SOME ei puhu. Sinä puhut.

 

"Onpa toi lihonu. Mitä tolla on päällä?! Kato noita laseja, ei sovi yhtään. Miten se puhuu tolleen? Taitaa olla syönyt kakkua koko loman. Hirveet silmäpussit. Toi huulipuna on kauhee. Näyttää aika pullukalta tossa paidassa. Ihme friikki."

Aikuiset juttelevat siinä. Ihan läpällä. Nauravat päälle. Eihän tämä ole vakavaa. Huumoria huumoria. Mitäs menevät televisioon.

Mutta entäs sitten, kun siinä vieressä istuu se viisivuotias napero pehmolelu kainalossaan ja kuuntelee tätä illasta toiseen koko lapsuutensa ja nuoruutensa.

Se on puhetta, jonka lapsi oppii. Siitä tulee nopeasti sisäistä puhetta itseä kohtaan.

 

Näin kirjoittaa Henriikka Rönkkönen ihanassa Sinkkublogissaan ja on aivan oikeassa. Syytämme somea ulkonäköpaineista ja siitä, että me kamppailemme niiden kanssa iästä huolimatta. Valitettavasti ja onneksi homma on nyt niin, ettei (kai) mikään keinoäly niitä juttuja sinne kirjoittele, vaan ihan meidän omista sormista ja suusta ne jutut pulppuavat. Me olemme luoneet ne kuvat "täydellisestä" ihmisestä, joko itse näpyttelemällä tai näyttämällä esimerkkiä (tiedostaen tai tiedostamatta).

Eräässä Facebook-ryhmässä oli vanhemman kirjoitus nuorten pilkkaavasta huutelusta. Olivat huudelleet toiselle nuorelle ravintolassa kommentteja tämän painosta. Se sai taas ajattelemaan tuota Rönkkösen kirjoitusta ja mietin, että niin. Ei ne jutut sinne someen itsekseen päädy. Eikä lapset opi noita juttuja mistään muualta, kuin kotoa. Ei välttämättä omilta vanhemmiltaan, mutta jonkun toisen vanhemmat ovat ne ajatukset omien lastensa päähän ehkä huomaamattaan asettaneet, ja nyt se oma lapsonen kylvää niitä muidenkin mieliin. Ymmärtämättä, että hetkonen, mun omat vanhemmat on näyttäneet ihan väärää esimerkkiä. Aikuisen yliluonnollinen status karisee kuitenkin aika myöhään, sillä harva alakoululainen astelee siihen telkkarin eteen ja sanoo, että: "Kuunnelkaa nyt omia juttujanne. Minä opin ihan vääränlaisen mallin teiltä. Haluatteko, että haukun muita samalla tavalla?"

Facebookissa kiersi jokunen aika sitten artikkeli laulajasta, jolle oli keikan jälkeen työnantajan puolesta sanottu, että ensi kerralla voisit sitten laittaa vähemmän tyköistuvan mekon päälle, kun vain laihat voivat pitää vartalonmyötäisiä mekkoja.

"Although almost all of our vocalists are fit and slim - the way our boutique orchestra would like our front line performing artists to be… two of our featured singers were not," the email read. 

"We hope that they would, as such, refrain from using tight-fitting dresses and use loose (less physically-revealing, less physically-accentuating) dresses instead."

 

The email, which was signed by "the management", also said that in the future, only "fit and slim" women would be hired.

"As per our highly selective casting requirements for vocal artists taking on a prominent leading role on stage, only singers who are physically fit and slim (or at the very least, those who know how to dress strategically/suitably in order to not bring attention to their temporary physical/dietary indulgences) would be showcased with our boutique orchestras."

Kysynpähän vaan, että mitä helvettiä?! Voin paljastaa, että tämä orkesteri lakkautettiin episodin jälkeen, mutta silti. MITÄ?! Koko jutun voit lukea täältä. Jos nainen olisi paukannut keikalle alasti, olisi voisi ehkä keskustella vaatteiden pukemisesta, mutta ei näin. Ei todellakaan näin.

Muistatteko muuten sen ohjeman, jossa tyypit katsoo ohjelmia ja kommentoi niitä. Aloin tässä miettimään, että hitto. Siitäkin kyllä voi oppia väärää mallia. En usko, että ohjelman tekijät ovat miettineet sitä sillä hetkellä, ja sarjassa on monta ihanaa tyyppiä, mutta huomaamattaan siinäkin sallitaan ihmisten negatiivista kommentoimista.

 

 

Ootko sä kohdannut tällaista käytöstä? Mä ainakin tunnustan huomaamattani kommentoivani juurikin telkkarissa esiintyviä tyyppejä. 

 

Jazz-terveisin,
Henriika S.

 

Kuvat: Kävin ottamassa yksinäni kuvia. Asento saattaa näyttää levolliselta, mutta maa oli märkä ja niskaan sattui. Mitä vain kauniiden kuvien takia, eiks vaan ;)

Kommentit

Iisu (Ei varmistettu)

Luin saman postauksen ja oon ihan samaa mieltä. Ei ihme, jos lapsilla ja nuorilla on itsetunto-ongelmia, jos vanhemmat puristelee makkaroita joka päivä peilin edessä ja telkkaria katsoessa kommentoi "voi kunpa ite olisin yhtä laiha" "onpa tolla ruma nenä" jne.

Tota tekee niin huomaamattaan, itekkin aina kommentoin muiden asuja telkkarissa ja laihtumisohjelmat oli mun lemppareita nuorempana.

Tärkee huomio ja toivon todella, että pystyn välittämään omille lapsille joskus myöhemmin, että on ok olla just sä.

Henriika S.

Jep. Pistää miettimään, että mistä muiden kommentoiminen kumpuaa. Onko sitä vaan itsestään niin epävarma, että sillä tavalla pönkittää itseään? Täytyy ihan tosissaan kiinnittää huomiota tuohon. Huomaan myös ilmoittavani heti kavereille, jos olen vähän lihonut sillä välillä, kun ei olla nähty. Sanon ääneen sen, mitä kuvittelee muiden ajattelevan. Lopulta se kertoo enemmän siitä, mitä omien korvien välissä liikkuu. Luulen, että ystävät on vaan onnellisia, kun nähdään pitkästä aikaa. Tää on kyllä iso kasvun paikka, hui :)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.