Teatterin montusta löytyy aarteita

Jyväskylä on todistetusti aivan huikea kulttuurikaupunki, ja tälle muusikolle tarjoutui mahdollisuus palata takaisin muutaman vuoden takaiselle työpaikalle. Sain liput blogin kautta Jyväskylän kaupunginteatterin Peter Pan-musikaaliin. Ensitöikseni suuntasin kuitenkin teatterin suuren näyttämön alle. Paikkaan, jossa yhdeksän muusikkoa pitää huolta siitä, että jokainen lavalla tapahtuva liike saa arvoisensa saundin juuri oikealla hetkellä.

Tänään valotan teille hieman teatterimuusikon työtä, ja otan teidät mukaan matkalle monttuun, josta ainoa kontakti lavalle on pieni luukku lattiassa. Sellainen, josta kapellimestarin pää juuri ja juuri näkyy. Usealta saattaakin mennä katsomossa kokonaan ohi, että teatterissa soittaa ihan oikea ihmisistä koostuva orkesteri. Toisaalta se kertoo myös bändin tasosta, virheitä ei muuten kuultu!

 

 

Suuressa maailmassa on kokonaisia teattereita, joissa pyörii vain yksi musikaali vuodesta toiseen. New Yorkin reissulla kävimme katsomassa Leijonakuninkaan, joka on pyörinyt jo ties kuinka kauan. On olemassa muusikoita, jotka soittavat vain yhdessä musikaalissa ja ovat tehneet sitä jo monta kymmentä vuotta. Tuntuu hurjalta ajatukselta, että joku on soittanut yhtä ainutta musikaalia koko uransa. Toista se on Jyväskylässä, sillä musikaali vaihtuu vuosittain, mutta kyllä niitä näytöksiä silti tulee aika monta. Näin helmikuussa voi sanoa, että hommat menee varmalla rutiinilla.

Muusikon työpäivä ei suinkaan ala siitä hetkestä, kun näytös pärähtää käyntiin, vaan sitä ennen on tultu paikalle jo hyvissä ajoin. Itse tulin paikalle aina viimeistään tuntia ennen h-hetkeä lämmittelemään ja virittäytymään tunnelmaan. Jokaisella on omat tapansa valmistautua, mutta viimeistään 20 minuuttia ennen on kaikkien istuttava soittovalmiina omalla paikallaan. Näyttelijät ovat siihen mennessä myös lämmitelleet ja avanneet äänensä, sillä vuorossa on tässä vaiheessa sound check. 

Lasse Hirvi (kapellimestari) laskee biisin käyntiin ja näyttämöltä alkaa kuulua laulua ja jalkojen töminää. Jokaisella soittajalla on oma mikrofoni, jonka välityksellä ääni kulkeutuu lavalle, ja myös yleisö pääsee nauttimaan orkesterin soitosta. Kappaleen loputtua kapellimestari antaa vielä joitain ohjeita ja toivottaa kaikille hyvää näytöstä. Tässä kohta minä hipsin montusta takaisin kahvioon odottamaan salin ovien avautumista.

Musikaaleista muistetaan yleensä isot tanssinumerot ja vaikuttavat lauluosuudet, mutta tarkkakorvaiset huomaavat, että musiikkia on paljon enemmän. Se kuljettaa tarinaa samalla tavalla, kuten näyttelijät vievät sitä eteenpäin lavalla. Kun joku esimerkiksi kompastuu näytelmässä, loihditaan ääniefektit lavan alta juuri oikeaan aikaan. Oikeastaan ei tarvitse mennä edes teatteriin asti huomioidakseen musiikin käyttöä tarinankerronnassa. Miettikää minkälainen olisi elokuva ilman musiikkia? Tai mainokset? 

Tänään täällä blogissa oli vuorossa katsaus lavan alle, ja seuraavaksi tulossa on tunnelmia katsomon puolelta. Sillä välin haastankin sut kiinnittämään erityisesti huomiota musiikkiin ihan vaan vaikka telkkaria katsoessa, ja kuvittelemaan tapahtumat ilman sitä.

Onko sulla joku ihan ehdoton suosikkimusikaali tai elokuva, jossa on aivan tajuttoman upea musiikki? 

 

*Liput Peter Paniin saatu blogin kautta

Jazz-terveisin,
Henriika S.

 

 

Seuraa blogia facebookissa // Instagramissa
Share

Kommentoi