Sisarusrakkaudesta

 

Tänään on siskoni syntymäpäivä. Sen tyypin, joka on saanut minut kiihtymään nollasta sataan varmaankin helpommin, kuin kukaan muu.

Tunnen edelleen huonoa omatuntoa siitä, että olen ollut lapsuusvuosina erityisen kamala isosisko. En todellakaan ollut sellainen, joka olisi sulassa sovussa leikkinyt siskonsa kanssa, vaan kriittisen kolmen vuoden ikäeron takia koin, että olen jotenkin aivan eri planeetalta, kuin se pikkuinen inisevä blondi, joka varmasti toivoi kaikki ne kerrat, oven mennessä nenän edestä kiinni, pääsevänsä leikkiin mukaan enemmän, kuin mitään muuta siinä pienen ihmisen maailmassa. Huomaan jopa kyynelten hiipivän silmäkulmaan, kun näen mielessäni miten se pieni tyyppi joutuu kerta toisensa jälkeen pettymään ja menemään hiljaa omaan huoneeseensa, kun isoilla tytöillä on omat leikit menossa. Voi kunpa se isosisko olisi tajunnut kuinka tärkeää sille pienelle ne leikit olisivat olleet.

M:n siskon perheessä lapset ovat syntyneet kahden vuoden välein ja eron ainakin minun ja siskoni leikkipolitiikkaan huomaa selvästi. He leikkivät yhdessä ja jonkinlainen yhteinen sävel ja ymmärrys on nähtävissä, vaikka tietysti erimileisyyksiä ja riitoja tulee päivittäin, jos joku on vahingossa mennyt ottamaan sen tietyn leegoukon, jolla toinen juuri siinä hetkessä halusi leikkiä.

Eräänä aamuna siskoni ollessa 6-vuotias sairastui hän todella vakavasti ja hänet kiidätettiin sairaalaan moneksi päiväksi. Sairaalan parkkipaikalla pelkässä yöpuvussa (metsänvihreä miesten jättimäinen t-paita, jossa komeili Snake2-pelin logo) seisoessani koin ensimmäistä kertaa pelkoa siitä, etten enää koskaan näkisi siskoani. 9-vuotiaana ymmärsin, että vaikka joku on maailman ärsyttävin tyyppi, voi häntä rakastaa samalla eniten koko maailmassa. Silloin joku minussa muuttui.

Haluaisin tänään käyttää tämän puheenvuoron kertoakseni teille asioista, joista olen siskossani niin kovin kiitollinen.

 

 

Siskon kanssa lapsuusmuistoista puhuminen on ihan erilaista, kuin sellaisen, joka ei ole niitä kanssasi kokenut. Hän on se, joka muistaa millaiselta tuntui mennä mökillä uimaan ensimmäistä kertaa kesällä. Vesi oli ihan liian kylmää, mutta lopulta sieltä ei malttanut nousta ylös, kun joku merenneitoleikki oli kesken. Vesi oli ainoa paikka, jossa leikimme yhdessä. Siksi ehkä rakastankin uimista niin paljon.

Hän myös tietää mitä tarkoitan sanoessani, että nyt olisi ihanaa, kun joku laittaisi viltin ympärille samalla tavalla, kuin saksanmummi aina teki tuodessaan meille aamupalaa olohuoneeseen. Hän tietää myös selittämättä, että siihen aamupalaan kuuluu vitivalkoinen sämpylä, jonka kuori on rapea, mutta sisusta sellaista ihanaa höttöä. Päällisinä toisessa puolikkaassa on voita ja sellaista ilmakuivatun kinkun tapaista pyöreää kinkkua, ja toisessa sitä juuri oikeanlaista maksamakkaraa. 

Ennen, kuin siskoni joutui sairaalaan, oli minulla tapana laittaa hänet tekemään kaikki jännittävät asiat. Olin tietysti mukana, mutta hänet laitoin puhemieheksi. Tyyppi oli paljon rohkeampi, vaikka oli ihan pieni. Sairaalan parkkipaikalla kuitenkin päätin, että nyt on meikäläisen aika ottaa vastuu tuosta tyypistä. Vaikka otinkin vetovastuun meidän kaksikosta sanoisin, että hän on edelleen paljon rohkeampi, kuin minä. 

Aikuisiällä on ollut ihanaa, kun meistä on tullut sisarusten lisäksi ystäviä. Liikutuin ihan kyyneliin asti, kun siskoni ensimmäisen kerran soitti minulle ensimmäisenä ihmisenä kaikista, kun elämässä satoi kaatamalla ripulia niskaan. Siskon suurin kunniatehtävä on olla tukena, ja jotain ihmeellistä siinä on, kun sanojakaan ei tarvita, vaan puhelimessa voi olla ihan hiljaa ja toinen tietää sinun olevan siellä ja ymmärtävän. Toinen saattaa itkeä sanomatta mitään toisen kuunnellessa hiljaa, tai keskustelua voidaan käydä todella nopeasti ilman kokonaisia lauseita toisen tietäessä jo ensimmäisestä tavusta mitä on tulossa. Se ymmärrys on jotain sellaista, mitä muiden kanssa ei ole. Ei vanhempien, eikä puolison. Sisarusten välinen salakieli, jota muut eivät pysty kuulemaan.

Siskoni on myös ainoa tyyppi, joka sanoo minulle ihan suoraan, jos alan törttöilemään. Hän on sopivan kaukana, mutta kuitenkin niin lähellä, että näkee selvästi, jos taiteilijalla lähtee mopo keulimaan vaarallisen pystyssä. Tietysti M osaa ojentaa myös, mutta joku juttu siinä on, että puolisolta ei osaa ottaa samalla tavalla palautetta vastaan, kuin siskolta. Kai se on sitä, kun siskon kanssa on pienenä riidelty ja sovittu 100 kertaa päivän aikana. Asiat ottaa tosissaan, mutta ei liian vakavasti. Ne sanotaan kuitenkin aina rakkaudesta.

 

 

Yksi hienoimmista tehtävistä, joita minulle on tässä elämässä annettu, on olla isosisko maailman upeimmalle pikkusiskolle. Hyvää syntymäpäivää ihanista ihanin Biisuli (rakkaalla siskolla on monta nimeä :D).

Olis tosi ihana kuulla, että minkälaisia perinteitä tai tapoja teillä on sisarustenne kanssa. Mikä on se teidän juttu?

 

Jazz-terveisin,
Henriika S.

Share

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.