Turusta valloitamme maailman!

Kello pirahtaa soimaan viideltä. Tuijotan puhelinta ja hieron silmiäni. 5:00, hyi saakeli. Istuttiin vanhempieni kanssa iltaa puoleen yöhön ja sen huomaa. 4,5h unta ei voi olla hyväksi kenellekään ja omassa kehossa se saa aikaan todella pahoinvoivan olon. Alkushokin jälkeen hortoilemme Matiaksen kanssa alakertaan, teemme aamupalaleivät valmiiksi ja käymme suihkussa. 

Klo 5:36 starttaamme auton ja laitamme navigaattoriin osoitteeksi Silja Linen Turun terminaalin. Matkalla teen vielä viimeisiä työhommia: ajastan Facebook-päivityksiä ja suunnittelen uudet kansikuvat muutamalle sivulle loppuun. Juodaan aamukahvit ja syödään eväsleivät siinä samalla.

1,5 h ajon ja työnteon jälkeen nökötämme jonossa ja odottelemme laivaan pääsyä. Otetaan muutama kuva muistoksi ja selfieitä tutkiessa lähinnä naurattaa. Kumpikin näyttää niin loppuun ajetulta, että matkassa on pakko olla mukana huumoria. Meinattiin aluksi, ettei oteta matkalle hyttiä, sillä kyseessä on päivälaiva Tukholmaan, mutta luojan kiitos otettiin. Kävellään suoraa päätä hyttiin ja kömmitään peittojen alle jatkamaan lyhyeksi jääneitä yöunia.

 

 

Puolen päivän aikaan nousemme ylös ja suunnistamme ruuan perässä laivan buffettiin. Varattiin sekin etukäteen, että kohteessa on mahdollisimman vähän säätöä. Palloteltiin aluksi aamiaisen ja lounaan välillä, mutta osuttiin oikeaan, kun valittiin lounas. Siinä aamuisessa koomassa ei olisi jaksanut kuin juoda kupillisen kahvia ja syödä jonkun palasen leipää. Sänky tuntui sen verran taivaalliselta, että sen kutsua olisi ollut vaikea vastustaa. Nyt ruokailtiin lounaalla oikein hyvällä ruokahalulla ja seuraavan kerran täytyy ehkä hyvällä tuurilla syödä vasta Ruotsissa.

Tällä hetkellä olemme siis vielä laivalla, jonka arvioitu saapumisaika Tukholmaan on klo 18:15 paikallista aikaa. Nökötän tässä yökerhon – tai mikä lie clubi onkaan – sohvalla ja kirjoitan teille kuulumisia. Nyt, kun loma on virallisesti tulilla voin hyvällä omallatunnolla näpytellä menemään. Samalla tämä reissupäiväkirja toimii yhteydenpitovälineenä meidän perheisiin, jotta siellä voidaan olla levollisin mielin ja tiedetään, että ollaan vielä olemassa. 

Kerrottakoon tähän vielä muutama fakta meidän reissusta, jotta lähtötilanne kirkastuu kaikkien mielissä (ja saan vielä itse fiilistellä edessä olevaa seikkailua). Lähettiin siis tänään 2.6. matkaan ja ensimmäinen Suomen rajojen ulkopuolinen kohde on Tukholma, josta jatkamme samoilla lämpöisillä kohti Göteborgia. Yövytään sukulaisten luona ja fiilistellään ainakin yksi päivä siellä.

Maanantaina meillä on suunnitelmissa lähteä jatkamaan matkaa kohti Tanskaa ja etsiä sieltä joku rannikolla sijaitseva camping paratiisi ja viettää yksi yö siellä. Sen jälkeen yritetään kiirehtiä Hollantiin Groningeniin (asuttiin siellä viime vuonna), sillä meidän rakkaalla ystävällä on tiistaina maisteriopintojen päättökonsertti ja haluttaisi todella kovasti yllättää hänet ehtimällä sinne. Ollaan siis kerrottu, että ei ehditä konserttiin, mutta lähdettiin reissuun nyt päivää aiemmin, kuin alussa suunniteltiin, joten saatetaan onnistua tässä suunnitelmassa. 

Groningenissa meinataan viettää sitten vähän pidempi pätkä ja se jälkeiset suunnitelmat paljastan teille myöhemmin. Katsotaan, jos innostun kirjoittamaan teille kuulumisia joka päivä, kun kalenterissa ei ole yhden yhtä merkintää ja saan päättää ihan itse, miten päiväni käytän. 

Meillä ei ole vielä oikeastaan minkäänlaista suunnitelmaa Göteborgiin, joten kaikki sunnuntaitärpit ovat todella tervetulleita!

 

 

Jazz-terveisin,
Henriika S.

 

 

Seuraa blogia facebookissa // Instagramissa

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.