutta miettikää nyt muusikkoa lavalla naama näkkärillä. Not cool. Meille maksetaan siitä, että sinulle siellä yleisössä tulee hyvä fiilis tai ainakin kaikkemme annetaan, että kosketettaisi jollain tavalla paikalle tulleen yleisön sisintä. Olisikin hyvä tai ainakin erilainen bisnesidea, kun ryhtyisi maailman v****maisimmaksi esiintyjäksi. Voisi mainostaa itseään muusikkona, joka varmasti pilaa päivän. "Tilaa tästä vihaamasi ihmisen synttäreille unohtumaton esitys ja sankaria ****ttaa aivan varmasti".

 

Onko sulla koskaan pettänyt pokka ja pelihousut revenneet totaalisesti, kun työkaveri on ollut täys dikki?

 

Jazz-terveisin,
Henriika S.

Kommentit

jokaisessa työpaikassa (Ei varmistettu)

Nyt on asiaa. Dikkejä, siis ääliöitä, löytyy jokaisesta suunipaikasta, jokaiselta alalta kansalaisuuteen, ikään, sukupuoleen jne jne katsomatta. Itse olen kiertänyt kymmeniä työpaikkoja. Jokaisessa on vähintään yksi yhteistyökyvytön työkaveri, jonka kanssa kaikki on hankalaa. Monesti mietin olenko se minä, mutta jos suurimman osan kanssa synkkaa, niin miten voisikaan.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.