VAIHTARILEGENDAT MUUSIKON TESTISSÄ

Viidet bileet viikkoon, ei läsnäolopakkoa, ei pakollisia tenttejä, pelkkää matkustelua ja juhlaa! 
SO NOT. Muusikon vaihto on kaikkea muuta, kuin edellä mainittuja asioita. Täällä on painettu duunia niska limassa ja siitä kuuluisasta biletyksestä ei ole tietoakaan. Muistaakseni ensimmäisellä viikolla itkin enemmän epätoivoani ja omaa superluuseriutta, kuin koko lauluopintojeni aikana.

 

 

Ne niin sanonotut elämän tosiasiat läsähtivät päin näköä kertaheitolla. Kotona elämää oli saanut elellä ihanassa turvallisessa kuplassa, jossa omat taidot tuntuivat edes hetken siltä, että jonain päivänä voisi vähän enemmänkin niitä roposia tällä ammatilla ansaita. Kupla sanoi poks maanantaina 5.9.2016 siinä iltapäiväkahvien jälkeen, kun kaikki uuden opiskelijat ja vaihtarit laitettiin tekemään musiikinteorian ja kuulemisen lähtötasotesti. Mun päässä oli sillä hetkellä ilmeisesti tekeillä kattilallinen puuroa, sillä en kuullut mitään. Opettaja olisi voinut soittaa vaikka Ukko-Noan, eikä mulla olisi ollut mitään hajua siitä biisistä.

Sunnuntain kunniaksi runoilin asiaa ja vähemmän asiaa vaihtareihin kohdistuvista legendoista muusikon näkökulmasta. Olkaatte hyvät!

 

 

Vaihtarit on onneksi koko vuoden vapaamatkustajia eikä opettajia kiinnosta niiden tekeminen

 Ööö. Ei. Meiltä vaaditaan aivan yhtä paljon, kuin kaikilta muilta. Koulun taso on valitettavasti (ja onneksi) korkeampi, kuin meillä Jyväskylässä ja vaatimukset on sen mukaiset. Ihan perusteltua siinä mielessä, että koulun jälkeen taitojen pitäisi olla sen verran hyvät, että maisterin tekeminen tai tällä hommalla eläminen olisi mahdollista. Hollannissa on muuten työllistyminen tehty naurettavan (ei oikeesti naurata yhtään) vaikeaksi. Miettikää yhdestä keikasta saatat hyvällä tuurilla saada palkkaa 50 euroa. SIIS 50?! (legenda kertoo, että on joku joskus saanut ihan oikeankin korvauksen, mutta toi on aika perus) Jos keikkailet seitsemänä päivänä viikossa saat palkkaa neljältä viikolta 1400e ja siitä verot ja kaikki muut härpäkkeet pois. Mutta siis oikeasti. Ei kukaan keikkaile seitsemänä päivänä viikossa. Eikä tällä menolla selviä hengissäkään.
 

Vaihtaribileitä on joka viikko ja porukka on valtava monesta eri kulttuurista tulevien rilluttelijoiden joukko

 Öö. Ei nyt täsmää tämäkään. Kai sellaiset voisi järjestää kaikkien meidän kuuden tyypin kesken. Musiikkikampus on erillään ja olen kuullut vain satuja kaikista "oikeista" opiskelijoista. Siellä on kuulemma ne vaihtariyhteisöjen megabileet ja yhteiset reissut. Eli ei bileitä. Tai ainakaan kutsua ei ole tullut. 

 

 

Vaihtarit pyörivät omassa jengissä

 No meidän koulu on yksi iso eri kulttuurien sulatusuuni, joten voisi ajatella, että ollaan kaikki "vaihtareita", mutta todellisuudessa ei meillä ole mitään vaihtarijengiä. Ollaan kaikilla kursseilla ihan tavallisia opiskelijoita ja monet opiskelijat ovat tainneet jopa unohtaa, että me ei olla täällä enää ensi vuonna. Osa opettajistakaan ei varmaan vieläkään tiedä, ettei olla ihan oikeita oppilaita, ja siltä kyllä todellakin tuntuu.

 

Ulkomailla lihoo aina

Tähän väitteeseen meinasin jo samaistua, mutta tein ryhtiliikkeen joulun jälkeen. Totuus paisuvien vaihtareiden takana on puhtaasti uudesta kulttuurista nauttiminen. Sääntö-Suomen jälkeen menee helposti sekaisin siitä, että ruoka- ja juomakulttuuri on tavallinen ja hyväksytty osa ihmisten arkea. Jos istut kavereiden kanssa terassilla keskellä päivää nauttimassa lasin viiniä, et ole juoppo, joka pitää laitta heti siltä istumalta AA-kerhoon. Toinen lihomisen taustalla oleva asia saattaa olla muuttuneet liikkumisrutiinit. Itselläni ainakin meni ensimmäiset kuukaudet kaiken uuden ihmettelemiseen ja ajatus kuntosalijäsenyydestä alkoi ilmoitella itsestään vasta marras- joulukuun tienoilla. 

 

 Mikään ei tunnu enää samalta, kun on nähnyt vähän maailmaa

Itse kuulun niihin, jotka ovat aina mielessään pyöritelleet silmiä, kun joku vaihdosta palannut on julistanut elämänsä muuttuneen täysin. Voin tässä nyt julkisesti todeta olleeni todella paska ja hirveä ihminen. Tämä aika täällä on muuttanut kaiken. Se on saanut tajuamaan elämän tarkoituksen (ei nyt sentään ihan sitä, mutta paljon). Elämä ei todellakaan tunnu samalta, kun palataan Jyväskylään. Pahasti pelkään, että Suomi on jäänyt näille maailmanvalloittajille liian pieneksi.
 

Onko kenenkään muun sydän jäänyt vahingossa ulkomaille?
 

Jazz-terveisin,
Henriika S.

Kommentit

Ei koko sydän (Ei varmistettu)

Kiitos Henriika totuudentäytteisestä kirjoituksesta. Niin hyvä näkökulma vaihtarikokemukseen. Itse olin vaihdossa Hollannin naapurimaassa, ja osa sydämestäni tulee aina olemaan siellä. Sydämestä jää palanen paikkaan, jonne on rakastunut.

Henriika S.

Kiitos paljon! Tulee haikea mieli, kun ajattelee, että tämä kokemus loppuu kohta, mutta ainahan voi palata takaisin :) Pitää yrittää viedä palanen tätä kaikkea mukanaan, kun palataan takaisin Suomeen.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.