Paljastuksia osa 2/5: Lavastin isäni syylliseksi

Tämä tapahtuma nousee mielen sopukoista aina tasaisin väliajoin. En ole siitä todellakaan ylpeä ja mietin, että miksi ihmeessä tein sen. Nyt vanhempana ja viisaampana ei tulisi mieleenkään asettaa rakasta isääni samaan tilanteeseen, mutta nuorena oli toisin. En ehkä osannut ajatella muuta kuin itseäni.

Tarina alkaa siitä, kun automme on pakattu täyteen matkatavaroita ja minä ja isäni olemme lähdössä matkaan. Tarkoituksemme on ajaa auto laivaan ja matkustaa Saksaan muun perheen edeltä. Välillä mietin, että teinkö sen mitä tein siitä syystä, että olin vihainen, kun äiti ja sisko eivät tulleet mukaan vai mikä mahtoi olla tekoni motiivi? Olin kuitenkin matkustanut kahdestaan isäni kanssa paljon ja muutenkin olin sellainen "isin tyttö". Lähtöasetelmat matkalle olivat siis aivan normaalit ja kaiken piti olla kunnossa.

Lähdimme matkaan ja olimme jo lähellä satamaa, kun se tapahtui. Kaikkien vanhempien kauhu. Oksentava lapsi liikkuvassa autossa, eikä toista aikuista mukana auttamassa. Pienen varikkopysähdyksen jälkeen matka jatkui taas uusissa vaatteissa kohti laivaa ja hommat näyttivät rullaavan jälleen ihan tasaisesti. Isä ajoi auton sisälle laivaan ja roudasi minut, matkatavarat ja itsensä hyttiin. Ensimmäinen etappi saavutettu!

Meillä oli tapana matkustaa usein laivalla Saksaan ja mielessäni on monta lämmintä muistoa lasten leikkialueelta. Muistot ovatkin vain omasta mielestäni lämpimiä, sillä olin se todella ärsyttävä kakara, joka aina kiipesi liukumäkeä väärään suuntaan estäen muita laskemasta. Olin keksinyt, että sitä kautta kukaan ei voi laskea ennen minua ja pääsen ylös päästyäni laskemaan ensimmäisenä. Nerokasta! Nyt, jos näkisin itseni tekemässä samaa, menisin pitämään pienen puhuttelun ja olen varma, että leikkipaikan säännöistä on keskusteltu vanhempieni toimesta kanssani aika monta kertaa. 

Parasta laivalla matkustamisessa on edeleen syöminen. Ruoka on aina ollut lähellä sydäntäni ja jossain vaiheessa olenkin saanut kärsiä siitä hitusen. Olemme isäni kanssa aikamoisia kulinaristeja ja mielessäni on monta lämmintä muistoa näiden notkuvien buffetpöytien lähellä viettämistäni tunneista. Huhujen mukaan laivalla on myös joskus ollut ravintolassa flyygeli ja mini-Henriika on käynyt vetätämässä sen äärellä jonkinnäköisen spektaakkelin kaikkien kanssamatkustajien kauhuksi ja toivottavasti edes vanhempieni iloksi..

Palataanpa kuitenkin takaisin tähän häpeäpilkkuun elämässäni. Siihen, kun lavastin isäni aika pahasti syylliseksi. Olimme siis päässet laivaan ja omaan hyttiimme, kun se tapahtui. Isäni alkoi vuorostaan oksentamaan ja tyylilleen uskollisena laittoi minua hieman paremmaksi. Hän ei nimittäin voinut nousta vessasta, sillä tauti oli laittanut kaikki päät kehosta sekaisin.

Sillä välin, kun isäni kärsi toiletin puolella ja yritti keksiä, miten selviää matkasta, oli meikäläisellä todella mahtavat metkut mielessä. Kävelin hytissä sijaitsevan puhelimen luokse ja otin sen käteeni. Näppäilin numeron, joka seinässä lukee ja annoin runosuonen sykkiä. 

"Henriika täällä. Minut on jätetty aivan yksin tänne hyttiin."

Voitte kuvitella, kuinka riemuissaan isäni oli tästä. En tietenkään ollut hytissä yksin ja tiesin sen 100% varmuudella. En tiedä oliko isälläni vessan ovi auki, mutta voisin veikata, että hän oli jättänyt sen auki valvoakseen minua. Joten siinä minä juttelin "mukavia" luuriin, kun isäni istui vessassa, eikä voinut liikkua, sillä tavaraa tuli päästä jos toisestakin. 

Jäkeenpäin tälle tapahtumalle on naurettu monet kerrat vedet silmissä, mutta sillä hetkellä hommasta on ollut huumori kaukana. Aiankin kaikkien muiden mielestä, paitsi minun. Onkohan muilla tällaisia kokemuksia omasta lapsuudestaan, vai olenko ainoa kauhukakara?

 

Jazz-terveisin,
Henriika S. 

Share

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.