Paljastuksia osa 5/5: Tahdon.

Kuten otsikko paljastaa, liittyy kaikki tässä postauksessa sanaan tahdon. Sanaan, jolla on niin paljon voimaa ja merkitystä. Tähän sanaan kiteytyy suuri lupaus. Oman tähän astisen elämäni suurin sellainen. 

Kaksi vuotta sitten kesäkuun alussa oli jännät paikat. En ollut nukkunut viikkoon kunnolla ja grande finalena edeltävän yön unet jäivät vain yhden käden sormilla laskettaviin tunteihin. Olin suunnitellut päivää vuoden verran ja varmistanut tuhat kertaa, että kaikki oli tehty, mutta silti. Olin melkein ripulit housussa jännityksen takia. Hyvällä tavalla kuitenkin. Olihan nyt aamu, jonka jälkeen sukunimeni ei ole enää sama. Oli aika mennä naimisiin.

Saan edelleenkin kuulla siitä, että olimme nuoria mennessämme naimisiin. Nuoria ollemme mielestäni edelleen ja toivottavasti jollain tavalla ihan sinne vanhoille päiville asti. Ja siis olimmehan me nuoria. Olin melkein 24-vuotias ja mieheni 25-vuotias. Nuoruutemme ihmettelyn jälkeen saimme osaksemme ihmettelyjä siitä, että olimme seurustelleet vasta vuoden kihlautumishetkellä ja hääpäivänä kaksi. Kiitollinen olen perheillemme siitä, että he eivät hetkeäkään kyseenalaistaneet tätä. Kaikki lähellämme tiesivät mistä tulemme ja näkivät sen, että meidän tarinamme oli kirjoitettu samaan kirjaan. Olimme löytäneet toisistamme sen ihmisen, jonka ääriviivat olivat täydellinen vastakappale omillemme. Ihmisen, joka haluaa ymmärtää kaiken. Näkee sen, mitä yritämme muilta piilottaa. (Tämä ominaisuus on välillä myös todella ärsyttävä..)

Hääpäivämme oli kaikesta jännityksestä huolimatta täydellinen. Rakkaimmat ystävämme ja perheemme olivat saapuneet pitkienkin matkojen takaa. Ruoka oli taivallista kuuleman mukaan, sillä itsehän en muista siitä mitään. Olin odottanut syömistä todella paljon. Häitä edeltävät viikot menivät lähinnä kurkkua nakertaessa, sillä puku oli ostettu hitusen motivaatiomielessä. Kuvista pääsee onneksi takaisin niiden ruokien äärelle ja voin edes yrittää kuvitella, että miltä ne maistuivat. Älyttömän taitava kondiittori ystäväni oli loihtinut meitä varten maailman kauneimman kakun, jonka makua en myöskään valitettavasti muista. Niin ne itselle tavallisesti todella tärkeät asiat jää unholaan, kun on rakkaudesta ja jännityksestä sekaisin. 

Halusimme häistä rennot ja meidän näköiset. Sanoimme kaasoille ja bestmaneille, että ei todellakaan tarvitse järjestää mitään vaivaannuttavia leikkejä, vaan tärkeintä on rento meininki ja hyvät bileet. Olemme molemmat muusikoita, joten ruuan ja juoman lisäksi päivän tärkeimpiin asioihin lukeutui musiikki. Kirkossa ystävämme soittivat perinteiset hääbiisit vaskikvintetillä ja bileissä tarkoin valikoitunut bändi, Penatonics. Jos joku vielä miettii bändiä häihinsä, on tämä pomminvarma valinta. Bändi on muutenkin sellainen asia, jonka kohdalla ei kannata pihistellä. Se saa ihmeitä aikaan ja ammattilaisten käsissä lähtevät Tiukkis-Tiinojenkin lanteet liikkeelle.

Meidän häissä, kuten varmasti kaikissa häissä, tapahtuu ja sattuu kaikenlaista suunnittelematonta. Meillä esimerkisiksi catering firma päätti kerätä kaikki kupit ja kipot pois juuri, kun isäni puheen piti alkaa. Olin niin pihalla, etten osannut edes raivostua. Häävieraat ottivat tämän "ohjelmanumeron" myös ihan kevyesti ja lopulta sai isänikin puheenvuoron. Seuraavana päivänä siskoni (toinen kaasoista) kertoi myös, että catering tyyppieen mennessä lähti heidän mukanaan ainoa viinipullon korkinavaaja (muistakaa ottaa mukaan sellainen, jos tarjolla on pulloviinejä!). Olin onnellisen tietämätön tästä asiasta ja lopulta serkkuni mieheltä oli löytynyt avaaja ja viini pääsi virtaamaan jälleen. 

Häitämme juhlittiin Kirkkonummella vain muutaman kymmenen minuutin ajomatkan päässä Helsingin Saksalaiselta kirkolta, jossa meidän vihittiin. Valitsimme Kirkkonummen pitkälti rahallisista syistä. Tilavuokrasta tipahti tuhat euroa heti, kun pääkaupunkiseutu jäi taakse ja se sisälsi myös edellisen illan, jolloin paikalle pääsi koristelemaan. Nostan hattua kaikille niille, jotka koristelevat paikan hääpäivän aamuna. Ei olisi onnistunut tältä rouvalta.

Edelleen, kun mietin elämäni parasta päivää, nousee hymy huulille. Kaikki oli täydellistä omassa epätäydellisyydessään. Juhlat olivat juuri meidän näköiset. Loppuun asti mietityt, mutta kuitenkin joustavat. Niissä improvisoitiin ihmisten ehdolla ja lopulta syntyi maailman kaunein biisi. Meistä tuli aviopari.

Jazz-terveisin,
Henriika S.

Kuvat: Suvi Häyrinen

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.