SANO MUA MUUSIKOKS!

 

Syntyykö joku tähän ammattiin? Ehkä. Ehkä ei. Minä en ainakaan syntynyt. Siitä ei itseasiassa ole edes kovinkaan kauaa, kun uskalsin ensimmäisen kerran sanoa uudessa porukassa olevani ammatiltani muusikko. Sehän olen ihan paperillakin, mutta mikä paperi sitten tarkoittaa muusikkojen keskuudessa, että on lajitovereiden hyväksymä muusikko. Mene ja tiedä. Jotenkin todella vaikeaa se on sanoa ääneen, kun päässä huutelee pienet menninkäiset, että: 

"Mitä sä oikein kuvittelet? Sulla ei ole mitään 150 keikan vuosia todellakaan eli etkös sä vaan harrastele ja puuhastele siellä kotosalla ja laulele suihkussa diipadaapaa ja selität samalla itselles sooloavas jotain jaskanpaskaa. Yrittäisit edes sanoilla laulaa välillä. Jätä se muusikon titteli vaikka Beyoncélle muru."  

Yritä siinä sitten rinta rottingilla toitottaa olevas muusikko.

 

Verhot kiinni, ettei paparazzit nää. 

Ei ne menninkäiset onneksi joka päivä huutele. Veikkaan kuitenkin, että aika moni nostaisi käden ylös, jos pyytäisin viittaamaan, jos on joskus kuullut epäilijämenninkäisen huutelevan omassa päässään. Mun päässä ne karjuu eniten silloin, kun on aika säveltää. Se on niin henkilökohtaista hommaa, että jo pienikin inahdus saa epäilemään, vaikka olisi juuri sekuntia aikaisemmin ajatellut kirjoittaneensa vuosisadan parhaan biisin. Tästä syystä pidin luovaa taukoa säveltämisestä kevyet 10 vuotta. Kannattiko? Enpä usko, mutta ollut on mennyttä ja huominen on huomenna vai miten se nyt menee.

Toinen paha juttu on itsensä muihin vertaaminen. Se on todella paha. Taas nousee varmaan aika monta kättä ylös, jos kysyn, että kuka on verrannut itseään toiseen muusikkoon tai muuten vaan ihmiseen ja miettinyt, että en mä pysty samaan. Mä oon tehnyt sen ainakin sata kertaa.

 

Mun keikkabussi. Ootko kateellinen?    

Virhe. Musiikkibisnes olis aika tylsää jos kaikki tekis samalla tavalla. Meillä on syystäkin omat äänet, mutta se ei poista sitä, etteikö toiselta vois oppia. Sitä meille Groningenin vaihtokoulussakin kerta toisensa jälkeen sanotaan, että kaikki tieto löytyy legendojen soitosta, mutta sun täytyy kuitenkin olla oma itsesi. Ihan niinkuin kielikin opetellaan ja sitten puhutaan omalla äänellä. Joo joo. Oikeesti. Todella vaikeaa olla vertaamatta itseään muihin tai olla olematta kateellinen, mutta kannattavaa se kai sitten lopulta on.

 

Viimesen päälle #office.

Sitten se kaikista ihanin "Miten sä siis aiot elättää itsesi niinkun oikeesti?" - kysymys. Vetää aina yhtä hiljaiseksi. Tämä on ammatti siinä missä kaikki muutkin ammatit. Sormet ja varpaat ristissä me siis kökötetään kotona ja odotellaan, että puhelin pirisee ja keikkaa tulee. Sellaista se muusikon arki nyt vaan on. Viikot katsellaan puhelinta ja sitten viikonloppuna kävellään punaisella matolla ja lauletaan areenoilla glitterihelmat viuhuen. Eikös vaan?

No ei vaan kös. Kuten kaikille on jo varmasti käynyt selväksi Saara Aallon hienosta esimerkistä, että aika kovaa duunia joutuu tekemään, jos meinaa päästä niitä glitterihelmoja heiluttelemaan muuallekin kuin olkkarin lattialle. Eli kovalla työllä se itsensä elättäminen tapahtuu ja parhaimmassa tapauksessa täysin musiikilla ja siihen liittyvillä asioilla.

Tämä raivoa synnyttävä kysymys osuu kuitenkin usein johonkin totuudenjyväseen. Luulen, että me oikeasti pelätään vähän tai välillä enemmänkin, että miten se itsensä tai hyvällä tuurilla kokonaisen perheen elättäminen muita viihdyttämällä onnistuu.

 

Tiukan paikan tullen officen voi tietysti siirtää myös raikkaaseen ulkoilmaan.         

 

Keitä me sitten voidaan sanoa muusikoiksi? Onko muusikolle mitään määritelmää samalla tavalla kuin lääkärille tai vaikka luokanopettajalle? Tähän ammattiin kun ei välttämättä tarvitse mitään tutkintoa. Tämä on todellakin paha kysymys ja taas ne epäilijämenninkäiset alkaa huutelemaan mun päässä, että jos et tiedä sitä edes itse niin sua ei ainakaan voi sanoa muusikoksi. Jes.

 

 

Vielä ei tosiaan ole omaa keikkaa Stadionilla, mutta täällä mä odottelen olkkarissa glitterit ja paljetit välkkyen, että puhelin sois. Välillä joku epäilijämenninkäinen pitää mulle seuraa, mutta muuten oon kyllä tosi hyvin tavoitettavissa.

 

Jazz-terveisin,
Henriika S.

 

 

Ps. Meillä alkaa huomenna parisuhdetta ja luonnonlakeja koetteleva reissu yötämyöten lentokentälle, jossa telttaillaan aamuun asti olosuhteiden pakosta. Yritän houkutella M:n mukaan karun luontodokumentin tekoon, jossa ihmisen hermoja koetellaan luultavasti nalkuttavan vaimon toimesta. Laadutonta huumoria voi olla luvassa Youtuben puolella keskiviikkoiltana, kun Suomeen päästään. Jos näin ei ole, alkoi riitely jo yöllisellä junamatkalla Groningenista Amsterdamia kohti.

 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.