Taste of New York - Makuja maailmalta

”I hope the whole thing comes out very well for everyone” 

 

Näin sanoi Dafnis Prieto sunnuntaina 26.11. Siltasalissa Jyväskylässä. On tunnustettava, että katsellessani ja kuunnellessani videotervehdystä, mietin hetkeä, jolloin kuulin maistiaisia illan ohjelmasta harjoituskauden alkuvaiheessa. Toivottavasti tämä homma menee lopulta hyvin. 

Kapellimestari Ilkka Mäkitalo oli koonnut jälleen todella kunnianhimoisen ohjelmiston Jyväskylä Big Bandin esitettäväksi. Vaikka ohjelmisto oli todella haastava, voin käsi sydämellä todeta, että tuona sunnuntaina kuultiin Siltasalissa tätä bändiä oman kuunteluhistoriani tiukimmassa kunnossa. Muutaman viime vuoden sisällä tehdyt konsertit, Big Bandien Suomen mestaruus ja Romanian kiertue ovat hitsanneet tämän porukan todella hyvin yhteen. 

Lavalla loistivat monet solistit, mutta erityisesti komppisektio ja Markus Snellmanin rumpujen takaa johtama perkussioryhmä (Osmo Blomqvist, Jorma Lehtola ja Vili Kallonen) mahdollistivat näin haastavan ohjelmiston soittamisen. Bigband soitossa on ensiarvoisen tärkeää, että bändin sydän, eli komppisektio pumppaa tasaisesti ja ilman kenenkään aiheuttamia rytmihäiriöitä. Hanna Turusen (basso), Aaro Laitisen (piano) ja Markus Snellmanin vuosien yhdessä soittaminen todellakin näkyy ja kuuluu tässä bändissä ja vain hyvässä mielessä. 

Vieraileviksi solisteiksi oli konserttiin kutsuttu saksofonisti Markku Rintapollari ja pasunisti Jussi Kosonen. Rintapollarin soittossa on todella lämmintä ja tummaa syvyyttä, eikä sooloissa ole missään vaiheessa pidättelemisen meininkiä. 

 

 

Olin odottanut Kososelta ja Rintapollarilta hieman suurempaa solistin roolia ja harmittamaan jäikin, kun emme kuulleet yhtäkään kappaletta, jossa molemmat olisivat soittaneet yhdessä. Itsekin "vähän" pasuunaa soitelleena toiveissa oli tietysti jokin soolopasuunalle ja bigbandille sävelletty teos, mutta kaikkea ei voi aina saada. Tuntui siltä, että kummallakin solistilla olisi ollut vielä todella paljon enemmän annettavaa, ehkäpä seuraavalla kerralla siis. Ainoa selkeästi solistille kirjoitettu kappale kuultiin ensimmäisen puoliskon viimeisenä, Cico O’Farrilin Trumpet Fantasy, jonka meille tulkitsi Tero Savolainen. Tero ei jäänyt ainoaksi bändin omaksi solistiksi, vaan jokaisesta sektiosta saatiin vähintään yksi solisti valokeilaan.

Kappaleiden välissä lavan takaseinälle heijastettiin säveltäjien videotervehdyksiä suoraan New Yorkista ja Ilkka Mäkitalo kertoi mielikuvista, jotka olivat syntyneet harjoituskauden aikana. Konsertti oli paitsi soitannollisesti, myös visuaalisesti ja draamankaareltaan hyvin tarkasti rakennettu. 

En ollut vielä ennen konserttia itse koskaan käynyt tässä jazzia pullollaan olevassa kaupungissa ja odotinkin kovasti, että aukeavatko sävellykset minulle ihan uudella tavalla nyt, kun reilu viikko Nycissä on jo takana päin. Täytyy tähän väliin sanoa, että tuo monien hehkuttama kaupunki oli kaikkea sitä ja samalla kuitenkin ihan jotain muuta, kuin olin mielessäni kuvitellut.

New Yorkin syke oli aivan samanlainen, kuten kappaleissa, jotka Jbb:n konsertissa kuultiin. Se on vauhtia ja vaarallisia tilanteita – hetkiä, joissa ei ole aikaa jäädä ihmettelemään. Se on parittomia tahtilajeja ja niiden välissä puikkelehtimista niin, että kaikki näyttää kevyeltä ja vaivattomalta. Taustalla on todellisuudessa kovaa ja raadollista työtä, jotta kaikki ne hienot hetket näkyvät muille. Upeimmillaan kaupunki, joka ei koskaan lepää, voi antaa ihmiselle kaikki ne mahdollisuudet, joista hän on vain osannut unelmoida. On kuitenkin oltava juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Tuona iltana Siltasalissa nähtiin palasia New Yorkista, mutta parasta oli nähdä tämän yhtyeen uskomattoman hieno henki, jonka takia oli ylipäätään mahdollista, että näin huikean haastava ohjelmisto voitiin ottaa soitettavaksi. Isossa Omenassa kaikki voi olla suurta ja mahtipontista, mutta voi kyllä – on ne hommat aika isollaan meillä Jyväskylässäkin!

 

 

Kiitos JBB <3

 

Jazz-terveisin,
Henriika S.

 

Seuraa blogia facebookissa // Instagramissa
Share

Kommentoi